Salaliittointoilija.

Dosentti U:n salaliittoteoria

Onko suomalaisten SS-miesten mustamaalaaminen juutalaisten organisoima salaliitto? Dosentti Mikko Uola on kirjoittanut merkillisen kirja-arvion.

Reilut kaksi vuotta sitten käynnistyi prosessi, jonka seurauksena Suomen sota-ajan historiaa on jouduttu arvioimaan uudelleen. Kirkkohistorian dosentti André Swanström löysi Kansallisarkistosta todisteita siitä, että suomalaiset SS-miehet olivat suurella todennäköisyydellä osallistuneet juutalaisten surmaamisiin itärintamalla.

 Näiden löytöjen valossa näkemys Suomen erityislaatuisuudesta suhteessa holokaustin historiaan sai taas kerran kolauksen. Swanström kirjasi löytönsä syksyllä 2017 Suomen kirkkohistoriallisen seuran blogiin. Samassa blogissa hän oli jo aiemmin epäilyt professori Mauno Jokipiin esittäneen tietoisesti suomalaiset SS-vapaaehtoiset epäpoliittisempina kuin mitä he olivat. Swanströmin osalta blogitekstejä seurasi vuotta myöhemmin kirja Hakaristin ritarit – Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset (Atena 2018), jossa hän esittelee löytämänsä aineiston sekä syventää kritiikkiään professori Jokipiitä ja hänen teostaan Panttipataljoona – suomalaisen SS-pataljoonan historia (Weilin+Göös, 1968) kohtaan.

Andre Swanstrom. Kuva: Riikka Kantinkoski.

Andre Swanstrom. Kuva: Riikka Kantinkoski.

 

Swanströmin blogitekstien ja kirjan julkaisun välissä tapahtui kuitenkin episodi, jonka seurauksena syntyi suomalaisessa kontekstissa harvinainen ilmiö: akateemiselta taholta esitetty kansainvälisiin mittoihin laajeneva salaliittoteoria, johon on kiedottu mukaan jopa Suomen valtion johto.

Episodi käynnistyi, kun Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff otti tammikuussa 2018 yhteyttä tasavallan presidentti Sauli Niinistöön ja pyysi, että Suomi selvittäisi tohtori Swanströmin esiin tuomat uudet tiedot suomalaisten osallisuudesta holokaustiin. Simon Wiesenthal -keskus on natsirikollisten jäljittämiseen ja holokaustin uhrien muiston vaalimiseen keskittynyt kansalaisjärjestö, joten pyyntö ei sinänsä ollut poikkeuksellinen, ja olihan tohtori Zuroff ottanut vastaavassa asiassa Suomen presidenttiin yhteyttä jo aiemminkin. Vuonna 2003 hän oli pyytänyt presidentti Tarja Haloselta, että Suomi selvittäisi juutalaisten sotavankien kohtalot, joista Elina Sana oli kirjoittanut kirjassaan Luovutetut. Silloin asiaa lähti tutkimaan professori Heikki Ylikankaan johtama työryhmä, ja tällä kertaa valtioneuvoston kanslia tilasi presidentti Niinistön valtuuttamana selvityksen Kansallisarkistolta.

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva valitsi dosentti Lars Westerlundin vastaamaan selvityksen toteutuksesta. Selvitys valmistui helmikuussa 2019 vajaat puoli vuotta Hakaristin ritarit -kirjan julkaisun jälkeen otsikolla The Finnish SS-volunteers and Atrocities 1941–1943. Selvitys nojasi pitkälti samoihin lähteisiin, joten myös tulokset vastasivat Swanströmin löytöjä: ”Selvityksen perusteella on ilmeistä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti SS-Divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941– 1942.” Suomi ja suomalaiset eivät olleet poikkeus eurooppalaisten kansojen joukossa.

