Bosquet.

Ateisti-mystikko uskonnollisen uskon ja Jumalan kimpussa

Slaavilaissyntyinen, ranskalainen kosmopoliitti, kirjailija, kriitikko ja runoilija Alain Bosquet (1919-1998) sanoo vuonna 1986 julkaisemassaan runokokoelmansa Le tourment de Dieu aluksi: “Olen ateisti, Jumala koettelee minua: en tiedä lihaniko, henkenikö vain kirjoitukseniko kautta.” (Sitaatit ovat suomennoksesta: Jumalan piina, WSOY 1996, suom. Sirkka Aulanko, esipuhe Pentti Holappa.)

Bosquet syntyi vuonna 1919 Ukrainassa, Odessassa. Hänen isänsä oli teollisuusmies ja runoilija, joka käänsi ensimmäisenä venäjäksi itävaltalaisen runoilijan Rainer Maria Rilken (1875-1926) kirjallista tuotantoa. Bosquet’n perhe menetti vallankumouksen aikana omaisuutensa ja joutui elämään maanpaossa sekä Bulgariassa että Belgiassa, Brysselissä.

Alain aloitti yliopisto-opinnot ja jo 19-vuotiaana hän perusti Belgiassa ensimmäisen kirjallisuuslehtensä. Vuonna 1942 Bosquet muutti New Yorkiin ja liittyi siellä Vapaan Ranskan älymystöön ja toimi La Voix de France -lehden toimitussihteerinä. Samaan aikaan hän kirjoitti runoja. Voidaan myös sanoa Alain Bosquet’n auttaneen ratkaisevasti Nobelin kirjallisuuden palkinnon saaneen irlantilaisen Samuel Beckettin (1906-1989) kirjailijanuraa. Bosquet esitteli aktiivisen oman kirjallisen työn ja kirjallisuusjournalismin ohella monia eri kieliä edustavien runoilijoiden teoksia antologioissa ja erityisesti omassa kirjallisuuslehdessään Nota bene.

Bosquet muutti Ranskaan vuonna 1951. Hänen aloitteestaan  perustettiin Luxemburgiin Euroopan runousakatemia vuonna 1995. Bosquet’n kirjallinen asenne ilmaisee hänen olemassaolokäsityksensä. Maailman ilmiöt eivät ole suinkaan yksiselitteisiä, vaan teesiin eli väitteeseen kätkeytyy antiteesi eli vastaväite. Jumalan kieltäjä kehittää Jumalasta ongelman, esimerkiksi seuraavasti: Mitä Jumala olisi, jos hän olisi ja millaista olisi olla Jumala?

Näin ollen Jumalasta tulee tällä tavoin “runoilijan työhypoteesi, jonka avulla hän tutkii ja arvioi olemassaoloa ja viime kädessä itseään, omia rajojaan. Bosquet’n Jumala on itsensä vanki, aivan niin kuin runoilijakin.” Näin kirjoittaa kirjan esipuheessa itsekin monipuolinen kirjailija ja runoilija Pentti Holappa (1927-2017).

Bosquet kuvaa kirjailijanlaatuaan näin:

“Olen Graalin ja coca colan lapsi; kaksi tärkeintä tapahtumaa, jotka ovat minut leimanneet, ovat Auschwitz ja Hiroshima. Jokapäiväinen leipäni on järjettömyys. Villonin, Descartesin ja Valéryn mutta myös Rilken ja Kafkan oppilaana olen halunnut maistaa outoa ravintoa. Niinpä olen ottanut asiakseni sovittaa järjettömyyden faabelilla. Jos ihmistä ei sellaisenaan voi hyväksyä, keksikäämme hänet uudestaan. Uskontoni – aina tilapäinen – on kuvitteellisuutta. Runo tarjoaa toisenlaisia näköaloja, toisenlaisen hurmion. Muuten ei paljon merkitse, mitä asiasta sanon: hyvä ystävä, kysykää runoltani, sillä se vastaa aina tekijäänsä paremmin. Jopa haavojen peitteeksi on siveltävä hieman magiaa.”

Bosquet kuvaa seuraavassa runossaan provokatiivisesti, miten Jumala on totaalisen pettynyt ja kyllästynyt “uskovaisiin seuraajiinsa” näiden epäuskottavuuden ja käsittämättömän röyhkeän toimintansa takia. Itse asiassa Jumala tahtoo hylätä – ja hylkääkin – heidät kokonaan.

