Song Lang. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

Aasialainen nykyelokuva esillä Helsinki Cine Aasiassa

Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia järjestetään 14.–17.4. Tänä vuonna Korjaamo Kinossa, Oodin Kino Reginassa ja vastikään uudelleen avautuneessa Orionissa nähdään 18 elokuvaa 11 eri maasta Itä- ja Kaakkois-Aasiasta.

Festarin ohjelmisto ja aikataulut löytyvät Helsinki Cine Aasian verkkosivuilta..

Seuraavassa muutama tärppi ohjelmistosta.

They Sing Up On The Hill (Mongolia)

They Sing Up On The Hill on herttainen teinielokuva musiikista, menestyksestä, luovuuden katoamisesta ja vähän ihmissuhteistakin.

Od on muusikko, jonka bändi onnistuu siinä missä kaikki eivät onnistu: tekemään hitin, joka nostaa bändin suosioon. Kuuluisuus tuo mukanaan selfieiden pyytäjiä ja seuraan tuppautujia. Menestys myös vie asioita elämästä. Hitin myötä Od kokee menettäneensä luovuutensa. Biisejä ei enää synny ja bändikaveritkin alkavat ärsyttää. Od heittää soittimet nurkkaan ja pääsee tulkiksi valtiollisiin kauppaneuvotteluihin.

Tulkkauksen luomistuskan kanssa kamppaileva Od hoitaa vähän vasemmalla kädellä, ja omissa ajatuksissaan viipyvän miehen korvien ohi tuntuu lipuvan se, mistä neuvottelupöydän ympärillä väännetään: sovitaanko asioista virallisesti neuvotteluhuoneessa ja vai epävirallisesti illallispöydässä.

Murjottava Od tutustuu työn lomassa kivaan Gegeen, joka puolestaan joutuu toistuvasti torjumaan lipevän vanhemman kollegansa, joka suorastaan mankuu häntä treffeille kanssaan.

Myös Gege soittaa ja tekee musiikkia. Sen sijaan että Od ja Gege saisivat voimansa yhdistettyä, Gege jatkaa musiikin parissa ja Od äkäilyään ja haahuiluaan pitkin Ulaabaatarin katuja ja kaupungin laitamien peltoja.

They Sing Up On The Hill. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

They Sing Up On The Hill. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

Puolitoistatuntisessa elokuvassa annetaan paljon tilaa musiikille, joka on peräisin Odin roolin tekevän laulajan ja lauluntekijän Dulguun Bayasgalanin kynästä. Indiemuusikko tunnetaan Mongoliassa artistinimellä Magnolia.

Elokuvantoinen ohjaaja Bat-Amgalan Lkhagvajav saapuu Helsinki Cine Aasian vieraaksi ja osallistuu elokuvansa näytöksiin perjantaina 15.3. (klo 19.15 Korjaamon Kulmasali) ja sunnuntaina 17.3. (klo 11.30 Korjaamon Elokuvasalissa).Elokuvasta on lisäksi ilmainen erikoisnäytös vielä festarin jälkeen maanantaina 18.3. Vuotalossa.

They Sing up on the Hill (Traileri YouTubessa). Ohjaus: Bat-Amgalan Lkhagvajav, Ian Allardyce. Käsikirjoitus: Bat-Amgalan Lkhagvajav, Ian Allardyce. Rooleissa: Dulguun Bayasgalan, Nomin-Erdene Munkhbat.

Killing (Japani)

Ollaan jossakin päin Japanin maaseutua, jossa pieneen kylään saapuu yksinäinen taistelija. Isännätön samurai Sawamura on matkalla Edoon shōgunin palvelukseen ja etsii mukaansa kaltaisiaan sotureita.

Kylässä elää toinen isännätön samurai, nuori ja pidättyväisen oloinen Tsuzuki. Lisäksi Sawamuran mielenkiinnon herättää innokas viljelijän poika Ichisuke, jota Tsuzuki on opettanut samuraitaitoihin. Nuoret miehet ovat luonteeltaan kovin erilaisia. Toinen palaa innosta päästä taisteluun, toinen miettii tappamisen mieltä ja seurauksia. Tsuzuki on mietteliäs, omalla tavallaan yksinäisen taistelijan hahmo niin kuin kylään saapunut Sawamurakin.

Tsuzukilla ja Ichisuken siskolla Yulla on omintakeinen rakkaussuhde, jonka sävyt kietoutuvat erikoisesti mietteisiin väkivallan merkityksestä ja tappamisen seurausten kanssa elämisestä.

Killing. Kuva: Helsinki Cine Aasia-

Killing. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

Sawamura tarkkailee nuoria miehiä ja olisi valmis ottamaan molemmat mukaansa jatkamaan matkaa. Lähtöaikeet kuitenkin lykkääntyvät, kun kylän liepeille asettuu roistojoukkio. Yhteenotto joukkion kanssa on väistämätön, vaikka rikolliset muuta lupaavatkin. Elokuva on kaukana samuraispektaakkelista, mutta puhuttelee juuri siksi: mikä on tappamisen mieli, miksi miestä mitataan väkivallalla.

Killing (Traileri YouTubessa). Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Shinya Tsukamoto. Rooleissa: Sosuke Ikematsu, Yu Aoi, Tatsuya Nakamura, Ryusei Maeda, Shinya Tsukamoto.

 

Song Lang (Vietnam)

Dung periin velkoja Saigonissa. On 1980-luku, jolloin vietnamilainen kansanooppera cai luongeli huippukauttaan. Tyly ja tarpeen tullen kovaotteinen Dung päätyy perintäkeikalle pahasti velkaantuneen mutta suositun teatteriporukan luo. Sen sijaan että tuikkaisi teatteriväen vaatteet tuleen Dung päätyykin tutustumaan ikäiseensä näyttelijään Linh Phung’iin.

Alkukankeuden ja kyräilyn jälkeen miehet löytävät yhteyden ja ystävyyden, kun käy ilmi, että myös Dungin on nuorena ollut mukana teatterikuvioissa. Muistot vanhemmista ja ennen muuta isän urasta teatterin ja siihen keskeisesti liittyvän musiikin parissa ajavat Dungin miettimään omaa elämäänsä.

Song Lang. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

Song Lang. Kuva: Helsinki Cine Aasia.

Dungia esittävä Lien Binh Phat on vähäeleinen. Mainio esimerkki tästä on kohtaus, jossa hän odottaa pienessä kodissa kahden leikkivän tytön kanssa näiden velkaisia vanhempia. Koville kasvoille häivähtää taitavasti lempeys ja myötämieli lapsia kohtaan.

Elokuva tarjoaa värikylläisiä kurkistuksia kansanoopperan lavalle ja kulisseihin, meikkipöytien äärelle. Siellä näyttävien asujen ja länsimaisiin korviin eksoottisesti soivan musiikin ja laulun keskellä Dung kohtaa menneisyytensä kahdella tapaa, kun vastassa on sekä oman perheen teatterimenneisyys että omien gansterivuosien seuraukset.

Lauantaina 16.3. Song Lang -elokuvan jälkeen Korjaamon parvella on mahdollista kuulla Itä- ja Kaakkois-Aasian tanssista ja teatterista. Keskustelemassa tutkija ja kriitikko Jukka O. Miettinen.

Song Lang (Traileri YouTubessa). Ohjaus: Leon Le. Käsikirjoitus: Leon Le, Minh Ngoc Nguyen. Rooleissa: Lien Binh Phat, Isaac.


Avatar photo

Kirjoittaja

Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja vapaa toimittaja, tarkkailija ja päiväuneksija, joka pukeutuisi mielellään supersankariviittaan.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.