Joseph Aloisius Ratzinger syntyi Saksan Baijerissa 16.4.1927. Perinteikkään ja hartaan kristinuskon lapsena omaksunut Ratzinger päätti jo nuorena, että hänestä tulisi pappi. Päätöstä eivät horjuttaneet edes nuoruusvuodet natsi-Saksan ja toisen maailmansodan kauhujen keskellä.
Papiksi Joseph Ratzinger vihittiin vuonna 1951. Vuoden seurakuntapappeuden jälkeen jatkuivat teologiset opinnot. Ratzinger oli aikansa johtavia saksalaisia teologeja ja toimi akateemisen uransa aikana professorina useissa saksalaisissa yliopistoissa. Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen (1962–1965) hän osallistui teologisena neuvonantajana.
Akateeminen maailma jäi vuonna 1977 paavi Paavali VI:n (1963–1978) nimittäessä Ratzingerin Münchenin ja Freisingin arkkipiispaksi sekä kardinaaliksi. Vuonna 1982 oli edessä siirtyminen Roomaan Uskonopin kongregaation prefektiksi eli esimieheksi, virkaan jossa hän toimi vuoteen 2005 asti.
Kardinaalikollegion dekaanina toiminut Joseph Ratzinger valittiin Johannes Paavali II:n jälkeen paaviksi lyhyen konklaavin jälkeen 19.4.2005, 78-vuotiaana. Nimen Benedictus XVI valinnut uusi paavi osoitti nopeasti, ettei hän ollut edeltäjänsä kopio. Huomion hän pyrki siirtämään pois paavista Kristukseen ja kirkon hengelliseen sanomaan. Benedictuksen ujo ja akateeminen luonne toivat omat haasteensa, eikä hän ollut parhaimmillaan suurten väkijoukkojen edessä. Uuden paavin korkea ikä merkitsi myös paavillisten matkojen jäämistä vähemmälle.
Benedictus XVI:n paaviuden alku oli monelle positiivinen yllätys. Uskonopin kongregaation johtajana konservatiivisen maineen saanut paavi ei peloista huolimatta käyttänyt uutta virkaansa tuomitsemiseen vaan hengellisen elämän opettamiseen. Tätä opetusta edustivat etenkin kolme Benedictuksen kiertokirjettä eli ensyklikaa, jotka käsittelivät rakkautta, toivoa sekä sosiaalisia kysymyksiä. Hän myös kirjoitti kolme kirjaa Jeesuksen elämästä, joita kutsui henkilökohtaiseksi ”Herran kasvojen” etsinnäkseen.
Ristiriitaisemman vastaanoton saivat Benedictuksen päätös helpottaa vanhan latinankielisen tridentiinisen tai trentolaisen messun käyttöä sekä hänen kritiikkinsä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen tulkintaa kohtaan. Paavillisten messujen ulkoinen loistokkuus lisääntyi perinteitä rakastaneen Benedictuksen aikana, ja hän myös palautti käyttöön joitakin käytöstä poistuneita paavillisia asusteita. Paavillisesta vaakunastaan Benedictus jätti kuitenkin pois maallista valtaa symboloineen paavillisen kruunun korvaten sen hengellisyyttä korostaneella piispan mitralla.
Ekumeniaan Benedictus suhtautui edeltäjäänsä varovaisemmin, mutta todennäköisesti samalla realistisemmin. Roomalaiskatolisen kirkon asemaa oikeana Jumalan kirkkona hän ei kyseenalaistanut kardinaalina eikä myöhemmin paavina. Martti Lutheriin Benedictuksen tiedetään suhtautuneen neutraalisti, mutta katoliselle kirkolle läheisemmiksi hän koki idän ortodoksikirkot. Vaikka Benedictus ei näyttäviä eleitä ekumeniankaan suhteen harrastanut, jatkoi hän edeltäjänsä tapaa tavata suomalaisten kirkkojen ekumeenisen lähetystön aina Pyhän Henrikin päivän aikoina.
Uskontodialogi ei ollut Benedictuksen vahvuuksia. Vuonna 2006 hän jopa yhdisti uskontodialogista vastanneen neuvoston paavilliseen kulttuurineuvostoon, mutta perui yhdistämisen jo seuraavana vuonna. Ilmeisesti ongelmat etenkin islamilaisen maailman kanssa saivat Benedictuksen arvioimaan uudelleen uskontodialogin tärkeyttä katoliselle kirkolle. Vuonna 2011 hän kokosi muiden uskontojen edustajia rukoilemaan maailman rauhan puolesta Italian Assisiin seuraten edeltäjänsä esimerkkiä. Kardinaalina Ratzinger oli kritisoinut vuonna 1986 järjestettyä Assisin tapaamista, koska siihen oli kuulunut eri uskontojen yhteinen rukoustilaisuus, ja merkitsevästi vuoden 2011 tilaisuudesta yhteinen rukoushetki jäikin pois.
