KIELIKYLPY KRUUNUNHAASSA
Arvoisa lukija,
yritäpä kääntää John Lennonin kirjoittaman ”The Famous Five through Woenow Abbey” -tarinan loppuosa:
That night by the light of their faithful dog Cragesmure, they talked Craig and Mtoombo into foing the dirty worj. Soon they were at Woenow Attlee grazine upone an olde crypped who turned round to be the furtive stranger. ´Keep off the grass´, he asked frae a great hat. Matoombo sprange and soon overpowdered the old crypt with a halfhelsie. Craig? quickly fried the old crypt together. ´Wart is the secrete of Woebeat Dobby?´ Craig? asked. ´Yer can beat me but ne´er ye´ll learn the secrete´, he answered from a green hut. ´Anything you say may be used in Everton against you´, said Harry. And it was.
Vaikeaa? Anselm Hollo on kääntänyt tekstin sinun puolestasi näin:
Samana iltana, uskollisen koiransa Craigsmuren valossa he suosuttivat Craigin ja Mtumbun ekemään haikeimman urakan. Pian he olivat Woenow Attleessa tuljottaen vanhaa kyrptaa joka osoittautuikin pelokkaaksi muukalaiseksi. ´Älä tallaa nurmikoita´, hän kysyi ison hattunsa alta. Matumbu yökkäsi ja sai vanhan kryptan pian nujelletuksi puolidelsonilla. Craig? nitoi nopeasti vanhan kruptan kädet ja jalat. ´Mikä on Weobatin luustarin salaisuus?´, Craig? kysyi. ´Kyllä te mua lyörä voitte mutta salaisuutta te ette koskaan saa´, hän vastasi vihreän vattunsa alta. ´Kaikki mitä te sanotte voidaan käyttää pudistusaineistona teitä vastaan´, sanoi Harry. Ja niin voitiinkin.
Anselm Hollo (1934-2013) oli Suomen kansainvälisin runoilija ja kääntäjä, joka vietti valtaosan elämästään muualla kuin Suomessa eikä edes käyttänyt suomea ensimmäisenä kielenään. Hänen tuotantoonsa sisältyy yli 1 700 runoa ja lähes 90 käännettyä teosta. Paitsi nerokkaana kielenkäyttäjänä hänet tunnetaan monen suomalaisen runoilijan ulkomaalaisten julkaisuväylien raivaajana.
Kansalliskirjaston entinen ylikirjastonhoitaja, professori Kai Ekholm on jatkanut kiitettävästi suomalaisen kirjahistorian tutkimuksiaan julkaisemalla Anselm Hollon elämäkerran ja tuotannon bibliografian. Se on myös tämän artikkelin tärkein lähdeteos. Ekholmin edellinen, vuonna 2021 ilmestynyt teos käsitteli Jörn Donnerin kotikirjastoa, jossa on 10 000 kirjaa. Hollon henkilökohtainen kirjasto, jota säilytetään Kansalliskirjaston kellarissa, ei yllä samaan volyymiin, mutta pari viikkoa senkin pakkaaminen kesti.
Paavo Anselm Aleksis Hollo syntyi kosmopoliittiseen ja porvarilliseen perheeseen. Hänen isänsä oli Helsingin yliopiston kasvatusopin henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina ja sittemmin kasvatus- ja opetusopin varsinaisena professorina toiminut J.A. Hollo, jonka kirjallinen tuotanto oli laaja ja monitieteellinen, sisältäen kasvatusopin ohella estetiikkaa, filosofiaa ja kaunokirjallisuutta. Hänet tunnetaan myös parinsadan teoksen kääntäjänä, jonka asteikko käsitti ainakin 14 kieltä. Hänen puolisonsa Iris Walden oli Latviassa syntynyt baltiansaksalainen, musiikinopettaja ja kääntäjä. Hän saksansi suomalaisia tieteellisiä tekstejä.