Jumala sanoo: “En mene heidän luokseen,

he ovat syösseet naapurinsa orjuuteen,

alistaneet vuodenajat lakeihinsa,

katkaisseet kaulan niin uneksijoilta

kuin epäilyksen lapsiltakin.

En mene heidän luokseen:

he tunsivat päihtymystä

suistaessaan radaltaan muutamia komeettoja

ja kohdellessaan virtoja

niin kuin kohdellaan koiria.

En mene heidän luokseen: he ovat ostaneet kaiken,

kuun, huokauksen, kesäkuun,

neitseellisen sireenin.

En mene heidän luokseen:

kun heidän totuutensa mätänivät,

he rakensivat temppeleitä

tuntemattomille jumalille;

he pelkäsivät kolmen vuosisadan ajan,

osaamatta päättää mitä.

En mene heidän luokseen

sillä heidän kymmentuhatta basilikaansa

ovat muuttuneet varastoiksi heidän katumukselleen

ja heidän esineilleen, jotka varastivat heidän sielunsa

En mene heidän luokseen.”

Bosquet`n sanat saattavat loukata, koska ne ovat niin kärjekkäitä.  Hän luotti runon valtavaan voimaan. Hän sanoi todellakin uskovansa kirjoittamaansa säkeeseen: “Runon on kirjoitettava runoilijansa.” Bosquet’n runollinen kieli ei jätä ketään kylmäksi. Häntä ei siis voi ainakaan syyttää haaleasta suhtautumisesta uskonnollista uskoa ja Jumalaa koskeviin kysymyksiin.  Bosquet’n seuraavat rivit ovat viiltävää, kovaa ja suoraa sekä kohti käyvää puhetta:

“Jos sana jumala aiheuttaa teissä ihottumaa”,

 sanoo Jumala,

“niin nimittäkää minua alabasteriksi, pääskyseksi tai puroksi,

tiedän kyllä, että tarkoitatte minua.

Jos sana jumala tekee teidät sairaaksi,

niin keksikää jokin toinen,

joka muistuttaa aamukastetta, hentoa huokausta

ja jopa kauhistuttavaa tyhjyyttä

sillä mikään ei enää loukkaa minua:

minun sanastossani kaikki sanat tarkoittavat samaa.”

 

Jumalan rakastaminen on uskovaiselle tärkeää. Mutta mitä se oikein tarkoittaa? Bosquet kirjoittaa:

 

“Jos rakastatte minua”, sanoo Jumala, “varokaa tarua

sillä se on kavala

kuin vesimelonin alla

nukkuva käärme.

Hyväksykää että kivi on kivi

ja puro nuori virta,

ja pilvi

pelkkä sinitaivaan oikku.

En tehnyt tulta

vetääkseni siitä pääskysiä,

en kuuran valkeutta

piirtääkseni siihen mielettömiä laivoja.

Mitatkaa itseänne ottamalla mittaa minusta.

Todellisuutta ei voi ristiinnaulita.”

Seuraavasti voi puhua vain ateisti, joka pitää Jumalaa vapautensa rajoittajana. Onko sittenkään niin, että tämä on pelkästään ateistin ajatus? Näihin mystisiin sanoihin Bosquet’n runokokoelma Jumalan piina päättyy.

“Jumala on este, jonka pystytän

 oman itseni ja minun väliin

ettei minun tarvitsisi ymmärtää itseäni.”

Mitä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että ihminen on tehnyt omasta itsestään ja omasta jumalakuvastaan Jumalan? Näin Jumalasta on tullut este ja pysähdyskuva, jossa ei näy merkkiään elossa olosta. Vai onko niin, että aina kun ihminen tarvitsee Jumalaa, niin jo sekin, että hän tekee hypoteesin Jumalasta, aiheuttaa sen, että hän kadottaa mahdollisuuden autenttiseen (uskonnolliseen) elämään – jopa siihen, että todellisella Jumalalla (mitä se sitten tarkoittaakaan) olisi aito mahdollisuus edes olla olemassa, elossa, omana itsenään ilman ihmisen vaillinaisia ja väkinäisiä määrittelyjä ja kuvauksia hänestä.


Kirjoittaja

Matti Taneli on KT, FM, TM, kasvatustieteen tutkija ja pappi.


'Ateisti-mystikko uskonnollisen uskon ja Jumalan kimpussa' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.