Suomen suurimman dokumenttielokuvien festivaalin DocPointin ohjelmisto on tuttuun tapaan monipuolinen ja ajankohtainen. Mukana on useita Oscar-ehdokkuudesta kisaavia dokumentteja. DocPoint järjestetään tänä vuonna verkossa.
Dokumenttielokuvien festivaali DocPoint järjestetään 31.1.–6.2. Kokonaisuudessaan verkossa järjestettävän festivaalin ohjelmistossa on 63 elokuvaa. Kuten aina, DocPoint on kiinni ajankohtaisissa teemoissa. Elokuvissa käsitellään muun muassa ihmisoikeuksia, ympäristöasioita ja yhteiskunnan tilaa. Festariviikon voi sovittaa omaan aikatauluun, sillä koko ohjelmisto on katsottavissa 6.2.2022 asti.
Festivaaliviikolla on mahdollista nähdä neljä Oscar-ehdokkuudesta kilpailevaa dokumenttia. Jessica Kingdonin Ascension (2021) kertoo modernista kiinalaisesta yhteiskunnasta ja sen luokkaeroista. Rintu Thomasin ja Sushmit Ghoshin Writing with Fire (2021) seuraa intialaisten dalit-naisten perustaman lehden toimintaa ja työtä demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Jessica Beshirin Faya Dayi (2021) kuvaa, miten Khat-lehtien kasvatus ja käyttö kietoutuu maailmanlaajuisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, siirtolaisuuteen ja ihmisoikeuskysymyksiin. Camilla Nielssonin President (2021) puolestaan kertoo Zimbabwen presidentin vaaleista 2017–2018 ja kuvaa poliittista kulttuuria maassa, jota Robert Mugabe hallitsi lähes 40 vuotta itsevaltaisesti.
Rokkiklubi Tavastian historian aina koronakurimukseen asti kokoaa elokuva Sitten ajat muuttuivat. Pandemia-ajan dokumentti Tell Me antaa äänen korona-ajan kokemuksille ja tunteille eri puolilla maailmaa. Trenches vie Ukrainan ja Venäjän konfliktin vallihautoihin. Cannesissa 2021 palkittu A Night of Knowing Nothing kuvaa intialaisten opiskelijoiden kamppailua maassa yhä vaikuttavaa kastijärjestelmää vastaan. Bangla Surf Girls kertoo bangladeshilaisista surffaajatytöistä. Kulttuurissa, jossa lasten odotetaan osallistuvan perheen elättämiseen ja tyttöjä naitetaan vanhemmille miehille, urheiluharrastuskin on kapinaa.
Koko ohjelmisto ja liput verkkonäytöksiin löytyvät festivaalin sivuilta osoitteessa docpoint.fi
Seuraavassa muutama ennakkoon nähty poiminta ohjelmistosta.
Sabaya
Sabaya on Isisin nimitys seksiorjille. Tuhansia jesidinaisia joutui sabayjoiksi Isisin noustessa valtaan. On puhuttu jopa kansanmurhasta, niin järjestelmällisesti Isis-joukot ovat tappaneet jesidimiehiä ja kaapanneet naisia ja lapsia orjuuteen. Naisia on myyty ja kuljetettu eri maihin ja heitä on kateissa ja pakolaisleireillä. Kurditaustainen ohjaaja Hogir Hirori seuraa vaikuttavassa dokumentissaan järjestöä, joka pelastaa kaapattuja jesidinaisia Al-Holin leiriltä.
Hirori on käsitellyt Lähi-idän konfliktia aiemmissakin elokuvissaan. Sabayassa hän kulkee avustusjärjestön työntekijöiden mukana pelastusmatkoilla. Järjestön johtaja Mahmud käy Al-Holissa pienen ryhmän kanssa, jonka mukana myös Hirori kulkee kameroineen. Hän ei dramatisoi, vaikka pelastajat ovat jatkuvan uhan alla ja heitä pelotellaan, ammutaan ja uhkaillaan. Väkivallan uhasta ja paineesta huolimatta pelastetuista naisista löytyy niitä, jotka vielä omien musertavien kokemustensa jälkeen lähtevät pelastusryhmän silmiksi ja korviksi leirille hakemaan jesideiksi tuntemiaan naisia pois. Pimeän aikaan matkalla leirille tai leirissä voi tapahtua mitä vain. Päiväsaikaan Hirori kuvaa burkhan alta.
Leiristä ulos saadut naiset majoitetaan Mahmudin vaimon ja äidin hoiviin. Nämä muonittavat ja kuuntelevat, juttelevat tai ovat vain hiljaa vierellä. Perheen tekemän työn merkitystä on mahdotonta hahmottaa koko laajuudessaan. Monen naisen orjuus on voinut kestää vuosia, eikä naisilla itsellään ole ollut minkäänlaista sananvaltaa siihen, millaista heidän elämänsä on tai mihin he päätyvät. Turva ja myötätunto voi olla ainoa apu, jonka he traumaattisiin kokemuksiinsa saavat. Moni lähtee järjestön tarjoaman välipysäkin kautta kotiin, sikäli kun koti on vielä olemassa. Isis on hävittänyt kokonaisia jesidikyliä. Yhtä moni ei tiedä, ottaako oma perhe heitä enää vastaan. Osalle pelastetuista on syntynyt orjuusvuosina lapsia. Raiskattu, isistaistelijalle lapsen saanut nainen saatetaan jättää oman yhteisön tai perheen ulkopuolelle.