J.A. Hollo suomensi Feodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin vuonna 1922 – tässä näyte käännöksen tyylistä:
Kadulla vallitsi ankara, tukahduttava helle ja tungos; kaikkialla oli kalkkia, rakennustelineitä, tiilikiviä ja pölyä ja erikoinen kesäinen löyhkä, tuttu jokaiselle pietarilaiselle, joka ei kykene vuokraamaan itselleen kesäasuntoa. Kaikki tuo järkytti äkkiä mitä epämiellyttävimmällä tavalla nuoren miehen jo muutenkin ärtyneitä hermoja. Tässä kaupunginosassa erittäin lukuisista kapakoista uhoava löyhkä ja juopuneet, joita arkisesta ajasta huolimatta kohtasi alinomaa, täydensivät kuvan iljettävää, murheellista värisävyä. Mitä syvimmän inhon ilme vilahti hetkiseksi näkyviin nuoren miehen hienoissa piirteissä. Sanottakoon ohi mennen: hän oli erittäin sorea mies, silmät kauniit, tummat, tukka tummanruskea, vartalo solakka, ryhdikäs, pitempi keskikokoa. Mutta pian hän näytti vaipuvan syviin mietteisiin, tai oikeammin jonkinlaiseen horrokseen, ja asteli nyt eteenpäin ympäristöään havaitsematta ja tahtomattakaan sitä havaita. Vain silloin tällöin hän mutisi jotain itsekseen, tottuneena yksinpuheluihin, kuten vastikään oli itselleen tunnustanut. Samassa hän itsekin tajusi, että hänen ajatuksensa toisinaan hämmentyivät ja että hän oli kovin heikko: hän ei ollut enää kahteen päivään syönyt juuri mitään.
Ainakin kolme sukupolvea Dostojevskin romaanitaiteen ystäviä on lukenut Hollon suomennosta, sillä seuraava, Olli Kuukasjärven suomennos ilmestyi vasta vuonna 2008. Hänen kääntämänään yllä oleva katkelma näyttää tältä:
Ulkona oli pelottavan kuuma, sitä paitsi ilma sellainen, että voi tukehtua, ahdinko, kaikkialla kalkkia, telineitä, tiilikiviä, pölyä ja tuo omituinen kesähaju, jonka jokainen pietarilainen, joka ei ole tilaisuudessa vuokraamaan itselleen asuntoa maaseudulta, hyvin tuntee. Kaikki tämä saattoi nuorukaisen jo ennestään kiihtyneet hermot mitä tuntehikkaimmiksi. Sietämätön oluttupien löyhkä, joita oli etenkin tässä kaupunginosassa liikenemään asti, ja juopuneet miehet, jotka keskellä arkipäivää sukeltaisivat näkyviin sieltä ja täältä, täydensivät tässä taulussa olevaa inhokkuutta ja surullista. Syvimmän vastenmielisyyden tunne väänsi hetken ajaksi nuoren miehen hienot piirteet. Hän oli tavattoman kaunis: säihkyvän mustat silmät, ruskeahko, yli keskimittainen, notkea ja hyväkasvuinen. Mutta pian hän vaipui syviin mietteisiin, vaipui vallan itseensä ja tässä tilassa hän kulki edelleen kiinnittämättä huomiota ympäristöön, tahtomatta kiinnittää huomiota siihen. Silloin tällöin hän mutisi jotakin itsekseen, sellainen oli hänen tapansa, kuten hän jo itsekin mainitsi. Tällä hetkellä hänelle selveni, että hänen ajatuksensa olivat sekavat ja että hän tunsi itsensä sangen väsyneeksi: kahtena viime päivänä oli hän syönyt tuskin mitään.
Kun Hollot lähtivät sotaa pakoon Ruotsiin, Anselmin isosisko opetti pikkuveljelleen ruotsia. Kun oli palattu takaisin Suomeen, isä preppasi Anselmin kansakouluun opettamalla tälle parissa kuukaudessa suomen kielen. Englantia Anselm oppi 10-vuotiaasta alkaen, ranskaa ja latinaa lukiossa. Venäjää hän ei oppinut. Suomi oli vasta kolmas hänen oppimansa kieli!
Kun vielä muistetaan, että Hollojen kotikieli oli saksa, voidaan sanoa Anselm Hollon saaneen Helsingin Mariankadun ja Ritarikadun kodeissaan hyvin varhaisen ja perusteellisen kielikylvyn.
Anselm Hollo kansainvälistyi 1950-luvun Suomessa paitsi poikkeuksellisen varhain, myös poikkeuksellisen nopeasti. Hän luki amerikkalaista kirjallisuutta, pääsi Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi ja halusi saada etäisyyttä vanhempiinsa, jotka suhtautuivat myönteisesti saksalaiseen kulttuuriin.
Lapset ovat matkoilla – Poju (Anselm Hollo, I.P.) USA´ssa, Irina Saksassa, Erkki kotona. (J.A. Hollo päiväkirjassaan 10.1.1951.)
