Digitaalisen ilmaisun vuorovaikutteisuus luo uusia sävyjä modernin yhteiskunnan hengellisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Auktoriteettien ja hyväksymisprosessien rinnalle tulee tulkintoja, jotka syntyvät ihmisten jakamista kokemuksista. Teknologian mahdollistamat tulkinnat muuttavat samalla yhtä hengellisyyden ja yhteisöllisyyden keskeistä ilmentymää, kirkkoa ja sen soveltamaa teologiaa. Teologisessa tutkimuksessa, jumalanpalveluksissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa tulee rohkeasti käyttää digitaalisuuden moninaisia mahdollisuuksia.
Digitaalisuus kirkossa ja teologiassa voi olla konservoivaa tai uudistavaa. Digitaalisesti on mahdollista säilyttää esimerkiksi pyhiä kirjoituksia ja tehdä niistä eksegeettistä analyysia. Toisaalta digiteologiaan, kuten kutsumme interaktiivisen teknologian rikastamaa teologiaa, tarjoutuu mahdollisuus mennä asioiden juurille.
Digitaalisuus auttaa lisätyn todellisuuden avulla ihmistä kokemaan uudestaan Raamatun tapahtumat. Ne voidaan sijoittaa digitaalisesti nykyajan ympäristöön, jolloin kertomusten elämykselliset elementit avaavat aivan uusia näkymiä, jotka uusinnettuina helpottavat Raamatun kertomusten ydinsanoman sisäistämistä.
Digitaalisuus näkyy tuskin lainkaan seurakuntaelämässä, vaikka digilaitteita on saatavilla. Digiteologian mahdollisuuksien tutkimus on suomalaisessa teologiassa aika vähäistä. Digiteologia sovelluksineen luokin merkittävän lisän seurakuntaelämään ja avaa eri tavoin aistiville ihmisille oivan tavan kokea, ilmaista ja tulkita autenttisesti omia, toisten tai keskenään jaettuja hengellisiä kokemuksia. Digiteologia mahdollistaa ilmentämään Raamatun tekstien visuaaliset, auditiiviset sekä muihin aisteihin perustuvat elementit.
Digitaalisuus vaikuttaa myös teologiseen aineistoon. Se avaa siitä erilaisia elementtejä kuin traditionaalinen lähestymistapa. Perinteinen teologia on staattista. Se korostaa ilmiöiden muuttumattomuutta. Näin ollen Raamatun tapahtumien ja kertomusten positiivinen siirtovaikutus on niukkaa. Staattisuus vaikeuttaa Raamatun sanoman ymmärtämistä ja sen arvokkaan sisällön kokemuksellisuuden ilmentymistä. Digiteologia synnyttää pyhiin teksteihin dynamiikkaa, joka auttaa esimerkiksi pyhän kokemuksen ymmärtämistä ajasta, paikasta ja ihmisestä toiseen. Kirkon seremoniaaliseen tilaan voidaan luontevasti upottaa lisättyä todellisuutta. Se ei ole suinkaan ristiriidassa perinteisten jumalanpalvelusten kanssa, vaan täydentää pyhän kokemusta.
Samaan rituaaliseen tilaan sopivat rinnakkain perinteinen ja digiteologian mukainen hengellinen toiminta- tai ilmaisuympäristö. Myös eri-ikäisten kokemusmaailma ja kiinnostuksen kohteet tulee ottaa huomioon suunniteltaessa sakraalia digitaalista tilakokonaisuutta. Seurakunnan toimintakeskukset voidaan varustaa sensorein niin, että ihmisen liikunnallisuus, koko fyysisyys, sovitetaan yhteen hengellisten päämäärien kanssa. Kirkkoon kokoontuneen seurakunnan ilmeet ja liikkeet voidaan tunnistaa sekä vahvistaa edelleen vaikka niitä tulkitsevilla väreillä. Digiteologia siis täydentää seurakuntien klassisia toimintamuotoja. Vaeltajan teologia uudistuu, kun seurakunnan jäsen tai työntekijä jalkautuu yli fyysisten rajojen, etäläsnäoloratkaisujen varassa.
Digiteologiaan liittyy myös negatiivisia tekijöitä. Digitaalisuus saattaa olla ihmisen sosiaalista vieraantumista edistävä tekijä. Digitaalisuuteen, kuten kaikkeen ihmisen toimintaan, liittyy vapauden ja orjuuden dialektiikka. Ongelmaan voidaan vaikuttaa ennen muuta eettisen kasvatuksen avulla; ehkä etiikka voidaan jopa rakentaa sisään teknologiaan. Digiä ei tulekaan käyttää ensisijaisesti siksi, että se on hauskaa tai viihdyttävää itseensä käpertyvälle käyttäjälleen. Digitaalisuus on yksilön tie ihmisten yhteyteen, kun se auttaa ymmärtämään yhteiskuntaa, lähentää toisiinsa eri tavoin ajattelevat ja uskovat, osallistaa ihmiset tieteelliseen keskusteluun, ruokkii mielikuvitusta ja edistää mielenterveyttä.
Ammatillisesti digiteologia muokkaa ja uudistaa teologin tehtävää ja aluetta. Uskon ilmaisu digitaalisessa maailmassa edellyttää tekijältään toisiaan täydentäviä kompetensseja: teologista osaamista, digimaailmassa elävien ihmisten ymmärtämistä, vuorovaikutteisen teknologian hallintaa. Parhaimmillaan digiteologi on muotoilija, joka osaa yhdistää eksistentiaalisen etsinnän teologian sisältöjä soveltaviksi ratkaisuiksi. Muotoilu on nykyajan kirkkoarkkitehtuuria, jonka tuottamat ratkaisut tulevat osittain korvaamaan nykyiset fyysiset kirkkotilat.
Muotoiluprosessina digiteologia mahdollistaa oman näkemyksen rakentamisen ja ilmaisemisen esimerkiksi pelien avulla. Spirituaalisen aineiston globaali jaettavuus luo yhteisön, joka puolestaan edistää uskontojen välistä yhteisymmärrystä ja maailmanrauhaa. Yksilöllinen elementti voidaan siis upottaa yhteisölliseen kontekstiin niin, että se dynamisoi luovalla ja myönteisellä tavalla haluttua prosessia.
Digiteologian avulla voidaan ehkäistä syrjäytyneiden ihmisten kokema olemassaolon tyhjyyden ja elämän merkityksettömyyden kokemuksen eskaloituminen sekä tuhoisa uskonnollinen ja poliittinen radikalisoituminen. Marginalisoitumisen kanssa kamppailevat kirkot globaalissa etelässä tullevat olemaan uranuurtajia digiteologian uusien mallien sekä ratkaisujen kehittämisessä ja soveltamisessa.
Ks. myös Erkki Sutisen ja Anthony-Paul Cooperin juuri ilmestynyt kirja: Digital Theology: a Computer Science Perspective.
Erkki Sutinen.
Matti Taneli.
Kirjoitus on ilmestynyt tätä lyhyempänä versiona Turun Sanomien aliossa 19.10. 2019 otsikolla Digitaalisuus uudistaa kirkkoa.
