Marcus Iunius Brutuksen kuolinpäiväksi merkitään 23. lokakuuta 42 eaa. jolloin hänen joukkonsa hävisi Filippoissa Octaviuksen – myöhemmin keisari Augustuksen ( 63 eaa.–14 jaa.) ja Marcus Antoniuksen ( 83–30 eaa. ) armeijalle. Sen sijaan Brutuksen vaimon Porcian kuolinpäivä on antiikin lähteissä epäselvempi tapaus.
1. Plutarkhoksen elämäkerrat
Aloitan Plutarkhoksesta ( n. 45–125 jaa.), koska hänen rinnakkaiselämäkertansa (Bioi paralleloi) tunnetaan parhaiten. Hän kertoo Kuuluisien miesten elämäkerroissaan Brutuksen itsemurhasta – heittäytymisestä miekkaansa, sen jälkeen kun tämä oli saanut tiedon armeijansa tappiosta. Ehkä jonkinlaisena syy-seuraussuhteena Brutus -elämäkerta päättyy Porcian itsemurhan kuvaukseen:
”Filosofi Nikolaos ja Valerius Maximus kertovat, että Brutuksen puoliso Porcia tahtoi tämän jälkeen riistää itseltään hengen. Kun hänen ystävänsä eivät sitä sallineet, vaan pitivät silmällä ja vartioivat häntä, hän otti tulesta palavia hiiliä ja surmasi itsensä niitä nielemällä. On kuitenkin olemassa Brutuksen ystävilleen osoittama kirje, jossa tämä Porcian kohtaloa valittaen syyttää heitä siitä, että he olivat jättäneet hänet turvatta, minkä vuoksi hän sairautensa murtamana oli riistänyt hengen itseltään. Ilmeisesti Nikolaos on erehtynyt ajankohdasta, sillä kirje kertoo Porcian sairaudesta, hänen ja Brutuksen rakkaudesta ja hänen kuolemantavastaan yhtäpitävästi Nikolaoksen kanssa. Edellytyksenä on tietenkin, että kirje on oikeaperäinen.”
(Suom. Kalle Suuronen)
Plutarkhoksen maininta kirjeestä ja sen vaihtoehtotarinasta Porcian kuolemasta on mielenkiintoinen. Kirje mitä luultavammin sisältyi Ciceron (106–43 eaa,) laajaan kirjekokoelmaan, jossa oli myös Brutuksen lähettämiä kirjeitä. Tarkoittaako ”on kuitenkin olemassa”, että Plutarkhos oli itse nähnyt tuon kirjeen? Sisällön tarkahko luetteleminen viittaisi siihen. Plutarkhoshan oli tutustunut Ciceron kirjeisiin ja juuri Brutus-elämäkerrassa hän vapaasti siteeraakin erästä Brutuksen Cicerolle osoitettua kirjettä, jossa hän syyttää tätä takinkääntäjäksi (Cic. Ad Brut, 1.16). Plutarkhoksen esityksestä saa myös käsityksen, että hänen lähteistään vain toinen, Nikolaos Damaskolainen (s. n. 64 eaa.) tiesi kirjeestä. Tämän runoilijan ja historioitsijan – hän kirjoitti muun muassa Augustuksesta elämäkerran – säilyneistä fragmenteista ei löydy Plutarkhoksen mainitsemaa kertomusta. Myöskään kirjettä ei ole Ciceron kirjekokoelmassa.
Plutarkhoksen selitys Nikolaoksen ”erehtymisestä ajankohdasta” on hieman kummallinen: kuinka kirjeen sisällön perusteella niin voisi tapahtua? ”Ajankohta” voi heitellä muutamia viikkoja ja jopa kuukausiakin, mutta itse tapahtumajärjestystä se ei muuta! Porcian itsemurha hänen saatuaan tiedon miehensä kuolemasta ja Brutuksen kirje ovat pysyvässä ristiriidassa. Mutta jotain ristiriitaista näyttäisi olevan myös Plutarkhoksen omassa suhtautumisessa noihin toisistaan poikkeaviin kertomuksiin. Kun hän yleensä melko harvoin nimeää lähteitään, halusiko hän nyt siirtää vastuun heille kertomuksen paikkansapitävyydestä? Toisaalta, eikö kahden eri lähteen mainitseminen ole omiaan vankistamaan kerrotun totuusarvoa? Niin tai näin, erikoista on, että kirje, joka muine sisältöineen on paljon uskottavampi kuin pelkkä tarina hiilien nielemisestä, herättää Plutarkhoksessa enemmän epäluuloa. Sekin, ettei hän ole huomioinut kirjettä elämäkerran kronologisessa järjestyksessä, kertoo, ettei hän suhtautunut siihen vakavasti.