Hän kehitti itselleen myös ajankohtaan nähden sopimattoman ja räävittömän jazzheebo- ja cool -asenteen. Vanhempien toive siitä, että Anselm Hollo olisi jatkanut äidinisänsä luonnontieteisiin suuntautunutta akateemista uraa, kariutui heti alkuunsa; hänen akateemiset opintonsa kestivät korkeintaan pari vuotta, sisältäen kemiaa, fysiikkaa, genetiikkaa sekä ”ästhetyykkaa & kirjallisuutta”.
Anselm Hollon ja esikuvaksi tarkoitetun isoisänsä tiet risteytyivät kuitenkin vielä 1950-luvun lopulla. Vuodesta 1953 vuoteen 1957 Anselm työskenteli isoisänsä yksityissihteerinä Saksassa, ja kirjoitti lämpimiä ajatuksia sivistyneestä ja pasifistisesti suuntautuneesta Paul Waldenista.
painuin siis Germaniaan & otin vaimoksi
saksankielisen naisen
mutten löytänyt elantoa niiltä seuduilta
vaan päädyin Englantiin
ja vaihdoin
suuren rakkaustarinani englannin (eritoten
amerikan-)
kielen kanssa naimisissa oloon loppuiäksi
(suom. Hannu Ylilehto)
HENKILÖ, JOLLAINEN ET HALUAISI OLLA
Vuonna 1957 Anselm Hollo huomasi British Broadcasting Company´n (BBC) työpaikkailmoituksen. Hän läpäisi BBC:n testin ja tuli olleeksi BBC:n palveluksessa yhdeksän vuotta. Tuona aikana Hollon perheeseen syntyi kolme lasta.
BBC:n suomenkielinen palvelu palkkasi 1950- ja 1960-luvun taitteessa muitakin toimittajia, jotka ovat monelle suomalaiselle tuttuja myöhemmistä yhteyksistä, kuten Erkki Arni, Max Jakobson, Erkki Raatikainen, Matti Rossi, Pertti Salolainen, Heimo Tauriainen ja Erkki Toivanen.
Oli elettävä ja tehtävä, ei opiskeltava ja pohdiskeltava, jos halusi hengittää oman aikakautensa ilmaa. Tämä maksiimi tuli Anselm Hollonkin ohjeeksi. Ilma jota hän hengitti Lontoossa, oli sakeana beat-liikkeen tuoksusta. Se puolestaan oli sekoitus monesta eri aromista: pakokaasusta, moottoripyörien palavan takakumin katkusta, marijuanasta ja monesta muusta lähteestä. Hollon aikana Lontoosta kehittyi maailman muodin, musiikin ja luovuuden keskus.
Lontoon-vuodet olivat Hollolle työteliästä aikaa. Hän oli kulttuuritoimittaja, runoilija ja kääntäjä. Hänellä oli tilaisuus tutustua ajan parhaisiin näytelmiin ja niiden tekijöihin.
Joskus hirvittää kun ajattelee venäläisiä saksasta /ranskasta amerikaksi/amerikkaa saksaksi/ nyt sitten taas suomea englanniksi t. amerikaksi / joka tapauksessa sille kielelle jolla itse enimmät runoni kirjoitan.
Lontoon kaudella alkoi Hollon tarmokas ja koko hänen loppuelämänsä kestänyt toiminta suomalaisen runouden ja kirjallisuuden edistämiseksi ja esilläpitämiseksi. Vuonna 1965 koko maailman kirjallinen valtalehti The Times Literary Supplement julkaisi kaksi avantgardismin erikoisnumeroa, joihin Hollo sai mukaan kaksi englanniksi kääntämäänsä Pentti Saarikosken runoa. Niitä ilmestyi sittemmin Hollon käännöksinä useissa muissakin julkaisuissa. Myös Amerikassa ilmestyi samaan aikaan Hollon kääntämiä Saarikosken runoja.
Vuosina 1961-1963 Hollolta julkaistiin yli 50 runoa tai käännöstä ”kaikki noin niin kuin silloin tällöin ja ´tuloksia´ tavoitta/ele/matta”.
Kaiken tämän lisäksi hänen piti olla puoliso ja perheenisä, mikä olikin hänelle kaikkein vaikeinta.
