Näyttelijä Megan Fox nunnan asussa.

Avarampaa ajattelua paavinvaaliin

Näyttelijä Megan Fox nunnan asussa.

Näyttelijä Megan Fox promosi nunnan asussa elokuvaansa How to Lose Friends and Alienate People. Kuva vuodelta 2008.

Kardinaali X, kardinaali Y, kardinaali Z… Pian alkavassa paavinvaalissa ovat pääosassa kardinaalit. He ovat kaikki miehiä.

Kaikki paavit on 1400-luvulta lähtien valittu kardinaalien joukosta. Paavia valittaessa katolisen kirkon kirkkolaki on kuitenkin joustava.

Periaatteessa kuka tahansa hyvämaineinen kastettu katolinen mies, maallikko tai pappi, voidaan valita paaviksi.

Ennen paavin tehtävien vastaanottamista ei-piispa tai maallikko täytyy kuitenkin vihkiä piispaksi. Paavin tehtävähän on toimia myös Rooman piispana.

Harvalle on tullut mieleen, että kardinaalit voisivat valita paaviksi myös naisen. Ja on maita, jossa valtaosa katolilaisista olisi halukas näkemään naisia pappeina. Miksei sitten paavina?

Katolisessa kirkkolaissa ei tähän toki lupaa anneta, ja asia on kauhistus suurelle osalle katolilaisia, mutta Pyhä Henki voisi inspiroida kardinaalit tekemään niin. Kirkkolaki jäisi silloin epäilemättä auktoriteettina toiseksi. Eikä sen välttämättä tarvitsisi merkitä pappisviran avaamista naisille yleisesti, vaan näin valittu nainen voitaisiin yksittäistapauksena vihkiä piispaksi.

Naispappeuskysymys voitaisiin sitten ratkaista erikseen, mutta ehkä siinäkin päästäisiin naispaavin johdolla nykyisestä poikkeavaan käytäntöön.

Tällainen mahdollisuus on toistaiseksi fantasiaa. E. J. Dionne Jr., The Washington Postin kolumnisti ja vaikutusvaltainen amerikkalainen maallikkokatolilainen, on kuitenkin kehitellyt yllä mainittua mahdollisuutta ja esittänyt, että paras vaihtoehto seuraavaksi paaviksi olisi nunna tai sisar. Dionnen mielestä kardinaalien olisi nyt aika olla urheita ja rohkeita sekä osoittaa todellista uudistusmieltä.

Vaikka Dionne arveleekin, että hänen ehdotuksensa on liian radikaali  eikä varmaankaan tule toteutumaan tällä paavinvaalikierroksella, hän painottaa, että nunnan valitsemisesta paaviksi olisi monenlaista hyötyä kirkolle. Se vahvistaisi katolisuutta suuresti, auttaisi sitä ratkaisemaan monia polttavia ajankohtaisia ongelmia kuten hyväksikäyttöskandaalien aiheuttamaa jäsenpakoa ja toisi takaisin ihmisiä, jotka ovat jättäneet sen pettyneinä kirkon puutteisiin.

Dionne korostaa, että ratkaisevaa kirkon olemassaololle ja sen nauttimalle kunnioitukselle eivät ole kirkon valta, ulkoiset puitteet, mahtavat katedraalit tai vaikuttavat messut, vaan kirkon jäsenet, jotka tekevät niin kuin opettavat, toteuttavat hyvää sanomaa omalla toiminnallaan ja toimivat inspiroivina esimerkkeinä muille. Hän viittaa kaikkiin niihin nunniin, veljiin, pappeihin tai maallikoihin, jotka ovat omistaneet elämänsä syrjäytyneille: köyhille, vammaisille, pakolaisille tai kodittomille.

Samansuuntaisia huomioita on tehnyt The New York Timesin kolumnisti Nicholas Kristof, joka on kiertänyt tiuhaan maailman levottomilla ja köyhillä alueilla ja kiinnittänyt jutuissaan huomiota erityisesti ihmisoikeusrikkomuksiin, esimerkiksi ihmiskauppaan. Hän on antanut paljon kiitosta sekä evankelikaalisille että katolisille avustustyöntekijöille. Hän on varsin kriittinen katolisen kirkon jäykkää ja miesvaltaista johtoa kohtaan, mutta on todennut, että esimerkiksi katolisten sisarten toiminnan perusteella kirkosta saa täysin erilaisen kuvan.

Dionnella on varmasti ollut mielessään ennen muuta Yhdysvaltain tilanne.  Siellä nunnat tai sisaret ovat olleet niitä työmuurahaisia, jotka ovat vieneet kirkon toimintaa uusille alueille, aina lännen valloittamisesta alkaen, olleet innovatiivisia ja jopa radikaaleja ja ehkä tärkeimpänä kaikesta pysyneet puhtaana hyväksikäyttösyytteistä. Siinä suhteessa taas papit ovat viime vuosina kärsineet valtavasta maallikoiden luottamuspulasta ja epäluulosta. Dionne näkisikin ehkä mieluiten amerikkalaisen nunnan paavina.

Katolisesta kirkosta on jo pitemmän aikaa kuulunut puheenvuoroja naisten näkyvämmän roolin puolesta. Tämä koskee niin seurakuntien kuin kokonaiskirkonkin hallintoa ja toimintaa. Katolisisia naispappeja ja -piispojakin on jo, he ovat tosin Pyhän istuimen näkökulmasta laittomasti vihittyjä.

Hyvä esimerkki paineista antaa naisille enemmän vastuuta kirkossa on Irlanti, jossa sikäläisen katolisen kirkon pedofiliaskandaali alkoi paljastua muutama vuosi sitten. Silloin useat uhrien hyväksi työskennelleet ammattiauttajat olivat vakuuttuneita siitä, että niin paljon pahaa ei olisi päässyt tapahtumaan, jos hyväksikäyttötapausten virallisessa käsittelyssä olisi ollut mukana enemmän naisia. Pappien ja piispojen kiinnostus kun kohdistui aivan liikaa hyväksikäyttäjäpappien tekojen peittelyyn ja kirkon maineen suojeluun. Uhrit jäivät toiselle sijalle. Naisilla olisi kenties ollut toinen arvojärjestys.

Mikko Ketola


Avatar photo

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.