Sabaya ei kauhistele tai saarnaa, vaan toteaa yhden tavattoman lohduttoman juonteen Lähi-idän konfliktissa.
Brotherhood
Jabir, Usama ja Useir ovat bosnialaiset muslimiveljekset aikuisuuden kynnyksellä. Jokaisella on omat haaveensa ja toiveensa ja niskassa vanhoillisen uskonnollisen isän määräykset. Bosnian syrjäseudulla varttuvat pojat paimentavat lampaita, käyvät koulua ja nahistelevat keskenään. Isä on jyrkkä, ja hänellä on selvä näkemys siitä, mitä pojista tulee. Hänellä on mietittynä jokaiselle heistä oma rooli kotitilalla ja tulevaisuudessa.
Dokumentti seuraa veljesten elämää, kun isä joutuu vankilaan Isis-yhteyksistä ja Syyriaan tekemänsä epäilyttävän reissun takia. Pojat jäävät pariksi vuodeksi keskenään mielessään isän ohjeet: vanhimman tulee hoitaa perheen elättäminen, keskimmäisen vastaa lampaista ja tilasta ja nuorimmaisen tulee käydä koulunsa loppuun hyvin arvosanoin. Ja mikä tärkeintä, asioiden on oltava kunnossa ja entisellään, kun isä kahden vuoden päästä palaa.
Aluksi tulee itku, mutta pojat pärjäävät. Maskuliinisen kulttuurin, uskonnon, yhteisön ja isän odotusten ja omien toiveiden ristipaineessa on välillä tukalaa, mutta he elävät kuin mitkä tahansa nuoret miehet, joita viihteellä käyminen ja tytöt kiinnostavat, veljien naamat ja tekemiset ärsyttävät ja kasvaminen jotenkin hermostuttaa. He halaavat ja tappelevat, tekevät töitä ja leikkivät, lukevat Koraania ja rukoilevat – ja riitelevät myös uskonnosta sekä suhteestaan isään ja tämän jyrkkiin näkemyksiin.
Kaksi vuotta on pitkä aika. Isän vankeusvuosina pojat aikuistuvat ja löytävät omia polkujaan. Poikien sananvalta omasta elämästään on kuitenkin yhä rajallinen, sillä kun isä palaa, hän on tyytymätön. Pojilleen hänellä on mielessään jo uudet ohjeet ja roolit.
Closing Words
Vaikeasti sairaiden ihmisen avustetusta kuolemasta on hankala käydä maltillista keskustelua, koska eutanasia herättää niin suuria tunteita ja voimakkaita reaktioita. Agnès Lejeunen ja Gaëlle Hardyn belgialainen dokumentti Closing Words tutkailee aihetta rauhallisesti, potilaita ja lääkäreitä kuunnellen. Elokuva rakentuu keskusteluista eutanasiaa toivovien potilaiden ja eutanasialääkärin välillä sekä lääkärien keskinäisistä arviointikeskusteluista.
Hienotunteinen elokuva ei aseta katsojalle valmiiksi eutanasiakeskustelun eettisiä, filosofisia tai uskonnollisia raameja, vaan kuuntelee ihmisiä. Keskustelut potilaiden ja eutanasialääkärin välillä ovat avoimia. Lääkäri suhtautuu potilaisiinsa myötätuntoisesti mutta realistisesti ja rehellisesti. On selvää, ettei toimenpiteeseen ryhdytä kevyin perustein.
Eutanasiaa toivovat potilaat kärsivät parantumattoman sairauden aiheuttamasta jatkuvasta, elämän kutistavasta tuskaisesta kivusta tai heillä on jokin pitkälle edennyt sairaus, joka johtaisi joka tapauksessa kuolemaan. Hitaasti ja kivuliaasti pois riutumisen sijasta oman lähdön hetki halutaan päättää, kun siihen vielä kyetään. Nimenomaan potilaan omasta, täysissä mielen voimissa tehdystä päätöksestä ja tahdosta lääkärinkin on oltava ehdottoman varma. Eikä pelkkä potilaan tahto riitä: tiettyjen kriteerien on täytyttävä, jotta lääkäri voi puoltaa eutanasiaprosessia. Kaikkien perusteluihin lääkärit eivät voi suostua eikä kaikille voi vastata kyllä. Ja kun vastaus on kyllä, onko ratkaisu oikea kaikkien osapuolten näkökulmasta? Dokumentissa kuullaan myös eutanasiapotilaiden omaisten kokemuksia.
Eutanasiaa toivovien ihmisten ajatusten kuuleminen on mykistävää. Kotisohvalla on vaikea sanoa mitään puolesta tai vastaan. Voi vain yrittää kuvitella, mitä itse vakavasti ja kivulloisesti sairaana oikeasti toivoisi.
Artikkelikuva on elokuvasta Sabaya.