Beat-liike oli maskuliininen. Siihen kuului toisaalta nuoria, Yhdysvaltain itärannikon huippuyliopistoissa, varsinkin Columbian yliopistossa, opiskelleita miehiä, toisaalta taparikollisia ja huumeita käyttäviä ajelehtijoita. Beat-sukupolven kirjailijat, heistä tunnetuimpina Allen Ginsberg ja Jack Kerouac, kertoivat miesten tunteista ja haavoittuvuudesta, mutta myös Amerikan keskiluokkaistumisesta ja autoistumisesta. Samaan aikaan Yhdysvalloissa elettiin vainoharhaista epäisänmaallisuuden ja kommunismin pelon aikakautta. Akateemisesti sivistyneitä nostettiin tikunnokkaan, liberaalinen ajattelu sivuutettiin ja esimerkiksi New Yorkissa kolmisen sataa opettajaa ja professoria menetti virkansa.
´Beatnikki´ on henkilö, jollainen et haluaisi olla. Oli mies tai nainen, hän on säädyllisen elämäntavan, sosiaalisten velvoitteiden, hyvien tapojen, hygienian jne. vieroksunnan ruumiillistuma. Kieltäytymällä, tai olemalla kansalaiskunnoltaan kyvyttömiä osallistumaan yhteisöllisiin iloihin tai nautintoihin … joita yhteiskunta jäsenilleen tarjoaa, ´beatnikit´ turvautuvat esoteerisiin ja perversseihin keinoihin onnen etsinnässään. Näitä kutsutaan yleisesti ´kikseiksi´ ja niihin kuuluvat huumeet, suorasukainen seksi molempien sukupuolten kanssa, päämäärätön matkustelu …
Sitaatti on Anselm Hollon määritelmä, joka sisältyy hänen helmikuussa 1962 laatimaansa esitykseen. Viimeistään tuossa vaiheessa hän oli vakaumuksellinen internationalisti, antimilitaristi ja auktoriteettivastainen.
Vuonna 1956 Amerikassa julkaistiin Allen Ginsbergin romaani Howl (”Huuto”) ja seuraavana vuonna Jack Kerouacin On the Road (”Matkalla”).
Allen Ginsberg oli ensimmäinen beat-kirjailija, joka ylitti suomalaisen kustannuskynnyksen. Hänen kokoelmastaan Howl and Other Poems ilmestyi osia suomeksi nimellä ”Kuolema van Goghin korvalle” vuonna 1963. Sen suomensi kolmikko Anselm Hollo, Matti Rossi ja Pentti Saarikoski. Todellisuudessa jo vuonna 1961 Anselm Hollo oli suomentanut Huuto-runon, mutta siistittynä versiona, jossa rohkeimmat kohdat oli varustettu asteriskeilla. Kustantaja Armo Hormia suhtautui Ginsbergin eräiden runojen julkaisemiseen kielteisesti juridisten seurausten pelossa. Kuultuaan asiasta – Hollon kautta – itse Allen Ginsberg puuttui asiaan 29.4.1963:
… sain kirjeen herra Hollolta, jossa mainitsette, että aiotte muuttaa suunniteltua kirjaa jättämällä pois joitakin runoja, syynä rivous … olin yllättynyt, että kaikista mahdollisista maista juuri Suomen kaltaisessa sivistysmaassa on ollut epäröintiä. Olen aina kuullut, että suomalaiset ovat vähemmän ahdistuneita suhteessa seksuaalisuuteen ja kirjallisuuteen kuin omassa maassani Yhdysvalloissa … en halua enkä pysty antamaan teille julkaisuoikeuksia, jos kirjoituksiani on sensuroitu tai jos sarjan tärkein runo Huuto jätetään sensuurisyistä julkaisematta … ÄLKÄÄ JULKAISKO kirjaani jos olette kastroimassa sen esittämällänne tavalla …
Osui ja upposi. Huuto ja muita runoja ilmestyi vielä samana vuonna, ja suomennoksessa runot olivat alkuperäisinä versioina.
Kului silti vielä kuusi vuotta ennen kuin huuto kuului.
Neljänsillä Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 1969 Huuto-runosta esitettiin sovitus kolmelle näyttelijälle ja jazztriolle. Sovitus esitettiin myös radiossa samana päivänä ennen myöhäisuutisia. Radioesitys sai aikaan sen, että 83 kansanedustajaa teki eduskuntakyselyn, jossa kyseenalaistettiin runon radioesityksen sopivuus YLE:n toimilupaan. ”Huuto-ohjelma sisältää kohtia, mitkä ovat sopimattomia yleisessä tiedotusvälineessä esitettäviksi, eivätkä täytä yleisradio-ohjelmille asetettavia vaatimuksia.” Samaa mieltä kansanedustajien kanssa oli kulkulaitosministeri Paavo Aitio (SKDL): runoa ei olisi tullut esittää radiossa.
