Muistelen lapsia varoitetun matkimasta ihmistä jolla on jokin ruumiinvamma tai puhevika, ettei itse tule samanlaiseksi. Sanonta voi olla vanhaa kansanperinnettä, mutta tästä on kirjoittanut jo antiikin Roomassa stoalainen Lucius Annaeus Seneca (n. 4 eaa. –65 jaa.). Kun paheellisuus menee riittävän pitkälle, se kumoaa jopa Hippokrateen (n. 460 – 377 eaa.) lääketieteelliset lauselmat.
1. Kaljut ja kihtiset naiset
Seneca kirjoittaa 95. kirjeessään seuraavasti:
Lääkäreistä suurimpana tunnettu kyseisen tieteen perustaja sanoi, että naisilla hiukset eivät putoa eivätkä jalat ole kihdin vaivaamia: ja kuitenkin sekä hiukset hylkäävät heidät että he potevat jalkojaan. Naisten luonto ei ole muuttunut vaan se on voitettu, sillä tavoittaessaan miesten hillittömyyden he ovat tavoittaneet myös miehisen ruumiin epämukavuudet.
(Suom. Antti T. Oikarinen)
Seneca luettelee pitkät litaniat miesten paheita, syöpöttelyä, juopottelua ja irstailua, joita hän sanoo naisten alkaneen matkia. Seneca näyttäisi ajattelevan, että miehen ”luontoon” ikään kuin kuuluu että heissä asustaa pieni barbaari, jolla on taipumus ”hillittömyyksiin”. Nämä eivät siis ole alunperin ”naisen luontoon” kuuluvia, mutta omaksuessaan nuo paheet heistä tulee jopa paheellisempia kuin miehet. Ilmeisesti juuri mässäilyn seurauksena naiset kaljuuntuivat ja heillä oli kihtiä. Kirjeen alaviitteen mukaan Hippokrateen maininnat naisten kihdistä ja kaljuuntumisesta ovat Aforismien kohdasta 6. 28-29. Ne ovat tällaiset:
28. Eunukit eivät kärsi kihdistä eivätkä tule kaljuksi.
29. Nainen ei kärsi kihdistä, elleivät hänen kuukautisensa ole jääneet pois.
(Suom. Marke Ahonen)
Kuten huomataan, Seneca pistää hieman mutkia suoraksi. Kihti voidaan kuitenkin yhdistää naisiin, vaikka hän ei mainitsekaan ”kuukautisista”. Kun tiedämme kihdin aiheuttajiksi eräät ruokalajit, on miesmäinen mässäily aiheuttanut tämän vaivan siis myös naisille. Tuntikausia kestäneissä pidoissa sekä syötiin että juotiin yli tarpeen ja naiset ”antavat yhtäläisesti suun kautta ylen vastahakoisiin sisuksiinsa mättämänsä ruuan ja mittaavat kaiken viinin uudestaan oksentamalla; he järsivät yhtäläisesti lunta, kiehuvan vatsansa lohduketta”. Seneca luettelee kirjeessä koko joukon erilaisia tauteja ja vaivoja, joita kutsuu ”ylellisyyden rangaistuksiksi” – nykytermein elintasosairauksiksi. Näitä ei Senecan mukaan Hippokrateen aikana vielä ollut ja lääketiedekin pärjäsi yksinkertaisilla hoito-ohjeilla.
Yleistäen voisikin sanoa, että hippokraattisen lääketieteen hoidot vaivaan kuin vaivaan perustuivat oikeaan ruokavalioon. Senecan kuvailemassa mässäilyssä sotkettiin toisilleen vastakkaisia ruoka-aineita sekaisin, ja oli selvää, etteivät ne sopineet vatsalle. Kun Hippokrateen ja Senecan oletus lienee ollut, että naiset ovat yleensä syödessään miehiä `pienisuisempia´, ei normaali ruokailu siis aiheuta heille kihtiä – se on seurausta heidän ”tavoittaessaan miesten hillittömyyden”.
Naisten kaljuuntuminen on jo hankalampi kysymys, vaikka senkin syyksi voi kuitata moraalittoman elämäntavan. Ehkä Seneca kuitenkin tässä vain suoraviivaisesti laittaa yhtäläisyysmerkit naisen ja eunukin välille. Eunukista päästäänkin toisenlaiseen muodonmuutokseen. 114. kirjeessä Seneca paheksuu ”turmeltunutta esitystyyliä”, jolla hän tarkoittaa erikoisuuden tavoittelua kielikuvissa, äänenkäytössä ja elehdinnässä. Esimerkikseen hän ottaa mesenaattina tunnetun Maecenaan (n. 70 eaa.–8 jaa.):
… että hän oli mies, jonka seurueena julkisuudessa – sisällissodan taistelujen ryskäessä silloin juuri parhaillaan ja kaupungin ollessa levoton ja aseistautunut – esiintyi kaksi eunukkia, jotka olivat silti enemmän miehiä kuin hän itse…
Senecan muotoilu on erikoinen. Viitatessaan eunukkien naismaisuuteen hän halveksii tätä piirrettä kuitenkin enemmän Maecenaassa. Seneca joutui tekemään itsemurhan vuonna 65 jaa. keisari Neron (37–68 jaa.) määräyksestä eikä ollut enää todistamassa seuraavan vuoden tapahtumia. Eräs episodi on hyvin mielenkiintoinen. Siinä esitetään muodonmuutos käänteisesti verrattuna Senecan 95. kirjeeseen. Nero potki raskaana olevan Poppaean (30–65 jaa.) kuoliaaksi ja rietasteltuaan aikansa rakastui Sporus-nimiseen poikaan. Suetonius (n. 70–n. 130 jaa.) kirjoittaa:
Erään pojan, jonka nimi oli Sporus, hän kuohitutti ja yritti tehdä hänestä naisen, solmi hänen kanssaan tavallisin seremonioin avioliiton annettuaan hänelle myötäjäiset ja morsiushunnun, toi hänet suuren väkijoukon saattelemana taloonsa ja kohteli häntä kuin vaimoa ainakin. (—) Tämän Sporuksen hän puetutti hienosti kuin keisarinnan, vei hänet Kreikassa mukanaan kantotuolissa maapäiville ja markkinoille ja myöhemmin Roomassa sigillaariajuhlaan ja suuteli häntä vähän väliä.