Tulokset eivät miellyttäneet suomalaisten SS-miesten muistoa vaalivia tai muuten painokkaasti vanhaa historiantulkintaa puolustavia ”isänmaallisia” piirejä. Niinpä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on pitkin vuotta 2019 loukkaannuttu ja pahoitettu mieltä, kyseenalaistettu tutkijoiden motiiveja ja nonsaleerattu tutkimustuloksia sekä menty henkilökohtaisuuksiin. Asiakritiikkiä löytyy yllättävän vähän.

Dosentti Mikko Uolan salaliittoteoria 

Suomalaisiin SS-vapaaehtoisiin liittyvän asiattoman kirjoittelun huipentuma löytyy tämän syksyn Vapaussodan perintö -lehdestä (3/2019), jossa Turun yliopiston poliittisen historian dosentti Mikko Uola kirjoittaa otsikolla ”Suomalaisvapaaehtoiset leimattiin aiheetta”.

Uola aloittaa kirjoituksensa tulkitsemalla tutkimustuloksia tarkoituksellisesti väärin: ”Selvityksessä herätti suurta huomiota se, että periaatteessa kaikki vapaaehtoiset leimattiin ’hyvin todennäköisesti’ syyllisiksi niin juutalaisten kuin siviilien ja sotavankienkin surmaamisiin.” Tällaista leimakirveen heilutusta on ollut havaitsevinaan yksi jos toinenkin ”kriitikko”, vaikka sekä Westerlundin selvitys että Swanströmin tutkimus korostavat aivan muuta. Esimerkiksi Swanström kirjoittaa, ettei matkaan lähtenyt ”pelkistä fasisteista ja tulevista sotarikollisista koostunut roskajoukko”, vaan ”myös kirkasotsaisia idealisteja ja Suur-Suomen rakentajia, jotka eivät syyllistyneet sotarikoksiin”. Siksi SS-miehistä tehtävien tulkintojen tulee hänen mukaansa pysyä moniäänisinä.

Dosentti Uola ei kuitenkaan tyydy syyttämään tutkimusta vääristä johtopäätöksistä ja liiallisesta nojaamisesta aihetodisteisiin. Hän rakentaa koko prosessin taakse salaliittoteorian. Uolan mukaan kyse on lähes kahden vuosikymmenen mittaisesta projektista ”ideologisten tavoitteiden hyväksi ja taloudellisen hyödyn saamiseksi”. 

Uolan kokoon harsima ja Vapaussodan perintö -lehden julkaisema salaliittoteoria etenee (asiavirheineen) seuraavasti:

Vaihe 1 (2003): 

Prosessi alkaa Suomen ulkopuolella, kun Simon Wiesenthal -keskuksen johtajalta Efraim Zuroffilta julkaistaan vuonna 2003 kirja Operation Last Chance. Viimeisiä natsirikollisia etsivä Zuroff lupaa siinä palkkion jokaisesta vinkistä, joka johtaa identiteettiään salailevan tai tuntemattoman natsirikollisen pidätykseen. Tähän kutsuhuutoon vastaa presidentti Tarja Halonen, joka esittää Zuroffille toiveen, että ”myös Suomesta löytyvät natsirikolliset voitaisiin paljastaa”.

Efraim Zuroff. Kuva: Wikipedia.

Vaihe 2 (2012): 

Hankkeen seuraavassa vaiheessa tohtori Zuroffin kirja Operaatio viimeinen mahdollisuus suomennetaan ja julkaistaan. Kirjan julkaisua edesauttaa kohudosentti Johan Bäckman. 

Vaihe 3 (2012/13–2017):

Dosentti Swanström alkaa ”osaltaan käytännössä toteuttaa Zuroffin toivomaa paljastusoperaatiota”. Koska natsirikollisia on lähes mahdotonta löytää Suomesta, kohdistaa Swanström fokuksensa Saksan armeijassa palvelleisiin suomalaisvapaaehtoisiin ja valikoi todisteiksi epäselviä viittauksia päiväkirjojen reunoilta. Näin hän antaa ymmärtää suomalaisten olleen mukana ”juutalaisiin kohdistuneissa julmuuksissa”, vaikka ei löydä yhtään oikeaa todistetta suomalaisten osallisuudesta.