Ohjelmasta vastannut tuottaja sai varoituksen. Radion hallintoneuvostoa kehotettiin vast´edes tarkempaan valvontaan.
Jack Kerouacia pidetään nykyisin suositun autofiktion isänä. Hänelle, kuten muillekin beat-kirjailijoille, autofiktio oli Jukka Petäjän keino ”manifestoida omaa elämäntapaa, arvomaailmaa, valintoja, sovinnaisuusääntöjen rikkomista ja tahallista syrjäytymistä, pitkän haistattamista systeemille”.
Columbian yliopiston opiskelija Jack Kerouac kirjoitti romaaninsa hektisesti 20:ssä päivässä noin sadan sanan minuuttivauhdilla, tajunnanvirtaisesti, jokseenkin yötä päivää kahvin, pilven, spiidin ja hernekeiton voimalla. Hän käytti jopa välimerkkejä säästeliäästi haluten säilyttää kirjoittamisen flow´n vangitakseen kuvauksen matkoistaan pitkin Yhdysvaltoja vuosina 1947–1950. Romaani on ollut vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen englanniksi kirjoitettujen romaanien Top 100 -listalla. Sen suomensi Markku Lahtela vuonna 1964.
20 vuotta myöhemmin Allen Ginsberg listasi beat-liikkeen ja -sukupolven aikaansaannoksia: henkinen ja seksuaalinen vapautuminen, narkoottisten aineiden de-kriminalisointi ja de-mystifiointi, ekologisen tietoisuuden lisääminen, koneellistuvan ja mekanisoituneen yhteiskunnan vastavoimana toimiminen (erit. William Burroughs, Ginsberg ja Kerouac), spengleriläisen ”toisen uskonnollisuuden” kehittyminen järjestäytyneen uskonnon sisään sekä maan ja alkuperäiskansojen arvon ja oikeuksien kunnoitus.
Mutta 1960-luvun alun Lontoossa ainakaan kaikki saavutukset eivät olleet vielä nähtävissä. Hollo omaksui beat-liikkeen yhden vihaisen nuoren miehen roolin juhlineen, kosteine lounaineen, sex&drugs&rock´n´roll -elämäntyyleineen. Beat-liikkeen henkinen aspekti näyttää jääneen hänelle tässä vaiheessa vieraaksi. Tässä suhteessa hän oli kokonaan toisenlainen kuin toimittajakollegansa ja beatnik-veljensä Matti Rossi, joka teki aatteellisen löytöretken kommunismista katolisuuden ja maolaisuuden kautta taistolaisuuteen. Hollo vieroksui paitsi uskonnollisia, myös poliittisia liikkeitä.
Mutta ilman beat-kirjallisuutta ”ei olisi ollut rakkauden kesää 1967, hullua vuotta 1968, demokraattisen puolueen puoluekokousta Chicagossa elokuussa 1968 tai Woodstockia elokuussa 1969”, kuten Jukka Petäjä kirjoittaa.
Oli selvää, että juhlien piti jossain vaiheessa loppua.
Helsingin Sanomien kriitikko Pekka Tarkka vieraili Lontoossa vuonna 1959 ja tapasi siellä Hollojen onnellisen perheen. Tarkalle kantautui seuraavina vuosina hajanaisia tietoja perheenisän beat-tyyppisistä ihmissuhteista ja ”kikseistä”. Tästä huolimatta Hollo oli kypsynyt Lontoossa vietetyn ajan kuluessa kirjalliseksi vaikuttajaksi, runoilijaksi, toimittajaksi ja kääntäjäksi.
Kansainvälinen hän oli jo ennestään.
”LISÄÄNTYKÄÄ JA TÄYTTÄKÄÄ MUU!” (JOHN LENNON HOLLON KÄÄNNÖKSESSÄ)
Hollon ystävä ja kääntäjäkollega Kai Nieminen muisteli:
Minun ja Hollon matkustaessa metrolla Tennispalatsiin käytävän toisella puolen istui kirjaa lukeva nuorehko nainen, joka oli tikahtumassa nauruun. Kampin asemalle tultaessa sain vihdoin näkyviini kirjan kannen: se oli Anselmin suomentama John Lennon panee omiaan / Hispanialainen jakovainaa. Metron ovet valitettavasti avautuivat ennen kuin ehdin esitellä suomentajan lukijattarelle, mutta Anselmille saatoin todistaa, miten kuolematon hänen suomennoksensa on.