Kohuja ja saavutuksia
Benedictus XVI:n paavius muistetaan useista kohuista. Hänen Regensburgin yliopistossa pitämänsä puhe suututti muslimit vuonna 2006 paavin siteerattua puheessaan profeetta Muhammediin kriittisesti suhtautunutta Bysantin keisaria. Vuonna 2009 suhteet juutalaisiin joutuivat koetukselle, kun paavi vahingossa salli holokaustin kiistäneen skismaattisen piispan paluun kirkon yhteyteen. Samana vuonna hän perusti anglikaanikirkkoon pettyneille ja katoliseen kirkkoon siirtyville anglikaaneille ordinariaatin, joka nähtiin ekumenian hengen vastaiseksi.
Johtaminen oli Benedictuksen suuri heikkous, ja vuonna 2012 Vatileaks-tietovuotoskandaali nosti esille erityisesti ongelmat kirkon keskushallinnossa. Hyväksikäyttöskandaali varjosti Benedictus XVI:n paaviutta. Hän oli silti ensimmäinen paavi, joka ymmärsi skandaalin laajuuden ja tapasi pappien uhreja. Benedictuksen aikana rikosten tutkintaa tehostettiin ja syylliseksi todettujen pappien rankaisemista nopeutettiin. Epäonnistumisena pidetään sitä, ettei paavi asettanut rikosten peittelyyn syyllistyneitä piispoja vastuuseen. Pappeuden arvoja ihannoineelle paaville skandaali oli shokki ja hän piti sitä valtavana häpeänä koko kirkolle.
Kohut jättivät varjoonsa Benedictuksen paaviuden saavutukset. Esimerkiksi Regensburgin puhe toimi uutena alkuna Vatikaanin ja muslimien väliselle dialogille. Vähälle huomiolle jäi myös Paavillisen uuden evankelioimisen edistämisen neuvoston perustaminen vuonna 2010, hanke, joka oli lähellä paavin sydäntä. Vuonna 2012 vanhoillisena pidetty Benedictus yllätti avaamalla paavillisen Twitter-tilin, jolla hän pyrki tavoittamaan nuorempaa yleisöä.
Menestykseksi tulee lukea myös Benedictuksen vierailu Isoon-Britanniaan syyskuussa 2010. Paavin matka tuomittiin etukäteen epäonnistumaan, mutta vierailu oli menestys. Etenkin nuoret saapuivat katsomaan paavia. Vierailu myös muutti brittien mielikuvaa Benedictuksesta positiivisemmaksi, sillä lehtien antama kuva kylmästä ja etäisestä paavista osoittautui läheltä nähtynä ja koettuna vääräksi.
Moderni tiedonvälitys oli muuttanut paaviuden 2000-luvulle tultaessa mediapaaviudeksi. Benedictus XVI kärsi koko paaviuden ajan heikoista mediasuhteista, jotka olivat osin perua kardinaalivuosilta. Hänen akateemiset lausuntonsa eivät sopineet hyvin modernin median vaatimuksiin, mistä seurasi väärinkäsityksiä ja negatiivista julkisuutta. Esimerkiksi paavin kondomilausunto vuoden 2009 Afrikan-matkalta uutisoitiin puutteellisesti, kun paavin virheellisesti väitettiin kiistäneen kondomien hyödyn AIDS:n torjunnassa.
Median merkitys paaviuden ymmärtämisessä korostuu maissa, joille paavi-instituutio on vieraampi. Suomessa Benedictuksesta uutisoitiin pääsääntöisesti negatiivisten aiheiden kautta, jolloin hänen paaviudestaan muodostui todellista huonompi kuva. Normaali arkipäivän paavius ei suomalaisessa mediassa näkynyt. Myös paaviudelle keskeinen hengellisyys vaikutti jäävän usein uutisissa paitsioon.
Julkisuudessa kardinaali Ratzingerista, myöhemmin paavi Benedictus XVI:sta, muodostui helposti kuva kirkon uskosta ja arvomaailmasta tiukasti kiinnipitäneestä konservatiivista, suoranaisesta ”Jumalan rottweilerista”, joka ei kaihtanut koviakaan keinoja kirkon ja totuuden puolustamisessa. Harvemmin julkisuudessa nähtiin toinen puoli hänen luonteestaan. Hänen tiedetään olleen lempeäluonteinen ihminen, joka rakasti kissoja ja mustavalkoelokuvia sekä soitti vapaa-aikanaan mielellään pianoa. Lukemista koko elämänsä harrastaneen paavin kirjallinen tuotanto oli erityisen laaja. Halutessa ymmärtää paremmin Benedictusta ihmisenä ovat hänestä julkaistut viisi haastattelukirjaa korvaamaton lähde. Niiden avulla on mahdollista nähdä ihminen, joka oli kardinaalin ja paavin julkisivun takana.