2. Valerius Maximuksen kertomus
Roomalainen historioitsija Valerius Maximus (1. vuosisadan alkupuolisko jaa.) kokosi teokseensa Facta et dicta memorabilia (Ikimuistoisia tekoja ja sanoja) omasta mielestään merkittäviä tapauksia ja sanontoja menneisyydestä, joita voitiin käyttää moraalisina esimerkkeinä, joko varoittavina tai jäljittelemisen arvoisina. Porciuksen tapaus on sijoitettu neljännen kirjan kuudenteen alaosastoon, joka on otsikoitu ”Aviollisesta rakkaudesta”. Laitan tähän ensin alaosaston johdannon, koska se mielestäni hyvin selittää ja selventää itse anekdoottia ja myös Valeriuksen tarkoitusperiä:
”Etenen tyynestä ja miellyttävästä mielentilasta yhtä kunnialliseen mutta huomattavasti intohimoisempaan ja kiivaampaan tunteeseen ja asetan lukijan silmien eteen ikään kuin joitakin laillisen rakkauden kuvia, joita ei voi mietiskellä ilman ylintä kunnioitusta, silmäillen puolisoiden vahvasti lujitetun keskinäisen uskollisuuden tekoja, vaikeasti jäljiteltäviä mutta hyödyllisiä tuntea, koska erinomaisia tekoja havaitsevan ei ole tarpeen punastella keskinkertaistenkaan tekemistä.”
(Suom. Antti T. Oikarinen)
Porcian itsemurhasta Valerius kirjoittaa näin:
”Sinunkin täydellisen hyveellistä rakkauden tultasi, Porcia, Marcus Caton tytär, tulevat kaikki ajat ylistämään ansaitusti ihaillen. Sinä, saatuasi tietää miehesi Brutuksen tulleen voitetuksi ja saaneen surmansa Filippoissa, et epäröinyt – koska miekkaa ei sinulle suotu – niellä suuntäydeltä palavia hiiliä naisellisella rohkeudella isäsi miehistä kuolemaa jäljitellen. Luulenpa, että tämä oli jopa rohkeampaa, sillä hän turvautui tavanomaiseen kuolintapaan, sinä aivan uudenlaiseen.”
Porcian tapaus täyttää kaikki ne kriteerit, joita Valerius on johdannossaan esimerkeilleen asettanut. Hän käyttää tapansa mukaan paljon ylistyssanoja ja pitää Porcian itsemurhaa sankaritekona. Mutta mikä Valeriuksellä on ollut tässä lähteenään? Hänen laajaan kirjastoonsa kuului myös Cicero. Sen sijaan Nikolaosta ei mainita hänen lähteekseen, mutta nimi esiintyy kyllä yhdessä alaviitteessä, ei kuitenkaan Porciaan liittyen.
Valeriuksen johdantoa seuraten Porcian tarinan yhteydessä ei yksinkertaisesti sovi puhua Brutuksen kirjeestä. Ja vaikka hän olisikin ottanut Porcian itsemurhan kuvauksen tuosta kirjeestä, olisivat Brutuksen valitukset latistaneet tarinaa ja tehneet sen muutenkin koukeroisemmaksi. Tämä on yksi selitys, mutta taustalla oli ehkä sittenkin Valeriuksen keisarimielisyys. Hänhän kutsuu teoksessaan Caesarin (100–44 eaa.) murhaajia ”isänmurhaajiksi” – ja Brutus oli tuon salaliiton pääarkkitehti. Valerius kertoo teoksessaan myös enteistä jotka ennustivat Brutukselle ”ansaittua kohtaloa”. Plutarkhokseen verraten, joka enteistä kirjoittaessaan näyttää käyttäneen Valeriusta lähteenään, Valerius on jyrkkäsanainen eikä peittele mielipidettään. Enteistä kuuluisin, jossa Brutukselle ilmestyy Caesarin haamu ja josta Plutarkhos kertoo kahteenkin otteeseen, löytyy myös Valeriuksen teoksesta mutta siinä haamun näkeekin, ei Brutus, vaan Cassius Parmensis ( 74–31 eaa.).