Vaihe 4 (tammikuu 2018):

Dosentti Swanströmin kirja julkaistaan, minkä jälkeen tohtori Zuroff ottaa yhteyttä presidentti Sauli Niinistöön toivoen lisäselvitystä suomalaisten tekemistä sotarikoksista. Tämä tapahtuu dosentti Uolan mukaan ”ilmeisen suunnitellusti”, millä hän viitannee jonkinlaiseen Swanströmin ja Zuroffin väliseen yhteistyöhön. Presidentti Niinistö puoltaa selvitystä ja antaa valtioneuvoston kanslian välityksellä Kansallisarkiston tehtäväksi tutkia, pitivätkö dosentti Swanströmin väitteet paikkaansa.

Vaihe 5 (kevät 2018):

Kansallisarkiston johtaja Jussi Nuorteva valitsee tutkimusryhmään ideologisesti ”sopivia” henkilöitä, jotta selvityksestä varmasti saavutetaan toivottu tulos. Tutkimusta johtamaan valikoituu dosentti Lars Westerlund ja mukana on myös ”omien väitteittensä paikkansa pitävyyttä” tutkiva, ideologisesti ilmeisen ”sopiva” dosentti Swanström.

Vaihe 6 (tammikuu 2019):

Selvitys valmistuu, mutta ennen kuin selvitys julkaistaan Suomessa, käy Kansallisarkiston johtaja Nuorteva esittelemässä ”suomalaisen natsijahdin” tulokset sekä Jerusalemissa että New Yorkissa.

Vaihe 7 (helmikuu 2019):

Kansallisarkiston selvitys julkaistaan ja dosentti Uolan mukaan ”periaatteessa kaikki suomalaisvapaaehtoiset leimattiin Kansallisarkiston selvityksessä syyllisiksi juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen, tutkimus mainitsi nimeltä myös muutamia vapaaehtoisia. Historiantutkimuksen varjolla heidän kunniaansa loukattiin esittämällä heidän toiminnastaan todistamattomia väitteitä”.

Tulevaisuus:

”Zuroffin, Swanströmin ja Kansallisarkiston operaatio” on tullut päätökseen. Operaatiosta on dosentti Uolan mukaan jäljellä enää rahanjako: ”Julkisuudessa ei ole kerrottu, miten Zuroffin lupaama rahallinen korvaus suomalaisvapaaehtoisten ilmiantamisesta sotarikollisiksi on käytännössä jaettu.”

Salaliittoteorian asiavirheet

Salaliittoteoria ei riipu tosiseikoista, vaan kyse on vaikutelman luomisesta. Hyvä salaliittoteoria peittää tarkkaan valikoidut tosiseikat epäilyksen verholla, jonka läpi tarkasteltuna niiden välillä voi nähdä kuvitteellisia suhteita ja synnyttää vaikutelman kokonaisuudesta. Onnistunut salaliittoteoria kutittelee mielikuvitusta. Vaikutelman kannalta ei enää ole merkityksellistä, pitävätkö kaikki yksityiskohdat tai edes valikoidut tosiseikat paikkaansa. Salaliittoteorian tarkoituksena ei ole tiedon, vaan epäilyksen ja epävarmuuden lisääminen. Siksi ei liene yllätys, että dosentti Uolan salaliittoteoria vilisee asiavirheitä ja (tahallisia?) väärinymmärtämisiä: 

1. Efraim Zuroffin kirja Operation Last Chance julkaistiin vasta vuonna 2009, ei vuonna 2003. Vuonna 2003 käynnistyi samanniminen projekti, jonka päämääränä oli saada vielä elossa olevat natsi- ja sotarikolliset oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Operaation ensimmäinen vaihe oli maailmanlaajuinen, vuonna 2011 alkanut toinen vaihe kohdistui erityisesti Puolaan, Venäjään ja Baltian maihin. 