Hollon suomennokset (tai hänen itsensä kielellä: ”Lennonia luomentanut Anselm Hollo”) John Lennonin teoksista ”In His Own Write” (suom. ”John Lennon panee omiaan”, 1964) ja ” A Spaniard in the Works” (suom. ”Hispanialainen jakovainaa”, 1966) ovat monelle Se Tärkein Hollo-kirja.
Hispanialainen jakovainaa.
Paul McCartneyn kerrotaan ostaneen Hollon runokirjan ”& it´s a song” (1965) heti sen tultua painosta. Toisen tarinaversion mukaan McCartney osti sen jo päivää ennen varsinaista julkaisua. Hollo ei kuitenkaan tuntenut henkilökohtaisesti ketään Beatlesin jäsenistä eikä ollut heihin yhteydessä.
Suomalainen beatnik ei yhyttänyt Beatleja.
Se, joka on kiinnostunut asioiden välisistä ennustamattomista yhteyksistä, saattaa iloita samankaltaisuuksista, joita on oltu havaitsevinaan Hollon runon ja Beatlesin Lady Madonna -kappaleen sanoituksen välillä. Runossa ”trobar”, joka sisältyy edellä mainittuun Hollon kokoelmaan, on säkeet
”The moon – in the window? Yes, ma domna / the moon on the frame in the window / can´t be / can it be ma domna! / I´m singing / & it is a song”.
Kaksi vuotta myöhemmin Hollon runokirjan hankkinut McCartney sävelsi ja sanoitti ”Lady Madonnan”…
Hollo oli läsnä samassa Indica Galleryn avajaistilaisuudessa 9.11.1966, jossa Lennon ja Yoko Ono tutustuivat. Hollo kiipesi tikkaille, joiden yläpäässä oli suurennuslasi ja teksti ”YES”. John Lennon kiipesi samoille tikkaille ja tunsi itsensä hölmöksi. Kysymys oli Yoko Onon antitaideteoksesta. Hollo muistaa myös keskustelleensa Onon kanssa.
Hollon Lennon-käännöksiä pidettiin alkuperäisteosten lailla ”hämmentävinä”. Myös Pentti Saarikoski käänsi Lennonia paljon myöhemmin, vuonna 1981. Kyse oli yhdestä yrityksestä täyttää Saarikosken akuutti rahan tarve, mihin edellisenä vuonna kuolleen Lennonin rakkausrunojen käännösten julkaiseminen ”lyhyenä, nopeana ja myyvänä” runokirjana sopisi.
Tulos ei ollut kehuttava. Yleisö tyrmistyi kääntäjän vieraantuneisuutta 1980-luvun alun nuorison maailmasta ja ajattelutavasta. Lopputulos oli Maarit Niiniluodon sanoin ”enemmän murrosikäistä siepparia ruispellossa kuin aikuista rockrunoilijaa”. Käännös oli ”pannukakku”. Hollon Lennon-käännökset eivät sitä olleet. Monille 1960-lukulaisille Hollon suomennokset olivat alkutekstiä riemukkaampia – Kai Niemisen mielestä enemmän Hollon kuin Lennonin kirjoja.
Lennonin ja Hollon elämänvaiheet hipaisivat toisiaan vielä kerran, mutta tällä kertaa asiayhteys ei ollut kovin positiivinen. Vuosina 1974-1975 tuolloin jo Yhdysvaltoihin muuttaneella Hollolla oli päällään maastakarkoituksen uhka. Hänellä oli rasitteenaan tuomio marijuanan hallussapidosta, mikä nousi esiin hänen hakiessaan viisumia. Koko perhettä esitettiin karkotettavaksi. Asiaa puitiin pitkään, ja Hollon asianajaja käytti tukenaan Lennonin maahanmuuttopapereita liittovaltion lakimiehiä vastaan. Holloa tuki myös yli 100 kirjailijaa ja professoria, jotka olivat allekirjoittaneet tukiaddressin. Siinä ilmaistiin arvostus Hollon kielitaitoa ja opettajantyötä kohtaan. Juttu raukesi lopulta ja Hollo sai pysyvän oleskeluluvan. Sen lisäksi Hollolla oli vain Suomen passi, kaksoiskansalaisuutta hän ei koskaan hakenut. Ei myöskään suomalaista taiteilijaeläkettä.