Huomiota kiinnittää Porcian tarinassa myös se, ettei Valerius tarkasti kerro Brutuksen kuolintapaa vaan sanoo tämän vain ”tulleen voitetuksi ja saaneen surmansa Filippoissa”. Brutuksen kuolemassa ei ole mitään erikoista, koska sodissa kuolee ihmisiä; siinä ei ole mitään yllättävää, koska se oli odotettua!
Välttikö Valerius mainitsemasta Brutuksen tehneen itsemurhan sen vuoksi, että olisi näin tullut ikään kuin laittaneeksi yhtäläisyysmerkit ihailemansa nuoren Marcus Caton (95–46 eaa.) ja vihaamansa Brutuksen välille? Samalla hän olisi myös tavallaan yhdistänyt Brutuksen ylistämiinsä henkilöihin, ja tämän itsemurha olisi himmentänyt Porcian itsemurhan loistoa. Sen sankarillisuushan tulee esille jo kolmannen kirjan toisen alaosaston nimeltään ”Rohkeudesta”, tarinassa, jossa kerrotaan Porcian, saatuaan vihiä ”iljettävimmästä teosta” haavoittaneen itseään partaveitsellä ja selittäneen tekoaan Brutukselle:
”Tämä teko ei ollut vahinko vaan tässä surkeassa tilanteessamme varmin todiste rakkaudestani sinuun. Tahdoin nimittäin koetella, miten tyynin mielin voisin tappaa itseni miekalla, jos aikeesi ei menisikään toivomallasi tavalla.”
Mitä tästä partaveitsikokeilusta voisi päätellä? Sen perusteella Porcian itsemurhan syyksi ”ystävien” hylkääminen hänen sairastaessaan, olisi aivan liian vähäpätöinen ja osoittaisi pikemminkin Porcian heikkoutta. Plutarkhoskin kertoo saman tapauksen mutta lisää loppuun:
”Hämmästyneenä Brutus kohotti kätensä taivasta kohti ja rukoili, että jumalat antaisivat hänen suorittaa sellaisen teon, että hän osoittautuisi Porcian arvoiseksi mieheksi. Sitten hän toimitti vaimolleen tehokasta hoitoa.”
No, Brutuksen ”rukoukset” eivät kirjaimellisesti otettuina kuulu ”Rohkeudesta”-osastoon, mutta syntyy vaikutelma ettei Valerius halua esittää hänestä juurikaan inhimillisiä piirteitä niissä harvoissa anekdooteissa joissa tämä esiintyy.
3. ”Ystävät”
Molemmissa Plutarkhoksen vaihtoehtotarinoissa puhutaan ”ystävistä”. Brutuksen kirjeessä ja toisessa, Valeriuksenkin kertomassa – ”koska miekkaa ei sinulle suotu”, jossa ”ystävät” yrittävät estää Porcian itsemurhan. ”Ystävien” läsnäolo leskeksi jääneen Porcian tukena näyttäisi paljon todennäköisemmältä kuin että heitä olisi ollut valvomassa hänen sairastellessaan. Plutarkhoksen Brutus-elämäkerrassa mainitaan pariinkin otteeseen Porcian sairastelusta, joten se ei ehkä samalla tavoin huolestuttanut ”ystäviä”. Brutuksen kirjeen kannalta ”ystävät” tuovat Porcian kuolintapaan erään kummallisuuden: Jos hänet oli ”jätetty turvatta”, miksi hän olisi surmannut itsensä noin erikoislaatuisella tavalla? Onko tämä seikka ehkä häirinnyt Plutarkhosta? Kun hän kertoo ”Brutuksen ystävilleen osoittamasta kirjeestä” hän käyttää monikkomuotoa. Keitä nämä ”ystävät” olivat ja kirjoittiko Brutus useita kirjeitä? Ciceron kirjekokoelmassa on Brutuksen kirjeitä Ciceron itsensä lisäksi heidän yhteiselle ystävälleen Atticukselle (110–32 eaa.). Miten tahansa, yhtäkään tällaista kirjettä ei ole säilynyt. ”Ystävien” läsnä- tai poissaolo on kuitenkin lopputuloksen kannalta molemmissa vaihtoehtotarinoissa sama: Porcian itsemurha.