2. Presidentti Tarja Halonen ei toivonut ”että Suomesta löytyvät natsirikolliset voitaisiin paljastaa”, vaan hän tuli prosessiin mukaan samalla tavalla kuin presidentti Niinistö: Efraim Zuroff otti häneen yhteyttä kuultuaan uudesta suomalaisesta tutkimuksesta eli presidentti Halosen tapauksessa Elina Sanan kirjasta Luovutetut. Lieneekö niin, että vasemmistolainen presidentti Halonen sopii poliittiselta kannaltaan (ja sukupuoleltaan?) paremmin epäisänmaallisen prosessin käyntiin polkaisijaksi kuin oikeistolainen presidentti Niinistö, joka vielä nauttii suurta kansansuosiota?

3. Koko prosessin käynnistänyt kirje, jossa viitataan suomalaisten SS-miesten ampuneen juutalaisia, löytyi dosentti Swanströmin tutkiessa sotilaspappien julistusta ja ajattelua. Tähän tutkimukseen hän sai rahoituksen Suomesta. Kansallista tutkimusrahoitusta ja kirkkohistoriallista arkistojen pengontaa on vaikea sijoittaa osaksi tarkkaan organisoitua kansainvälistä salaliittoprosessia. Vai vastaako todellisuus runoilija Arto Mellerin sanoja: ”Salaliitto on organisoitu niin hyvin että voit kuulua siihen tietämättäsi.”

4. Dosentti Uolan esittämä aikataulu on sekava. Todellisuudessa Efraim Zuroff otti yhteyttä presidentti Sauli Niinistöön tammikuussa 2018 dosentti Swanströmin blogitekstien vuoksi – Hakaristin ritarit -kirja julkaistiin vasta seuraavana syksynä. Siihen mennessä dosentti Westerlund oli työryhmänsä avustamana tehnyt tutkimusta jo kuukausia.

5. Kuten jo aiemmin totesin, väite, että ”periaatteessa kaikki suomalaisvapaaehtoiset leimattiin Kansallisarkiston selvityksessä syyllisiksi juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen” ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tässä dosentti Uola tulkitsee tuloksia tarkoituksella väärin.

Jussi Nuorteva. Kuva: Wikipedia.

Jussi Nuorteva. Kuva: Wikipedia.

6. Dosentti Uolan käsitys Simon Wiesenthal -keskuksen maksamasta rahallisesta korvauksesta on vähintäänkin erikoinen. Keskus maksaa palkkion identiteettiään salailevan natsirikollisen pidätykseen ja tuomioon johtavasta tiedosta. Vihjaus, että dosentti Swanström sekä mahdollisesti myös johtaja Nuorteva ja dosentti Westerlund saisivat toimistaan jonkinlaisen ilmiantopalkkion (”Zuroffin, Swanströmin ja Kansallisarkiston operaatio”), kertoo koruttomasti, kuinka houreisen ajattelun äärellä olemme.

Dosentti Uolan salaliittoteoria antisemitismin näkökulmasta 

Dosentti Uolan kirjoitusta voi pitää surkuhupaisana ja virheitä vilisevänä mustamaalausyrityksenä, mutta kirjoituksessa on kyse myös muusta – se osoittaa, että samalla kun ääriajattelu ja antisemitismi on lisääntynyt ja tunkeutunut osaksi julkista keskustelua niin Suomessa kuin muualla Euroopassa, ei akateeminenkaan maailma ole sille immuuni. Vaikka Uola ei käytä dosentin titteliä (kuvatekstissä häntä tituleerataan valtiotieteen tohtoriksi), ei kyse ole oman osaamisalueen ulkopuolisesta kannanotosta vaan kirjoitus sivuaa hänen erityisalaansa.

Dosentti Uola on itse tutkinut muun muassa Isänmaallista kansanliikettä, aikansa fasistista populistipuoluetta, joten hän varmasti tuntee IKL:n piirissä levitetyt antisemitistiset salaliittoteoriat, ainakin pääpiirteittäin. Nyt hän on esittänyt julkisesti omansa, josta löytyy yhteneväisyyksiä vanhoihin juutalaisvastaisiin salaliittoajatuksiin. 