ANSELM HOLLON AMERIKKA
1960-luvun puolivälissä Hollon oli aika siirtyä eteenpäin. Hän oli julkaissut esikoisrunoteoksensa vuonna 1956 ja kaksi muuta suomenkielistä runokokoelmaa vuosina 1964 ja 1967. Sen jälkeen runojen kieli vaihtuu englantiin.
Hollon perheen muutto Amerikkaan tapahtui vuonna 1967. Perheenpää tunnettiin tästä eteenpäin nimellä ”Anselm Paul Alexis Hollo”. Seuraavat parikymmentä vuotta hänen ammattinsa oli yliopistoissa ”vieraileva hemmo” (”dude”) tai ”akateeminen mustalainen”, mikä tarkoitti opettamista, kääntämistä ja runoilemista. Toimittajan työ vaihtui tuli opettamiseen. Työpaikkoja oli ainakin 15. Oli tavallista, että Hollo opetti yhdessä yliopistossa vuoden ajan ennen päätymistään pysyvästi Coloradon Boulderiin. Siellä oli Naropa-yliopiston luovan kirjallisuuden laitos, joka sai nimensä Jack Kerouacilta. Se oli ensimmäinen buddhalaisuuteen orientoitunut amerikkalainen korkeakoulu, koko nimeltään ”Jack Kerouac School of Disembodied Poetics”.
Kirjoittamassaan Hollon nekrologissa Jukka Petäjä arvioi: ”Ihmisenä Anselm Hollossa oli sellaista viisautta, jonka löytää elettyään aluksi mittari punaisella ja löydettyään sen jälkeen oman sisäisen rauhansa”.
Oikeampaan ei voi osua.
Ensimmäiset Amerikan-vuodet olivat vaikeita. Hollo oli alkoholisoitunut ja ajautunut burn out´iin. Täydellinen muutos ajoittuu 1980-luvun alkuun. Tavat muuttuivat. Hollo oli kohdellut ensimmäistä puolisoaan huonosti. Toinen puoliso, Jane Dalrymple-Hollo, toi elämään rakkautta ja ryhtiä. Entisestä boheemista tuli lähes byrokraattinen työläinen. Jokaisesta runostaan Hollo teki kolme identtistä kappaletta: yhden julkaisijalle, yhden kirjaan ja kolmannen arkistoon. Hän myös raitistui alkoholin osalta; ruohon polttaminen säilyi edelleen mieltymyksissä.
Raitistumiseen ja ryhdistäytymiseen saattoi vaikuttaa rakastavan ja kannustavan puolison lisäksi pariskunnan muutto vuosiksi 1986-1988 Utahiin. Jane Dalrymple-Hollo työskenteli mormonien sponsoroiman Brigham Young -yliopiston Harold P. Lee Libraryssa kirjakonservaattorina. Puolisot perehtyivät siellä mormonikulttuuriin kodin ollessa Salt Lake Cityssä.
Muutos oli myös ulkoinen. Vuodesta 1995 alkaen Hollo pukeutui kokonaan mustiin – bootseja myöten. Hänen roolihahmonsa oli korppi, koska ”hollo” tarkoittaa unkarin kielessä korppia. Latinaksi korppi on ”corvus”, ja sennimisen runokokoelmansa Hollo tietenkin myös julkaisi vuonna 1995. Esseitään ja runojaan hän kutsui ”raakkumiseksi”.
Hollo opetti eri yliopistoissa “pieleenkääntämistä” eli korvakuulolta kääntämistä (jossa ei saanut piitata siitä mitä alkuteksti ”sanoo”), piti seminaareja ja luentoja. Hän koulutti ja tuki monia nuoria kirjailijoita, käänsi sekä edisti suomalaista kirjallisuutta itse asiassa kaikkiaan yli 60:n vuoden ajan. Hän käänsi muun muassa Tuomas Anhavaa, Paavo Haavikkoa, Rosa Liksomia, Veijo Merta, Lauri Otonkoskea, Mirkka Rekolaa ja Antti Tuuria.
Hollo junaili Pentti Saarikoskelle vuoden mittaisen pestin Iowan yliopistoon, mutta sinne asti Saarikoski ei koskaan päässyt. Kylmän sodan ajan oloissa oli aika selvää, että tuohon aikaan Suomen Kommunistiseen Puolueeseen kuulunut Saarikoski jäi ilman viisumia. ”Ovat ilmeisesti ottaneet lähetystöstä selvää mikä minä olen miehiäni, kun kutsun jälkeen ei ole kuulunut mitään”, kertoi Saarikoski lehdistölle.
