Elokuvan pääosassa on Corinne Marchand.

Cléo viidestä seitsemään – kuolema kulkee vierellä

Cléo viidestä seitsemään (Cléo de 5 à 7, 1962) on belgialaissyntyisen viime maaliskuussa kuolleen Agnès Vardan (1928–2019) pitkän uran yksi keskeisimmistä elokuvista. Varda syntyi Belgiassa mutta nuorena yhdessä perheensä kanssa pakeni natseja Ranskaan asumaan ja luomaan uraa elokuvaohjaajana. 1950-luvun lopulla nuoret elokuvantekijät aloittivat ranskalaisen uuden aallon vastareaktioksi vanhoilliselle kaavamaiselle elokuvantekemiselle. Tarkoituksena oli hylätä vanhanaikaiset tavat tehdä elokuvaa – pois studioiden hämärästä suoraan kaduille ihmisten keskelle. Uuteen aaltoon kuuluneet elokuvaohjaajat eivät olleet käyneet varsinaisia elokuvakouluja vaan olivat opiskelleet muuta, ja muutamat heistä olivat toimineet elokuvakriitikkoina. Agnès Varda oli uuden aallon ainoa naispuolinen ohjaaja, jonka vaikutus elokuvalle ja etenkin feministiselle elokuvalle on edelleen kiistaton. Hänen viimeinen omaelämäkerrallinen dokumenttielokuvansa Varda by Agnès sai ensi-iltansa tänä vuonna. Sitä on esitetty myös Suomessa valikoiduissa teattereissa.

Cléo viidestä seitsemään oli ohjaajansa toinen kokopitkä elokuva, ja sitä pidetään mahdollisesti hänen tärkeimpänä ja tunnetuimpana työnään. Elokuvan juoni on näennäisesti simppeli: Cléo – oikealta nimeltään Florence, mutta Cleopatrasta juontuva taitelijanimi Cléo on tyylikkäämpi – on nuori laulaja, joka on juuri havahtunut siihen, että hänellä mahdollisesti on syöpä. Elokuva alkaa ennustajan luota, jonka Tarot-kortit eivät lupaa hyvää sairauden suhteen. Cléo lähti hakemaan ennustajalta apua tuskaansa mutta se veikin hänet entistä syvempään eksistentiaaliseen kriisiin. Korteilla tehty ennustus on elokuvan ainoa värillinen jakso, jonka jälkeen elokuvan maailma muuttuu mustavalkoiseksi. Seuraa kahden tunnin odotus, kunnes Cléon on määrä saada varmuus lääkäriltään. Elokuva pyrkii reaaliaikaiseen kerrontaan, mutta todellisuudessa se kestää vain puolitoista tuntia. Tämä ei kuitenkaan vähennä autenttisuuden tunnetta – katsoja pääsee elämään niin vahvasti yhdessä Cléon kanssa odotuksen tuskaa.

Kaksituntisen Cléo viettää pariisilaisilla kaduilla ja asunnoilla tavaten tuttuja ja tuntemattomia, keräillen ihailevia katseita kaduilla, ja todistaen eriskummallisia tapahtumia. Välillä pelko sairaudesta tuntuu lamauttavalta, välillä kohtaamiset toisten ihmisten kanssa vievät mustat ajatukset mennessään. Cléolla on takanaan kaksi hittiä laulajana ja onnettomalta tuntuva rakkaussuhde, jossa mies tulee ja menee oman mielensä mukaan eikä kykene vastaamaan Cléon rakkauden kaipuusuueen. Hyvä ystävä ei puolestaan tunnu ottavan Cléon tuskaa tosissaan. Cléo ei myöskään tunnu välittävän omista lauluistaan, joita toiset säveltäjät ovat hänelle tehneet. Kaiken ilon ja tuskan välissä katsotaan elokuvasta irrallinen lyhytelokuva, jonka päähenkilö havahtuu huomaamaan elämän olleen mustempi aurinkolaisien takaa.