Vai onko dosentti Uolan kuvaama vajaan kahden vuosikymmenen mittainen prosessi antisemitistinen salaliittoteoria? Vastaus voisi olla ei, sillä Uola ei selkeästi syytä juutalaisia. Hän ei oikeastaan kirjoita juutalaisista muuta kuin sen, että heitä on surmattu toisen maailmansodan aikana ja että Simon Wiesenthal -keskus on ”amerikkalainen juutalaisorganisaatio”. 

On kuitenkin huomattava, että historiallisesti yksi suomalaisen antisemitismin keskeisistä piirteistä on ollut se, ettei kielteisiä käsityksiä juutalaisista ilmaistu suoraan. Antisemitistiset asenteet, väitteet ja syytökset välittyivät muiden ajatusten sivutuotteina, reunahuomautuksina ja vihjauksina. Myös dosentti Uola vihjailee ja antaa ymmärtää, joten kysymys pitääkin asetella muotoon: mitä Uola haluaa kirjoituksellaan sanoa ja millaisia käsityksiä juutalaisista hänen vihjailunsa heijastelee?

Dosentti Uolan mukaan Efraim Zuroff johtama Simon Wiesenthal -keskus on ”amerikkalainen juutalaisjärjestö”, ei ”mikään virallinen elin”. Järjestö on ostanut natsirikollisia metsästäneen Wiesenthalin nimen ja se käyttää rahaa palkitsemalla natsirikollisten paljastajia (pettureita?). Uola siis viittaa Zuroffin järjestöön arveluttavana, jopa vilpillisenä toimijana, joka houkuttelee ilmiantajia vetoamalla näiden ahneuteen. Epäilyttävää mielikuvaa vahvistaa yhteistyö dosentti Johan Bäckmanin kaltaisten kyseenalaisten ja epäisänmaallisten tahojen kanssa.

Dosentti Uolan mukaan tohtori Zuroff pyrkii haalimaan jonkinlaista valtaa ja taloudellista etua, tai kuten hän itse kirjoittaa: ”Taustalla oli niin ideologisia kuin taloudellisiakin intressejä.” Ajatus lienee tärkeä, sillä Uola mainitsee taloudelliset ja ideologiset intressit kirjoituksessaan kahteen kertaan. Jälkimmäisellä maininnalla hän saattaa viitata Suomeen, jonkinlaiseen (vasemmistolaiseen?) epäisänmaallisuuteen, joka hakee taloudellista hyötyä paljastamalla Simon Wiesenthal -keskukselle suomalaisia natsirikollisia. Ensimmäinen maininta liittyy kuitenkin suoraan Efraim Zuroffiin eli ”taloudella ja ideologialla” kuvataan hänen päämääriään.

Mitä nämä taloudelliset ja ideologiset päämäärät sitten voisivat olla? Jos vastausta haetaan antisemitismin historiasta, voidaan juutalaisvastaisten salaliittoteorioiden takaa löytää ajatus juutalaisista ajamassa ”juutalaisia päämääriä”. Ne ovat epämääräisiä juutalaisia hyödyttäviä tavoitteita, jotka antisemiittien mielestä olivat vahingollisia ja vihamielisiä niin kansallisvaltioille kuin kristityille ja kristinuskolle. ”Juutalaisten päämäärät” saattoivat antisemiittien mukaan liittyä yksinkertaisiin taloudellisiin tai yhteiskunnallisiin etuihin, mutta äärimmillään juutalaisten väitettiin pyrkivän maailmanvaltaan, kristinuskon tuhoamiseen tai jopa rakentamaan perustuksia tulevalle Antikristuksen valtakunnalle. Tavoitteet olivat kuitenkin aina epämääräisiä, sillä juutalaiset pyrkivät salaamaan todelliset tarkoitusperänsä. Raha on keskeinen elementti, joko itse päämäärä tai väline päämäärän saavuttamiseksi. Kootusti voidaankin sanoa, että antisemiittien mukaan juutalaisten toimien yleisimpiä yhteisiä nimittäjiä ovat oma etu, raha ja salaperäisyys.