Ero ja sen jälkeinen aika
Benedictus XVI yllätti maailman ilmoittamalla eroavansa paavinvirasta vuoden 2013 helmikuussa. Hän katsoi voimiensa heikentyneen siinä määrin, etteivät ne enää riittäneet viran kunnolliseen hoitamiseen. Päätös otettiin vastaan jopa tyrmistyneenä, mutta myöhemmin ikääntyneen paavin päätös on nähty inhimillisenä ja hyväksyttävänä.
Täysin yllätyksenä eron ei olisi pitänyt tulla, sillä Benedictus oli vihjannut eron mahdollisuudesta vuonna 2010 julkaistussa haastattelukirjassa Maailman valo. Kirjassa hän toteaa, että paavilla on oikeus tai jopa velvollisuus erota, jos paavin kunto ei enää salli paavinviran kunnollista hoitamista. Benedictus antoi myös ymmärtää, ettei hän voisi harkita eroamista keskellä skandaalia, vaan ero vaatisi rauhalliset olosuhteet. Vuoden 2013 alussa olosuhteet olivat sopivat.
Vaikka eroilmoituksen jälkeen mediassa näkyi spekulointia salaliittoteorioista, kuten paavin vakavasta sairaudesta tai Vatikaanissa riehuneesta skandaalista, mikään ei viittaa siihen, etteikö Benedictus olisi eronnut ilmoittamistaan syistä. Benedictus XVI:n paavius päättyi helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2013.
Julkisesta elämästä vetäytyneenä Vatikaanin puutarhan Mater Ecclesiae -luostarissa asunut emerituspaavi osallistui vielä ajoittain kirkollisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi vuonna 2014 Pietarinkirkon aukiolla koettiin historiallinen neljän paavin juhla, kun kaksi edesmennyttä paavia julistettiin pyhimyksiksi messussa, johon osallistui kaksi elävää paavia.
Emerituspaavi Benedictus ja paavi Franciscus osoittivat, ettei kaksi elävää paavia ollut välttämättä kirkolle ongelma, toisin kuin aikaisemmin paaviuden historiassa. Benedictuksen suurin perintö paavi-instituutiolle lieneekin paavillisen eron mahdollistaminen ja emerituspaavina toimimisen malli.
Kahden paavin ongelma
Täysin ongelmatonta kahden elävän paavin olemassaolo ei kuitenkaan ollut. Benedictuksen eläessä lupauksensa mukaisesti julkisesta elämästä vetäytyneenä ja lojaalina uudelle paaville kaikki eivät halunneet kunnioittaa emerituspaavin rauhaa. Vuosien myötä kävi ilmeiseksi, että ongelmia emerituspaavi-instituutiolle aiheuttivat erityisesti paavien ympärille muodostuneet ryhmittymät.
Kirkon sisäiset ideologiset ääripäät – konservatiivit ja uudistusmieliset – pyrkivät käyttämään kahden elävän paavin tarjoaman mahdollisuuden omien agendojensa edistämiseen täysimääräisesti hyväkseen. Konservatiivit etsivät Benedictuksesta tukea kritiikilleen Franciscusta ja tämän hallintoa kohtaan. Vastaavasti uuteen paavin myönteisesti suhtautuneet uudistusmieliset vaikuttivat suhtautuneen jokaiseen emerituspaavin kirjoitukseen tai julkiseen kannanottoon tukena paavi Franciscuksen kriitikoille.
Pitkän päivätyön tehneelle emerituspaaville olisi kuulunut rauhallinen ja seesteinen vanhuus, mutta Vatikaanin valtapeliä pelanneet eivät sitä hänelle sallineet. Esimerkiksi vuonna 2020 uutisoitiin Benedictuksen kirjoittaneen yhdessä kardinaali Robert Sarahin kanssa paavi Franciscuksen selibaattilausuntoja kritisoineen kirjan. Benedictuksen lähipiiri kiisti kuitenkin nopeasti Benedictuksen olleen kirjan toinen kirjoittaja.
Myös paavillinen ero käännettiin aseeksi. Vuonna 2018 arkkipiispa Carlo Maria Viganò vaati paavi Franciscusta eroamaan väittäessään, että paavi oli kumonnut Benedictuksen kardinaali Theodore McCarricikille seksuaalirikoksista määräämän rangaistuksen. Syksyllä 2020 julkaistu Vatikaanin McCarrick-raportti osoitti Viganòn väitteet vääriksi ja paljasti erovaatimuksen poliittisuuden.
