Simpanssi torkkuu puussa.

Apinatutkija moraalin jäljillä

The Bonobo and the Atheist kansikuva.

Frans de Waalin teoksen kansi.

Frans de Waal (s. 1948) on hollantilais-amerikkalainen luonnontieteilijä, joka on tullut tunnetuksi ihmisapinoiden tutkijana. Hän on kirjoittanut useita kirjoja simpanssien ja bonobojen (kääpiösimpanssien) käyttäytymisestä.

Teoksissaan de Waal  on etsinyt – ja löytänyt – apinoiden yhteisöelämästä piirteitä, joilla on kiinnostavia yhteyksiä ihmisen sosiaaliseen ja moraaliseen käyttäytymiseen.

Uusimmassa teoksessaan The Bonobo and the Atheist de Waal jatkaa samalla linjalla. Kirja keskittyy simpanssien ja bonojen kuvaamiseen, mutta mukana on tietoa myös muiden nisäkkäiden, erityisesti norsujen, käyttäytymisestä.

Yleisesti ottaen kirja on erittäin kiinnostava, sujuvasti kirjoitettu (taideviittauksineen!) ja sopivasti henkilökohtaisilla muisteluksilla höystetty.

Kirja kertoo yhtä paljon ihmisistä kuin apinoista. Teoksen motoksi sopii de Waalin tunnustus, jonka mukaan ”on mahdotonta katsoa ihmisapinaa silmiin ja olla näkemättä siellä itseään”.

De Waal etsii kirjassaan simpanssien käyttäytymistä tutkimalla erityisesti moraalin juuria. Yksi moraalin perusta on kyky tuntea empatiaa lajitovereita kohtaan.

Nisäkkäillä on de Waalin mukaan sisäsyntyinen ”atruistinen impulssi”, joka saa ne reagoimaan ja jopa auttamaan lajikumppania ahdistavassa tilanteessa. Kirjoittaja haluaakin vastustaa aiemmin vallinnutta evoluutiotulkintaa, jonka mukaan ihmisten (ja eläinten) altruismi on vain julkisivu yksilön egoistisille piirteille.

Ihmiselle on luontaista huomioida toiset ja eläytyä heidän tilanteeseensa. De Waalille ihminen on myötäsyntyisesti hyvä, mutta kykenevä pahaan – ei päinvastoin. Kirjoittaja perustelee empatiaväitettä myös neurologisesti.

Ihmisaivojen niin sanotut peilisolut aktivoituvat, kun henkilö suorittaa jonkin teon. Peilisolut eivät kuitenkaan erottele henkilön omaa ja vieraan tekoa: ne aktivoituvat samalla tavoin, kun henkilö näkee toisen ihmisen tekevän teon. Myös apinoilla on peilisoluja (ne löydettiin alun perin makaki-apinoilta) ja siten vastaava neurologinen perusta empatialle.

Yksi moraalikäyttäytymisen peruskivi on sosiaalisuus ja sosiaalisten suhteiden ymmärtäminen. Tässä suhteessa simpanssit ovat erittäin taitavia. Niiden yhteiselämää hallitsee ennen kaikkea vastavuoroisuuden periaate (tit for tat). Ne vaihtavat ruokaa seksiin ja sukivat toisiaan vastineeksi tuesta konflikteissa. Simpanssien käyttäytyminen on prososiaalista, jopa ”jalomielistä” muitakin kuin verisukulaisia kohtaan.

De Waalin kollegoineen järjestämä koe osoitti, että pelkän oman nautinnon sijasta simpanssit valitsevat mieluummin vaihtoehdon, joka tuottaa palkinnon myös toiselle. Tämä ei toki tarkoita, ettei simpanssien yhteisöissä esiintyisi verisiä tappeluita. Bonobot ovat simpansseja selvästi rauhallisempia; edellisten yhteisöissä ei ole tehty havaintoja kuolemaan johtavista aggression ilmentymistä.