On syytä korostaa, että viime kädessä kysymys jää ilmaan, sillä dosentti Uolan huomiot ovat kaikkea muuta kuin selkeitä. Hänen kirjoituksestaan on kuitenkin erotettavissa viittaus ulkoisiin intresseihin, kun hän arvioi Kansallisarkiston johtajan Jussi Nuortevan toimia. Nuorteva kävi ennen selvityksen julkaisua raportoimassa ”suomalaisen natsijahdin saldoa” eli esittelemässä tutkimustuloksia ulkomailla, ”niin Jerusalemissa kuin New Yorkissa”. Mihin tahoihin dosentti Uola mahtaa viitata New Yorkilla ja Jerusalemilla? Yksityiskohta vaikuttaa kirjoituksessa irralliselta, muttei sitä ole, ainakaan antisemitismin näkökulmasta. Antisemiitit kun ovat jo vähintään sadan vuoden ajan väittäneet New Yorkia ”juutalaisen rahavallan” keskukseksi. Jerusalemia monet pitävät puolestaan sekä juutalaisten kansallisvaltion että kaikkien maailman juutalaisten pääkaupunkina. Nuorteva ei siis esitellyt tuloksia ainoastaan tutkimuksen ”tilaajalle” Efraim Zuroffille, vaan kävi Jerusalemissa ja New Yorkissa, juutalaisen vallan keskuksissa.

Natsien metsästäjä Simon Wiesenthal. Kuva: Wikipedia.

Natsien metsästäjä Simon Wiesenthal. Kuva: Wikipedia.

Viittaako dosentti Uola tällä siihen, että johtaja Nuorteva esitteli tuloksia niille tahoille, jotka toimivat Zuroffin taustalla ja esimerkiksi maksavat hänen palkkansa ja ilmiantajille heidän palkkionsa (kalliin selvityksenhän Uolan mukaan joutuvat maksamaan suomalaiset veronmaksajat). Viittaako hän New Yorkilla ja Jerusalemilla ”kansainvälisiin juutalaisiin”?

Ainut henkilö, joka näihin kysymyksiin osaa viime kädessä vastata, on dosentti Uola itse. Ideaalimaailmassa hän vastaisi hyvässä hengessä, myöntäisi asiavirheet, mutta ehkä myös avaisi ajatteluaan ja osoittaisi selkeästi, missä olen ymmärtänyt ja tulkinnut hänen kirjoitustaan väärin. Tai vaihtoehtoisesti hänen silmänsä aukeaisivat huomaamaan, millaisen ideologisen ja aatteellisen kuonan kanssa hän on tekemisissä, joten hän peruisi puheensa sekä pyytäisi kohtuuttomia ja mielipuolisia syytöksiään anteeksi kaikilta asianosaisilta. Tai hän kertoisi, että hän ei ole kirjoittanut tai muista kirjoittaneensa koko tekstiä. 

En usko, että mikään näistä toteutuu. Vainoharhainen antisemitismi, ilmiö, joka hetkellisesti näytti jo menneen mailleen 1900-luvun lopulla, on kaivautunut menneisyyden haudoista ja luolista keskustelupalstoille, sosiaaliseen mediaan ja ihmisten välisiin kanssakäymisiin viimeisen vuosikymmenen aikana. Tulevaisuudessa myös varteenotettavina pidetyt tahot saattavat vihjailla juutalaisten salaisista suunnitelmista tai epämääräisistä tarkoitusperistä, kun samalla tosiasioita halveksuva reviiritietoinen ja kaunainen kansallismielisyys jatkaa betonoitujen totuuksiensa julistamista.


Paavo Ahonen

Kirjoittaja

Paavo Ahonen asuu Lapalien kylällä Lieksassa, jossa hän kalastaa, hoitaa lampaita ja tutkii kirkollista antisemitismiä.


'Dosentti U:n salaliittoteoria' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.