Docpoint-festivaali tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen valikoiman dokumenttielokuvia. Osa festarielokuvista on katsottavissa myös verkossa.
Dokumenttielokuvan festari Docpoint avaa jälleen 31.1.–5.2.2023 ikkunoita maailmaan, tarjoaa oivalluksia ja haastaa miettimään. Elokuvien lisäksi Helsingissä järjestettävän festarin ohjelmistoon kuuluu myös keskusteluohjelmaa sekä runsaasti tekijävierailuja ja musiikkia. Festivaali ei jää vain pääkaupunkiseudulle, sillä osa elokuvista on myös verkkonäytöksinä.
Katso koko ohjelmisto festarin sivuilta. Seuraavassa kuusi vinkkiä festariin.
Things I could never tell my mother.
Things I Could Never Tell My Mother näyttää pienimuotoisesti ja omakohtaisesti, miten uskonnollinen kääntymys voi vaikuttaa vanhempien ja lasten väleihin.
Vapautta ja rakkautta täynnä olevia runoja kirjoittavan äidin esimerkki on kannustanut bangladeshilaisen ohjaajan Humaira Bilkisin taiteiden pariin ja elokuva-alalle. Nyt pyhiinvaelluksella käyneen äidin ajatukset ovat kuitenkin käyneet konservatiivisiksi, eikä tytär valintoineen säästy arvostelulta vaan saa osansa äidin huomioista ja tuomiosta. Äidin ja tyttären välille alkaa kerääntyä asioita, joista ei voi enää puhua pahoittamatta toisen mieltä tai joutumatta vastakkain. Samalla kun Humaira yrittää hahmottaa syitä äitinsä muutokseen, äiti suunnittelee yhteistä matkaa Mekkaa, onhan tytär saatava oikealle tielle.
Vanhemmat ovat jo iäkkäitä, ja kuvausten edetessä Humairan isä sairastuu. Lisäksi koronapandemian alku aiheuttaa omat erimielisyytensä perheessä. Humairan kyselevä ja henkilökohtainen ote muistikirjojen, juttutuokioiden ja arkisten tilanteiden äärellä tekee dokumenttiin myös haikean tunnelman: Humaira on menettämässä molemmat vanhempansa sellaisina kuin hän on oppinut heidät tuntemaan.
Faithful.
The Faithful: The King, the Pope, the Princess syventyy esseemäisesti perkaamaan palvonnan ja fanituksen olemusta. Mistä on kyse, kun joku ihminen saa väkijoukot sijoiltaan tai yksittäisen ihmisen rakentamaan kodistaan fanitavaran täyttämän mausoleumin? Niinkin erilaisten hahmojen kuin paavin, Elviksen ja prinsessa Dianan kasvoilla on vuosien saatossa myyty mitä ihmeellisempää tavaraa ja heitä kohtaan osoitetaan samanlaisia kollektiivisia kiintymyksen ja palvonnan tunteita.
Ohjaaja Annie Bermanin oma Elvis-fanius sai uudenlaiset kehykset Vatikaanista, jossa hän paavitikkarien äärellä havahtui paavi Johannes Paavali II:een liittyvän kitschin määrään ja muotoihin. Jotain samaa uskonnollisen hurmoksen kaltaista hän näki myös suhtautumisessa prinsessa Dianaan, josta tuli moderneista kuninkaallisista se kaikkein palvotuin.
Berman on koonnut videomateriaalia näistä kolmesta hahmosta parikymmentä vuotta 1990-luvun lopulta alkaen. Tuhansista tunneista ja lukuisista kohtaamisista hän on kehittänyt hieman eteerisen mutta kiinnostavia kysyvän elokuvan, jossa tapaa matkojen takaa Lontooseen Dianaa muistamaan tulleita ihmisiä, osallistuu Elvis-fanien jokavuotiseen öiseen muistotilaisuuteen Gracelandin kupeessa ja jututtaa paavia kuulemaan tulleita amerikkalaisia nuoria, jotka ovat kuin festareilla: yön yli juhlineita ja aamun sateessa palelevia. Berman löytää kiinnostavia näkökulmia kuuluisuuteen, palvontaan ja intohimoiseen faniuteen, joka ei kysy ikää ja jossa pakkomielteen ja vilpittömän innostuksen ja ihailun raja on häilyvä.
Man Caves.
Man Caves kysyy, mitä mies miettii – parisuhteesta, kumppanista, perheestä, seksistä tai elämästä yleensä. Sveitsiläinen antropologi ja ohjaaja Céline Pernet kyllästyi Tinder-seikkailuihin ja monenlaisiin kohtaamisen vaikeuksiin ja päätti ottaa selvää, mitä miesten mielessä liikkuu. Someilmoituksella hän haki dokumenttiinsa ikäisiään milleniaalimiehiä, jotka ovat valmiita puhumaan kameralle niistäkin asioista, joista moni myönsi olevan vaikea puhua. Syntyi sympaattinen haastatteludokumentti, jossa miehet puhuvat miehen rooleista, miesten kokemista paineista ja odotuksista, ensimmäisistä seksikokemuksistaan, tunteiden näyttämisen vaikeudesta, ja edelleen hyvin ahtaista, usein edellisiltä sukupolvilta perityistä miehen malleista. Haastatellut miehet ovat ilahduttavan konstailemattomattomia ja juttelevat vapautuneesti, kiusaantumatta herkistä ja yksityisistäkään asioista.
