Kuuntelin tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-voittajan, ranskalaisen Annie Ernauxin (82) suomennetut teokset Vuodet, Äidistä ja Isästä. Kolme nopeasti kuunneltavaa pientä kirjaa, mutta uskomattoman tarkka, elegantti ja moniulotteinen matka meidän toisen maailmansodan jälkeen syntyneiden eurooppalaisten elämään ja erityisesti yhteiskunnan muutokseen.
Useimpien nobelistien tavoin Ernaux ei ole ollut Suomessa kovinkaan laajasti tunnettu, mutta on häneltä sentään suomennettu neljä teosta, joiden joukossa on hänen pääteoksenaan pidetty Vuodet. Monista nobelisteista hän poikkeaa siinä, että hänen tapansa kirjoittaa on äärimmäisen kompaktia ja helppolukuista – ja siis myös vaivattomasti kuunneltavaa äänikirjana.
Vuonna 2008 ilmestyneessä Vuodet-romaanin printtiversiossa on vain 215 sivua. Ajallisesti se kuitenkin kattaa sodanjälkeiset vuodet aina 2000-luvun alkuun, lähes seitsemän vuosikymmentä. Painopiste on luonnollisesti Ranskassa ja erityisesti normandialaisen pikkukaupungin katolisen kirkon hallitseman henkisen ilmapiirin avartumisessa.
Vuodet on siis luokkaretki, ensin työväenluokkaisen perheen pyristelystä astetta ylemmäksi, pikkuporvalliseen kauppias-kahvilanpitäjän statukseen – toki sekin vain laitakaupungilla. Romaani on myös vahvasti omaelämäkerrallinen, Annie Ernauxin matka lapsuudesta ja alakoulusta nunnien ylläpitämän lukion kautta yliopistoon ja opettajaksi. Ja lopuksi äidin omaishoitajaksi.
Maantieteellisesti Vuodet sijoittuu Yvetot-nimisen pikkukaupungin ympäristöön Normandiassa, Rouenin ja Le Havren välimaastoon Seinen alajuoksun tuntumassa. Toinen kiinnekohta on Annecyn kaupunki itäisessä Ranskassa lähellä Sveitsin rajaa.
Naisten vapautumisen historiaa
Ensikuulemalta voi tuntua hämmentävältä, miten vahvasti katolinen kirkko sääteli ranskalaisen pikkukaupungin elämänmenoa ja moraalikoodia. Mutta oliko elämä sen kummempaa sodanjälkeisen Suomen yhtenäiskulttuurissakaan: orastavan seksuaalisuuden heräämisen keskellä kunniallisten tyttöjen tärkein tavoite oli säilyttää neitsyytensä, kunnes he pääsivät säädyllisesti vihille. Pojista ei ollut niin väliä, he nyt tekivät mitä tekivät. Aina, ja kaikissa kulttuurissa.
Vuodet on ensisijaisesti naisten vapautumisen historiaa. Ernaux tarkastelee aikaa yhteiskunnallisten ja kulttuurin muutosten kautta. Ensimmäinen järisyttävä muutos naisten ja erityisesti nuorten tyttöjen elämässä oli ehkäisypilleri 1960 luvulla. Enää ei tarvinnut ensisijaisesti pelätä häpeää siitä, että joutui pian konfirmaation jälkeen vihille – ja synnyttämään kuuden kuukauden jälkeen isokokoisen keskosen, kuten Ernaux ironisoiden kuvaa.
Seuraava murros olivat vuoden 1968 suuret opiskelijamielenosoitukset Pariisissa ja koko akateemisen maailman avautuminen. Nuoren kasvatustieteitä opiskelevan ja opettajaksi tähtäävän Annien ja hänen opiskelukavereidensa toiveet demokratian laajenemisesta olivat korkealla, kunnes he huomasivat, että lakkolaiset ja idealistit jätettiin tyhjän päälle: hallitus ja ay-liike sopivat mielenosoittajien selän takana, miten asiat hoidetaan. Näin aina.
Ja onko mikään muuttunut sitten toukokuun 1968: jo silloin yliopistossa ja työpaikoilla jakaannuttiin sen mukaan, oliko osallistunut lakkoihin tai ei. Ja molemmat harjoittivat samaa vastapuolen sulkemista yhteisön ulkopuolelle. ”Aina kun tutustui uuteen ihmiseen, tuli miettineeksi, millä puolella hän oli mellakoissa ollut,” Ernaux kirjoittaa.
Tutulta kuulostaa myös tämä: meitä ympäröi uudenlainen puhe, emme tienneet mitä ajatella, yllätyimme kun emme olleet aikaisemmin kuulleet siitä kaikesta. Siis mitä muuta kuin tämän päivän woke ja cancel -kulttuuria, jo vuonna 1968 Pariisissa.
Jokaisella sanalla on merkitys
Ernaux rakentaa historian sinänsä tutuista murroskohdista äärimmäisen tarkkaa ja intensiivistä yksilötason kerrontaa, jossa jokaisella sanalla tuntuu olevan merkitys. Lähihistorian tapahtumia on paljon, myös suomalaisittain yllättäviä ja vähemmän meillä käsiteltyjä aiheita.
Yksi Suomessa tuntemattomammaksi jäänyt oli Algerian sota 1950–60-lukujen vaihteessa, yhdeksi historian verisimmäksi siirtomaasodaksi mainittu. Algerian sota on jättänyt syvät haavat, ei vähiten ranskalaisen kantaväestön ja muslimien suhteisiin, jotka nyt kärjistyvät kaupunkien lähiöissä. Kuvio on myös tämä: kun omia ja naapurin poikia alkaa tulla sodasta takaisin ruumispusseissa, katkeruus tuntuu pitkään. Nyt se jatkuu ja on taas edessä Ukrainassa ja Venäjällä, puolin ja toisin.