Franciscuksen kannattajat puolestaan käyttivät Benedictusta tukemaan uuden paavin asemaa. Vuonna 2018 Vatikaani julkaisi osan Benedictuksen kirjoittamasta kirjeestä, joka vaikutti vahvalta tuelta paavi Franciscuksen teologialle. Myöhemmin kävi ilmi, että vain sopiva osa kirjeestä oli julkaistu. Vuoden 2020 syksyllä kardinaalivaltiosihteeri Pietro Parolin taas viittasi Benedictuksen vuosien takaiseen hyväksyntään puolustaessaan kiistanalaista sopimusta Vatikaanin ja Kiinan välillä.
Muiden valtapeleistä huolimatta Benedictuksen ja Franciscuksen välinen suhde vaikuttaa olleen lämmin ja välitön. Julkisuudessa Franciscus kertoi pitävänsä siitä, että emerituspaavi asui lähellä ja että hänellä oli mahdollista keskustella tämän kanssa. Esimerkiksi kesäkuussa 2019 hymyilevä Franciscus kertoi paavien välisestä suhteesta kysyneelle toimittajalle, että tapaamiset Benedictuksen kanssa antoivat hänelle voimaa. Benedictus puolestaan puolusti seuraajaansa harvoissa julkisissa kannanotoissaan ja korosti tämän oikeauskoisuutta. Näkyvänä osoituksena kuuliaisuudestaan uutta paavia kohtaan Benedictus otti usein päästään valkoisen päähineensä zuchetton tervehtiessään Franciscusta.
Benedictus ei saanut rauhaa viimeisinä vuosinaan myöskään seksuaalisesta hyväksikäyttöskandaalista. Vuoden 2022 tammikuussa julkistetussa saksalaisessa Münchenin ja Freisingin hiippakuntaa käsitelleessä raportissa syytettiin vuosina 1977–1982 sen arkkipiispana toiminutta Benedictusta virheistä neljässä hyväksikäyttötapauksessa. Kritiikki emerituspaavia kohtaan oli tietyissä piireissä hyvin äänekästä, mutta Vatikaani muistutti omassa lausunnossaan Benedictuksen tiukoista toimista tapausten hoidossa paaviutensa aikana. Benedictuksen on ylipäätään kerrottu ymmärtäneen paremmin hyväksikäyttöskandaalin laajuuden ja sisäistäneen sen todellisen merkityksen vasta vuoden 2001 jälkeen, jolloin tapausten tutkinta oli keskitetty uskonopin kongregaatiolle. Siitä alkaen Benedictuksen suhtautuminen skandaaliin ja sen hoitoon oli Rooman kuurian tiukimpia.
Emerituspaavin julkiset esiintymiset vähenivät entisestään vuoden 2018 jälkeen. Kuvat ikääntyneestä Benedictuksesta uutisten ja sosiaalisen median kautta kävivät harvinaisemmiksi. Vuoden 2019 lopussa julkaistussa saksalaisen televisiokanavan dokumentissa emerituspaavi näytti jo hyvin heikolta. Kesäkuussa 2020 hauras Benedictus teki viimeisen matkansa Vatikaanin ulkopuolelle käydessään lyhyellä jäähyväisvierailulla sairastelevan veljensä luona Baijerissa. Veljensä hautajaisia hän joutui koronapandemian takia seuraamaan etäyhteydellä Vatikaanista. Monista terveyshuolista huolimatta Benedictus osoittautui pitkäikäiseksi ja sitkeäksi. Moni hänen aikalaisistaan ja teologisista vastustajistaan, kuten toinen Vatikaanin toisen konsiilin johtavista nuorista teologeista Hans Küng, siirtyi Benedictusta aiemmin ajasta iäisyyteen. Hän myös ohitti Leo XIII:n (1978–1903) pitkäikäisimmäksi eläneenä paavina.
Viimeisessä puheessaan paavina Benedictus XVI totesi olevansa enää ”vain pyhiinvaeltaja aloittamassa maallisen pyhiinvaelluksensa viimeistä etappia”. Tänään, vuoden 2022 viimeisenä päivänä Joseph Ratzingerin pitkä maallinen pyhiinvaellus on päättynyt.
Lue myös:
Mikko Ketola: Eivätkö Benedictuksen eron syyt kelpaa kaikille? Vartija 1.9.2013.
Emil Anton: Benedictus XVI täyttää 91 vuotta – kirjoja hänestä. Vartija 16.4.2018.
Mikko Ketola: Kaksipa paavia Vatikaanista. Vartija 5.1.2020.
Juha Ahosniemi: Joseph Ratzingerin nuoruusvuodet elämäkerran aiheena. Vartija 20.5.2021.
Mikko Ketola: Kaksi paavia – kaksi monologia. Vartija 14.11.2021.