Syksyllä 1978 brittiläinen säveltäjä James Clarke, joka oli jo nuoruudessaan löytänyt Hollon kääntämän valikoiman Saarikosken runoja, opetteli suomea voidakseen lukea Saarikoskea alkukielellä. Hänen ensimmäinen Saarikoski-sävellysteoksensa Grey Skies perustui Hollon käännöksiin.
Vielä vuonna 2003 ilmestyi Hollon käännös Saarikosken Tiarmia-sarjasta La Almeda Pressin korkeatasoisessa kustannusohjelmassa.
Anselm Hollon arkisto on talletettu Yalen yliopiston kirjastoon. Kukaan muu suomalainen runoilija ei ole saanut moista huomionosoitusta. Suuri osa arkistosta on digitoitu, ja hänen tuotannostaan on tehty bibliografia. Hän sai uransa mittaan seitsemän kansainvälistä palkintoa ja suomalaisen Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon vuonna 1996.
Internet Archive sisältää äänitallenteita Hollon luennoista ja seminaareista, hänen esitelmiään, puheitaan ja hänen kirjojensa kansia.
1960-luvulla julkaistiin useita kirjallisia äänilevyjä, joista myydyin oli Muksut-yhtyeen Viisumi keväästä syksyyn (1967). Sille sisältyi viisi Anselm Hollon sanoitusta, joista erityisesti yksi on jäänyt kansalliseen lauluaarteistoon. Laulun Miten mielelläni lyriikan on sanottu jäljittelevän Vanhan testamentin Laulujen laulua.
Miten mielelläni, miten mielelläni
puhuisinkaan suuresta ilosta.
Maan ja taivaan mehuista
ja rakkaudesta.
Miten mielelläni, miten mielelläni
liimaisin pyöreän auringon
keskelle taivasta,
keskelle taivasta
levittäisin rehevän ja vihreän maton,
elämää kihisevän vihreän maton.
Miten mielelläni, miten mielelläni.
LÄHDELUETTELO
Beat Generation. https://en.wikipedia.org/wiki/Beat_Generation (haettu 21.7.2023)
Hollo, J.A.: Sielun vaellus. Päiväkirjan merkintöjä 1918-1967. WSOY. Juva. 1985.
Hytönen, Ville: Anselm Hollo oli monikielinen kosmopoliitti, jonka runous osoitti sormella auktoriteetteja. Runouden maanpakolainen sai elämäkertansa. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009154487.html (haettu 22.7.2023)
Ekholm, Kai: Anselm Hollo. Beatnik planeettamatkalla. Anselm Hollon elämä ja runot. Rosebud Books oy. 2022.
Ginsbergin Huuto oli YLEn toimiluvan vastainen. https://sananvapauteen.fi/artikkeli/1939 (haettu 23.7.2023)
Laitinen, Kai: Hollo, Juho August. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-001264 (haettu 10.7.2023.)
Petäjä, Jukka: Autofiktio nousi kirjallisuuden trendiksi, ja yksi syy siihen on tosi-tv:n suosio – Lajin isä on kuitenkin 50 vuotta sitten kuollut Jack Kerouac. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006308952.html (haettu 23.7.2023)
Petäjä, Jukka: Beatkirjallisuus avasi arveluttavia näkökulmia amerikkalaiseen unelmaan, mutta löysi uuden yleisön kiivaassa ajojahdissa vuonna 1959. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006002579.html (haettu 23.7.2023)
Petäjä, Jukka: Huuto aloitti beatkirjallisuuden suomennokset lähes viisikymmentä vuotta sitten. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004744113.html (haettu 23.7.2023).
Petäjä, Jukka: Jack Kerouac takoi Yhdysvaltain kirjallisuuden uudistaneen romaaninsa 36-metriselle paperirullalle yötä päivää noin kolmessa viikossa – ja koira söi lopun. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007828768.html (haettu 23.7.2023)
Petäjä, Jukka: Runoilija oli Suomen linkki beat-liikkeeseen USA:ssa. Anselm Hollo 1934–2013. https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002609834.html (haettu 22.7.2023)
Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski. Vuodet 1964-1983. Otava. Keuruu. 2003.
Artikkelikuvassa Anselm Hollo. Kuva: Minttu Lehtovaara/Lehtikuva. Lainattu YLE:n sivuilta.