4. Ciceron lohdutuskirje
Ciceron kirjekokoelmassa on eräs kirje, joka ei anna vastauksia Porcian kuolintapaan, ajoitukseen sitäkin enemmän. Tässä lyhyt kirje (Ad Brut. 1,9) kokonaisuudessaan::
”Rooma, kesäkuun loppu 43
Cicero tervehtii Brutusta
1. Tekisin sinulle saman palveluksen, jonka sinä teit minulle minun surussani ja lohduttaisin sinua kirjeitse, ellen tietäisi, ettet sinä surussasi kaipaa niitä parannuskeinoja, joilla sinä kevensit minun tuskaani. Ja toivottavasti sinun on nyt helpompi lääkitä itseäsi kuin minua tuolloin. Sinunlaisellesi suurmiehelle ei näet sovi, ettei kykenisi tekemään juuri sitä, mitä suosittelee jollekin toiselle. Sekä esittämäsi perustelut että varsinkin painava sanasi estivät minua suremasta kohtuuttomasti. Kun minä näytin sinusta suhtautuvan menetykseeni herkkämielisemmin kuin miehelle sopii, etenkin sellaiselle, jolla oli tapana lohduttaa muita, soimasit minua kirjeissä ankarammin sanoin kuin yleensä. Niinpä koska arvostan ja kunnioitan suuresti mielipidettäsi, ryhdistäydyin ja koin, että kaikki se mitä olin oppinut, lukenut, ja kuullut, sai lisää painoarvoa arvovaltasi johdosta.
2. Tuolloin, Brutus hyvä, minun oli otettava huomioon vain velvollisuus ja luonto, mutta nyt sinun on otettava huomioon kansa ja näyttämö, kuten sanotaan. Koska näet paitsi sotajoukkosi myös kaikkien kansalaisten ja lähestulkoon kaikkien kansojen katseet ovat kohdistuneet sinuun, ei miehen, jonka ansiosta me muut olemme urheampia, sovi näyttää sisunsa menettäneeltä. Olet siis kyllä kohdannut surun (menetyksellesi ei ole vertaa maailmassa) ja niin suuren onnettomuuden keskellä sinun täytyy surra – juuri se että ei tunne tuskaa lainkaan, saattaisi olla onnettomampaa kuin itse suru – mutta kohtuullisesti; se on hyödyllistä kaikille muille mutta sinulle välttämätöntä.
3. Kirjoittaisin enemmän, ellei jo tämä olisi liikaa sinulle. Odotamme sinua ja sotajoukkoasi, jota ilman näytämme tuskin saavan olla riittävän vapaita, olkoonkin että kaikki muu sujuu suunnitelmien mukaisesti. Kirjoitan enemmän – ja kukaties silloin minulla on varmempaa tietoa – koko poliittisesta tilanteesta kirjeessä, jonka ajattelin antaa ystävällemme Vetukselle.”
(Suom. Veli-Matti Rissanen)
Cicero muistelee kirjeensä alussa miten Brutus oli lohduttanut häntä, kun hän oli menettänyt rakkaan tyttärensä Tullian vuonna 45 eaa. Nyt oli tullut hänen vuoronsa lohduttaa Brutusta. Kirjeen päiväyksen mukaan Porcia kuoli kesäkuussa 43 eaa. – siis noin puoli vuotta aiemmin kuin Brutus. Huomionarvoista on, ettei Cicero mainitse mitään Porcian kuolintavasta. Kirjeen aitoutta ei ole kyseenalaistettu.
Eivätkö Plutarkhos ja Valerius Maximus todella tienneet tästä kirjeestä mitään? Ainakin Valeriukselle Ciceron vuolas Brutuksen ylistäminen olisi ollut myrkkyä. Kun Plutarkhos epäili Brutuksen kirjeen ”oikeaperäisyyttä” ja puhui Nikolaoksen ”erehtymisestä ajankohdasta”, tämän voisi jollakin tavoin selittää Brutuksen väärinkäsityksellä, että hän olisi saanut väärää tietoa tai ettei Porcia ollutkaan onnistunut yrityksessään. Mutta tällöin Ciceron lohdustuskirje olisi ollut hyvin lyhyt: ”Porcia elää!”
Kiitokset Veli-Matti Rissaselle ja Antti T. Oikariselle!
Lähteet ja kirjallisuus:
Kailaheimo, Markku (2016) Brutuksesta Stoalaisesseitä. Tampere: Kirjokansi.
Kailaheimo, Markku (2022) Stoalaisia kummitusjuttuja & Tuberon saviastioista. Kemi: Atrain & nord.
Plutarkhos (1989) Kuuluisien miesten elämäkertoja. Suom. Kalle Suuronen. Helsinki:WSOY.
Artikkelikuvassa Marcus Iunius Brutus. Kuva: Wikipedia.