Tuttuja käännekohtia ovat tietysti Berliinin muurin murtuminen, syyskuun 11.päivä, Saddam Hussein, tsunami, euroaika ja tietysti Jean-Marie Le Pen eli äärioikeistolaisen populismin edelleen jatkuva nousu. Ernaux kuvaa tarkasti sitä, miten Ranskan edistyksellinen älymystö joutui vaikean valinnan eteen 2002, kun populisti Le Pen pääsi yllättäen presidentinvaalien toiselle kierrokselle vastassaan korruptiosyytöksissä ryvettynyt vanhan vallan presidentti Jacques Chirac.
Suorastaan herkullinen on Ernauxin kuvaus valintatilanteesta, kun vaalissa hajalle lyötyä vasemmistoa houkuteltiin demokratian pelastustoimiin Le Peniä vastaan, valitsemaan kahdesta pahasta pienempää: ”Kaikkia kehotettiin äänestämään Chiracia, pitämään vaaliuurnilla nenästä kiinni ja pitämään suojakäsineitä, mieluummin antamaan mätä kuin tappava ääni. Me alistuimme ja äänestimme Chiracia sen sijaan että olisimme jääneet kotiin.”
Tarkasti kirkon muutoksesta
Vuodet-romaanissa on vähän sanoja. Mutta ne sanat, joita on, ovat loppuun asti mietittyjä, tarkasti kirjoitettuja. On esimerkiksi hämmentävää, miten pienin elein, mutta täsmällisesti Ernaux kuvaa katolisen kirkon aseman murenemista ihmisten arkitodellisuudessa.
Katolinen uskonto oli väistynyt elämästä vähin äänin. Perheet eivät enää siirtäneet uskonnollisia tapoja jälkikasvulle, myös jokaviikkoiset sunnuntain perhepäivälliset hiipuivat. Tiettyjä rituaaleja lukuun ottamatta uskontoa ei enää tarvittu kunniallisuuden takeeksi.
”Kirkko ei enää terrorisoinut murrosikäisten nuorten mieltä ja eikä säännellyt seksuaalista kanssakäymistä. Naisen kohtu ei enää kuulunut sen päätösvaltaan. Menettäessään tärkeimmän toimialueensa eli seksin, kirkko menetti kaiken,” Ernaux kuvaa.
Uskonto teki paluun
Mutta uskonto teki paluun, Ernaux muistuttaa. Se liittyi kulttuurien väliseen sotaan, hyvän ja pahan väliseen sotaan. Pelkoon. Terrorismilla oli nimi Al-Qaida, ja uskonto oli islam ja maa Afganistan:
”Käsityksemme muslimimaailmasta mullistui, hämärä kuva kaapumiehistä ja neitseellisesti verhotuista naisista, kamelikuskeista, vatsatanssista, minareeteista, pittoreskista takapajuisuudesta muuttui kuvaksi uudenlaisesta voimasta. Emme voineet enää ohittaa muslimeja. Heitä oli 1,2 miljardia.”
Uskonto teki paluun, mutta ei meidän uskontomme. Ei se, johon emme enää uskoneet, jota emme olleet halunneet siirtää jälkipolville. ”Pohjimmiltaan se ainoa oikea ja paras, se, jonka rukousnauhat, kiitosvirret ja perjantain kala-ateria kuuluivat lapsuusajan museoon.”
Näköala ranskalaisuuteen
Vuodet nousee tarkaksi sukupolvikokemukseksi, ainakin meille, joille sodanjälkeiset vuodet ja murrokset vielä ovat tähtihetkinä omassa muistissa.
Romaania täydentää kaksi lyhyttä ennen Vuodet-romaania julkaistua kertomusta Ernauxin omista vanhemmista. Äidistä kertoo vaikeasta äiti-tytärsuhteesta, joka tuo kuvaan myös äidin sairastumisen ja kuoleman Alzheimerin tautiin. Isästä puolestaan on kertomus työläistaustaisesta tunnekylmästä isästä, joka ei sietänyt tyttären sosiaalinen nousua opettajaksi ja sivistyneistöön.
Molemmat kirjat avaavat herkullisen näkymän ranskalaiseen pikkukaupungin hierarkiaan ja perheeseen, jossa miehen, naisen ja lasten roolit on tiukasti rajattu ja pikkukaupungin sosiaaliset suhteet ovat tarkkaan määritelty. Sekä hyvin tunnistettavan ikkunan omanarvontuntoiseen ranskalaisuuteen, jossa maailman kaikkien vallankumousten perintö palautuu Bastiljin aukiolle. Ainakin ranskalaisten mielestä.
Kaikki teokset on kääntänyt – voisin kuvitella alkuteoksille täyttä oikeutta tehden – Lotta Toivanen, äänikirjojen ilmeikäs lukija on Ella Pyhältö.
Arvioidut teokset:
Annie Ernaux Isästä (alkuteos 1983, suomennettu ja äänikirja 2022)
Annie Ernaux Äidistä (alkuteos 1987, suomennos ja äänikirja 2022)
Annie Ernaux Vuodet (alkuteos 2008, suomennettu 2021, äänikirja 2022)
Kustantaja Gummerus
Kääntäjä Lotta Toivanen
Lukija Ella Pyhältö
