Pirunpaskaa
Kauppaan pitäisi lähteä, sokeria ja jauhoja hakemaan, mietti Noita.
Kauppaan pitäisi lähteä, sokeria ja jauhoja hakemaan, mietti Noita.
Aika ajoin Suomen ortodoksisessa kirkossa herätellään keskustelua pääsiäisen ajankohdasta.
Jumalaton suurkaupunki vie mukanaan. Kirkonpenkkien sijaan olen viime kuukausina kuluttanut Lontoon teattereiden pehmustettuja istuimia.
Tapani Vauhkosen romaanissa Jouluna pääsiäinen on monta kiinnostavaa juonen ja kerronnan tasoa – mutta niitä on aivan liikaa yhteen teokseen.
Kirkon ikkunalaudalla on puolimetrinen, kipsinen Jeesus-patsas. Kipsinen Jeesus on levittänyt kätensä joko siunaavaan eleeseen tai kutsuvaan, minun silmissäni molempiin. Kalpean patsaan edessä on lappu, jossa lukee isoin mustin kirjaimin ”EI SAA KOSKEA”.
Pääsiäisviikolla koettiin elämän kaikki ulottuvuudet, sen huippuhetkistä olemassaolon pohjaan saakka. Siellä olivat kristillisen kirkon pylväät, apostolit, jotka olivat luvanneet, etteivät jätä, mutta kaikki kuitenkin jättivät ja jopa kielsivät tuntevansa, jotkut montakin kertaa.