Koska moraalisen käyttäytymisen perusteet – empaattisuus, altruismi ja yhteisön edun huomioiva sosiaalisuus – voidaan havaita lähisukulaisillamme, on ihmisen moraalilla biologinen perustansa. Tämä on de Waalin kirjan läpi kulkeva teesi, mutta samalla jää epäselväksi, kuinka vahvaksi väitteeksi hän sen lopulta tarkoittaa.

Hän ei halua kutsua simpanssia ”moraaliseksi olennoksi”, koska ihmisen kaltainen moraalinen ajattelu edellyttää loogista ja yleisluontoista argumentointia. Näihin moraalin piirteisiin de Waal kytkee erityisesti uskonnollisen ajattelun. Tällöin hän saa luotua vastakohdan biologisen, ”bottom–up”-moraalin ja uskonnollisen, ylhäältä annetun ”top–down”-moraalin välille.

Mutta tällainen vastakohta on liian jyrkkä. Henkilö voi toki hyväksyä ajatuksen jonkinasteisista objektiivisista moraaliarvoista ilman, että hän ajattelee arvojen tulevan jumalalliselta lainsäätäjältä. Keskeisempi kysymys koskee mielestäni yleistä arvojen universaalisuuden ongelmaa. De Waal on selvästikin filosofiselta kannaltaan naturalisti. Hänelle ihmisen piirteet ja käyttäytyminen on viime kädessä selitettävissä naturalistisin, vain luontoon ja luonnontieteen tuloksiin viittaavin syin.

Mutta kuinka universaalit arvot tai matematiikan abstraktit totuudet johdetaan pelkästään luonnon materiaalisista ja biologisista suhteista? Jos moraalilla on evolutiivinen alkuperä, eivätkö sisällölliset moraalinormit silloin ole palautettavissa tutkimuksen paljastamiin evoluution ehtoihin?

Kuitenkin de Waal huomauttaa, että tiede ei voi kertoa meille moraalinormien sisältöä, vaikka se voi auttaa ymmärtämään moraalin kehitystä. Hänen mukaansa voimme paeta naturalistin etiikan vankilasta ja kannattaa esimerkiksi universaaleja ihmisoikeuksia. De Waal ei kerro, mihin tämä perustuu.

Joka tapauksessa uskonnon de Waal hylkää moraalin perustana, vaikka hän ei haluakaan liittyä uskontoa aggressiivisesti vastustavien uusateistien joukkoon. Hän sanoo humanisminsa olevan ei-uskonnollista mutta ei antiuskonnollista. Itse asiassa kirjassa on hyviä huomioita uskonnosta ja uskonnollisuudesta; tosin apinatutkimuksiin de Waal ei oikein uskonnollisuuden teemaa saa kytkettyä.

Hän korostaa, että uskonto ja tiede eivät ole toistensa kilpailijoita, koska ne kuuluvat inhimillisen elämän eri alueille. Tosin ainakin minulle jää epäselväksi, mikä de Waalin mielestä uskonnon erityinen alue on.

The Bonobo and the Atheist on jälleen yksi kirja, joka vahvistaa käsitystä ihmisen ja muiden nisäkkäiden moninaisesta sukulaisuudesta. Vaikka de Waal katselee ihmistä ehkä välillä liiaksikin apinoiden perspektiivistä, uskon kirjoittajan tavoin, että evoluutiobiologia ja -psykologia valottavat tulevaisuudessa yhä useampia ihmisen kulttuurikäyttäytymisen piirteitä. Suosittelenkin de Waalin maltillista kirjaa erityisesti kaikille uskonnollisesti sitoutuneille ihmisille.

Leo Näreaho

Arvioitu teos:
Frans de Waal: The Bonobo and the Atheist: In Search of Humanism among the Primates. New York, London: W.W. Norton & Company, Inc. 289 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


'Apinatutkija moraalin jäljillä' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.