The Business of Birth Control.
The Business of Birth Control muistuttaa, että e-pilleri ei ole aivan ongelmaton. 1960-luvun vapauden ja avoimuuden tarinaan liittyy luku, jossa e-pilleri vapauttaa naiset. Vapautumisen rinnalla on puhuttu vähemmän hormonaalisen ehkäisyn mahdollisista haitallisista ja pitkäaikaisistakin vaikutuksista naisten kehoon ja mieleen. Nykyään e-pillereitä määrätään niin ehkäisyyn kuin aknen hoitoon ja kuukautiskipujen lievittämiseen, ja niitä saatetaan käyttää vuosikausia. Lääkepakkausten sivuvaikutuslistat ovat pitkiä, mutta valmisteiden yksilöllisistä vaikutuksista tiedetään lopulta vähän: vaikutukset voivat olla joillekin kaikkea ja toisille eivät mitään.
Amerikkalaisen Abby Epsteinin dokumentti avaa hormonaalisen ehkäisyn ja naisten terveyden vaikeaa suhdetta. Moni meistä tuntee sen ystävän, jonka mielialat tai jopa koko persoonallisuus muuttuu e-pillereiden käytön myötä. Yksi voi jatkuvasti pahoin, toisella on pahoja päänsärkyjä, kolmas ei huomaa mitään erityisiä sivuvaikutuksia. Kun kyse on omasta kehosta, päätökset pitäisi pystyä tekemään mahdollisimman informoidusti, mutta lääketeollisuuden viidakossa se on vaikeaa. Elokuvassa kokemuksiaan jakavat eri-ikäiset naiset ja tyttärensä e-pillereistä johtuvaan sairauskohtaukseen menettäneet vanhemmat.
Terveyteen liittyvien riskien ja vaihtoehtoisten teknologisten ratkaisujen lisäksi elokuvassa avataan hormonaalisen ehkäisyn rasistista ja eugenistista historiaa. Kun tarkastellaan lisääntymisen kontrollointiin ja naisen kehoa koskeviin päätöksiin liittyviä oikeuksia, vapauksia ja vastuita, tilanne ei ole vielä tänäänkään aivan selkeä.
While we watched.
While we Watched on elokuva median moniäänisyydestä, disinformaatiosta ja toimittajien vapaudesta kiinnostuneelle. Vinay Shuklan dokumentti vie Intiaan, jossa julkista uutisointia valvotaan ja rajoitetaan ja toimittajien työ on maassa monin tavoin paineista. Dokumentti seuraa NDTV-kanavan palkittua toimittajaa Ravish Kumaria. Ajankohtaisohjelmista tuttu televisiokasvo tunnistetaan kadulla, ja vastaantulijat saattavat tulla antamaan palautetta työstä ja lähetyksistä, hyvässä ja pahassa.
Dokumentti sijoittuu Intian vuoden 2019 vaalien alle. Monenlaisen melskeen keskellä Kumar toimituksineen pitää kiinni faktantarkistuksesta ja asiajuttujensa huolellisesta taustoituksesta. Samaan aikaan äänekäs hindunationalistinen populismi näkyy ja kuuluu toimituksen seuraamilla televisiokanavilla. Joidenkin kanavien valitsemat keinot vaikuttaa kansan mielialoihin ovat kyseenalaisia. Juuri tässä kuumenevassa ilmapiirissä tutkitulle tiedolle ja Kumarin tyynelle olemukselle on tarvetta.
Much ado about dying.
Much Ado About Dying on raastava mutta sydämellinen dokumentti vanhenemisesta, vanhustenhoidosta ja lähenevästä kuolemasta. Ulkomailla työskennellyt ohjaaja Simon Chambers sai vanhalta sedältään Davidilta puhelun: David tekee kuolemaa, Simonia tarvitaan kotona Lontoossa. Kotikaupungissa vastassa olikin valoisa ja eloisa, mutta yksinäinen vanhus. David ei ollut enää kovin hyvässä kunnossa, mutta ei myöskään kuolemaisillaan. Enemmän kuin apua David vaikutti kaipaavan seuraa.
Melko karmeassa kunnossa olevassa kodissaan David tuusaa kaasulieden kanssa, torjuu hiiriä hammastahnalla ja elää pelkällä tölkkikeitolla. Punaisena hehkuva sähkölämmitin on viittä vaille sytyttämässä tapetin tai tavararöykkiöt tuleen, vaikka jääräpäisen mutta hilpeän Davidin mielestä laite on ollut alusta pitäen rikki eikä lämmitä mitään. David ei itse näe olevansa avun tarpeessa, vaikka hän itsestään selvästi tarvitsee monenlaista apua, aivan ensimmäisenä kodinhoitajaa. Samalla kun vanhuksen tilanne kylmää, hänen valoisa ja esiintymishaluinen persoonansa hymyilyttää.
Simon pyrkii järjestämään setänsä asioita, saamaan tämän hoitoon ja jaksamaan tauotonta jutustelua ja väittelyä. Välillä tärkeintä on vain pitää kiinni haurastuvan vanhuksen kädestä.
Artikkelikuva elokuvasta Faithful.