(Suom. J. A. Hollo)
Tuntien hyvin konkreettisesti Neron mielivaltaisuudet ja hirmuteot Seneca olisi ilmeisesti tässäkin osoittanut syyttävän sormensa pikemmin keisariin eikä Sporukseen, jolla ei liene ollut vaihtoehtoja. Antiikin Roomassa kuitenkin suhtauduttiin miesten välisissä sukupuolisuhteissa passiiviseen rooliin antautuviin halveksivasti ja pilkattiin heidän ”naismaisuuttaan”. Senecakin liittää eri yhteyksissä ”naismaisuuden” heikkouteen. 108. kirjeessä hän puhuu ”fryygialaisista puolimiehistä”, joilla ”on tapana kiihottua huilunsoittajien äänistä”. Selvimmin muodonmuutos on ilmaistu 66. kirjeen lopun hämmentävässä retorisessa kysymyksessä: ”Vai toivoisinko mieluummin ojentavani sormeni miesprostituoitujeni hierottaviksi tai jonkun huonon naisen tai miehestä huonoksi naiseksi muutetun muokkaavan varpaitani?”
2. Vuorokausirytmi
Edellä kuvatut muodonmuutosten suunnat ovat olleet naisesta mieheksi ja miehestä naiseksi. Samaa logiikkaa voi vielä soveltaa vuorokausirytmiin, jota Seneca myös paheksuu. Oikeastaan 122. kirje kokoaa kaikki mainitsemani nurinkuriset muodonmuutokset mutta laajenee nyt valveillaoloaikaan:
On ihmisiä, jotka ovat kääntäneet päivän ja yön tehtävät nurin eivätkä avaa eilisestä krapulasta raskaita silmiään ennen kuin yö alkaa lähestyä. (—) Ja syynä siihen, miksi jotkut elävät näin, ei ole se, että he ajattelisivat yössä sinänsä olevan jotakin miellyttävämpää, vaan se, ettei mikään tavanomainen ilahduta heitä, että päivänvalo on kiusallista huonolle omalletunnolle ja että ilmainen valo on tympeää kaikkea sen mukaisesti himoitsevalle tai halveksivalle, onko se ostettu suurella vaiko pienellä summalla.
Aiemmissa esimerkeissä haluttiin matkia ja maistaa toisen sukupuolen paheita, nyt ei ole kysymys siitä, mutta kaikkien nurinkurisuuksien syy on sama: ”ettei mikään tavanomainen ilahduta”. Kun tuosta ”tavanomaisesta” poiketaan seuraukset ovat hyvin erilaisia. Naiset saattoivat kaljuuntua ja kärsiä kihdistä. Eunukit ja ”naismaiset” miehet joutuivat pilkanteon kohteiksi. Mutta yöllä valvovien Seneca sanoo ”järjestävän itselleen hautajaismenoja” ja pitää kaikkea ”tavanomaisesta” poikkeavaa ”luonnonvastaisena”. Näihin kuului myös ”vaihtaminen vaatteita naisten kanssa”. Eräät esimerkit ovat melko hupaisia: ”Eivätkö luonnonvastaisesti elä ne, jotka laskevat kylpylöidensä perustukset mereen eivätkä omasta mielestään ui hienosti, elleivät aallot ja myrskyt lyö heidän lämpimiä altaitaan?”
Kirjeensä lopussa Seneca nimittää kuvailemiansa ”luonnonvastaisuuksia” ”sairaudeksi”: ”Tämän sairauden pääasiallinen syy kuitenkin on mielestäni tavallisen elämän inho”. Ja tuo ”sairaus” on ”sielunperversio”, jossa tavoitellaan äärimmäisiä vastakohtaisuuksia. Nykyäänhän samantyyppisistä asioista taidetaan puhua menemisenä epämukavuusalueelle!
Lähteet
Hippokrates ( 2021) Hippokrates – Valitut teokset. Suom. Marke Ahonen. Keuruu: Duodecim.
Seneca, Lucius Annaeus (2021) Kirjeet Luciliukselle. Suom. Antti T. Oikarinen. Helsinki: Basam Books.
Suetonius (1999) Rooman keisarien elämäkertoja. Suom. J. A. Hollo. Juva: WSOY.
Artikkelikuvassa Seneca.
