Pawel Pawlikowskin uusi elokuva Cold War kertoo nimensä mukaisesti kylmästä sodasta Puolassa ja maailmalla. Pawlikowski ei ole elokuvissaan pelännyt käsitellä kotimaansa Puolan raskasta menneisyyttä 1900-luvulla. Hänen edellinen elokuvansa Ida (2013) käsitteli Puolan juutalaisen väestön kohtelua toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Nyt hän on tarttunut maansa kommunistiseen menneisyyteen toisen maailmansodan jälkeen ja siihen, miten autoritaarinen hallinto vaikutti maan taiteeseen ja ihmisten keskinäisiin suhteisiin. Tämä on ohjaajalleen myös henkilökohtainen teos, sillä se perustuu löyhästi hänen omien vanhempiensa elämään.
Elokuva käynnistyy vuoden 1949 puolalaisessa maalaismaisemassa. Tarina alkaa koelauluista kansanmusiikkiryhmään, jonka on tarkoitus lähteä maailmankiertueelle. Koelauluihin ottaa osaa määrätietoinen ja omapäinen Zula (Joanna Kulig), joka onnistuu aidolla esiintymisellään ja luonnollisuudellaan vakuuttamaan toisen raadin edustajan Wiktorin (Tomasz Kot), joka myös johtaa ryhmää. Näiden kahden välille syttyy välittömästi intohimoinen rakkaussuhde, joka myöhemmin kääntyy traagiseen suuntaan.
Joanna Kulig ja Tomasz Kot Cold War- elokuvassa.
Heti alussa kuvataan, miten kommunistinen ideologia vaikutti Puolassakin kaikkeen: puolalaiseen kansanmusiikkiin ei ole kuulunut ilosanoma työläisyhteiskunnasta. Nyt kommunistinen koneisto haluaa kuitenkin ujuttaa kommunistisen sanoman sinne, missä sitä ei ole totuttu kuulemaan. Yhdessä kohtauksessa kuvataan hienosti, miten sosialistinen isänmaallisuus voi saada jopa fasistisia piirteitä: yksi kommunistisen puolueen edustaja haluaa vaihtaa yhden ryhmän jäsenistä, koska tällä on slaaviksi liian tummat hiukset; häneltä tyydytään kuitenkin vain värjäämään hiukset. Kaikki eivät kuitenkaan sulata kommunistisen propagandan ujuttamista perinteisiin kansanlauluihin. Toinen ryhmän vetäjistä, Irene, ei suostu alistumaan ja päättää jättää ryhmän. Wiktor päättää kuitenkin jatkaa, ja ryhmän esityksestä tulee suurmenestys – kansainvälinen menestys on taattu. Myöhemmin kommunistisen ideologian painolasti alkaa tuntua myös Wiktorin päällä.
Musiikki on elokuvassa isossa roolissa ja sen avulla viedään tarinaa eteenpäin. Kommunistinen ideologia soluttautuu mukaan kansanmusiikkiin, ja ryhmä lähtee kiertämään ympäri Eurooppaa. Voitokkaissa lauluissa levitetään kommunistista ideologiaa, ja kaikki vaikuttaa mahtipontiselta. Ajan kuluessa tämä ei kuitenkaan tyydytä Wiktoria eikä Zulaa. Kiertueella Itä-Berliinissä Wiktor pyytää Zulaa loikkaamaan kanssaan länteen, ja he päättävät asettua elämään taiteilijaelämää rautaesiripun toiselle puolelle Pariisiin. Molemmat löytävät tahoillaan uudet rakkauselämänsä mutta päätyvät takaisin yhteen ja alkavat tehdä yhdessä musiikkia ranskalaisille lavoille, mikä on hyvin kaukana kommunistisesta työväen sanomasta.
Kansanlaulut vaihtuvat haikeisiin jazz-säveliin. Näin korostuu ero idän ja lännen välillä. Lännen suomaa vapautta ei kuitenkaan kuvata paratiisina suhteessa itään – länsi näyttäytyy tupakansavuisina hämyisinä kapakoina, joista ei kuitenkaan löydy onnea. Zula kertoo Wiktorin ex-rakastajalle, pariisilaiselle runoilijalle, ikävöivänsä Puolaa, koska elämä siellä oli parempaa. Wiktorin ja Zulan suhde kokee vuosien varrella eroja ja yhteen palaamisia, musiikkia ja työleirejä. Eroon he eivät koskaan toisistaan pääse, ja musiikki tuo heidät aina yhteen.
Jos elokuvasta haluaa jotain negatiivista sanoa, se on tarinankerrontaan jätetyt aukot, joiden paikkaaminen jää katsojalle. Jostakusta voi tuntua häiritsevältä, että kohtausten välillä on kulunut vuosia, ja Wiktorin ja Zulan suhteissa on tapahtunut dramaattisia muutoksia. Nämä ovat kuitenkin tarkoituksellisia ja luovat tragedian tuntua rakastavaisten välille.
Cold War-elokuvan juliste.
Uskonto ei ole tässä elokuvassa yhtä vahvasti läsnä kuin Idassa, jossa kerrottiin nunnakokelaasta, joka oli lapsena piilotettu luostariin tämän juutalaisen taustan takia. Vähän kuitenkin annetaan ilmi maan vahvasta katolisesta uskosta kommunismin aikana: päähenkilö Zula kertoo useasti haluavansa kirkkohäät eikä laske todeksi avioliittoa, jota ei ole vihitty kirkossa. Elokuva myös alkaa ja päättyy kohtauksiin vanhassa ja ränsistyneessä maalaiskirkossa.
Cold War on traaginen ja surumielinen kertomus rakastavaisista, joiden rakkaus ei ollut olosuhteiden vuoksi mahdollista. Se on myös hieno kuvaus ajasta, jonka ei enää soisi toistuvan. Pawlikowski voitti Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon. Eikä suotta: roolihahmot tuntuvat aidoilta, ja heistä oikeasti välittää. Łukasz Żalin mustavalkoinen kuvaus on kaunista katseltavaa ja luo Pariisin kaduista ja Puolan maalaismaisemasta postikorttimaisia kuvia, jotka pääsevät oikeuksiinsa valkokankaalla. Haikeiden rakkaustarinoiden, musiikin ja historian ystäville, elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Ensi-ilta perjantaina 26.10.2018