Elokuva on valmistunut lähemmäs 60 vuotta sitten, mutta ajan hammas ei ole järsinyt lainkaan sen loistoa. Päinvastoin. Elokuvan 60-luku voi yhtä hyvin kuvata nykyaikaamme – kauneutta ja ikuista nuoruutta ihannoivaa aikaa, jossa vanhenemisella ei ole sijaa, ja jossa vain kuolemanpelko ajaa meidät henkisten asioiden pariin. Silloinkin haluamme kuulla vain sen mitä haluamme kuulla, ja katoavaisuutemme tajuaminen vie meidät katastrofin partaalle. Vardan visio ei ole kuitenkaan laisinkaan kyyninen kuvaus pinnallisesta laulajasta tai nykyihmisestä ylipäätänsä. Kaikkea muuta. Varda kuvaa kuolemanpelosta kärsivää Cléoa kaikella ymmärtäväisyydellä ja hellyydellä sortumatta kuitenkaan lainkaan yltiöpäiseen sentimentaalisuuteen.

Varda löysi kimmokkeen elokuvalleen Baldung Grienin 1500-luvulta peräisin olevista maalauksista, joissa luurangon hahmossa oleva kuolema vaanii kaunista nuorta naista. Näissä naisen kolmea ikävuotta käsittelevissä maalauksissaan Grien on asetellut pienen lapsen katselemaan ylöspäin kohti huolettoman näköistä naista ihailemassa omaa kauneuttaan peilistä vaikuttaen siltä, ettei ympäröivä maailma juurikaan häntä kiinnosta. Tämä korostuu vielä asetelmaan kuuluvissa naisen leluissa, jotka eivät muuten tunnu kuuluvan maalausten kaaottiseen maisemaan.  Kuolema vaanii kuitenkin jatkuvasti tiimalasi kädessään.

Grienin maalauksista Varda on kehitellyt koko ihmiselämän traagisuuden kuitenkin niin, että toivoa

Agnes Varda tänä vuonna otetussa kuvassa. Kuva: Wikipedia.

Agnes Varda tänä vuonna otetussa kuvassa. Kuva: Wikipedia.

paremmasta on. Kuolemanpelko ja eksistentiaalisen kriisin kokeminen saavat Cléon viime kädessä ymmärtämään, ettei elämä pyöri vain kauneuden ja uran ympärillä. Elokuvan alkupuolella Cléo kerää ihailevia katseita kaduilla tuntemattomilta ihmisiltä ja tuntuu silminnähden tyytyväiseltä saamaansa huomioon. Käänteentekevä hetki on elokuvan keskivaiheilla oleva kohtaus, jossa Cléo laulaa jazzmuusikon luona laulun, jonka alakuloisuus herättää Cléon todellisuuteen, jonka jälkeen hän riisuu peruukkinsa, pukeutuu mustiin ja karkaa Pariisin kaduille todellisen elämän pariin.

Lopulta tapahtuu kaiken kannalta merkityksellinen kohtaaminen puistossa sotilaan kanssa, joka on palvelemassa Algerian sodassa – Cléo viidestä seitsemään on ensimmäisiä ranskalaisia elokuvia, jotka sivusivat jollakin tapaa Algerian sotaa. Sotilas on palaamassa takaisin Algeriaan, ja jatkuva kuolemanuhka on läsnä myös hänen elämässään. Sotilaan optimistinen elämänasenne vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti myös Cléoon – enää hän ei ole kuoleman kanssa tekemisissä yksin. Lopulta saamme kuulla myös lääkärin lausunnon, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole enää merkitystä.

Vardan elokuva kertoo käsittelemässään kahden tunnin ajanjaksossa kaiken olennaisen ihmiselämästä. Meistä jokainen havahtuu siihen, että on käyttänyt osan elämästään turhanpäiväisiin asioihin todellisen elämän vilistäessä ohi. Kuitenkin elämä on jatkuvasti täynnä yllätyksiä ja merkityksellisiä tapaamisia. Cléo viidestä seitsemään onkin kuoleman läsnäolosta huolimatta oodi elämälle.

 

Artikkelikuvassa kohtaus elokuvasta. Päähenkilöä esittää Corinne Marchand.


Tuomas Hurme

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Cléo viidestä seitsemään – kuolema kulkee vierellä' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.