Yhdysvaltalainen Terrence Malick (s.1943) on jo kohta viisikymmentä vuotta ollut outolintu Hollywoodin maaperällä. Harvardissa filosofiaa opiskellut Malick on aina tehnyt taiteellisesti tinkimättömiä teoksia epäkaupallisista aiheista, joissa on näkynyt vahvasti hänen taustansa filosofian parissa.
Malick aloitti uransa 70-luvulla kahdella suurella mestariteoksella. Niistä ensimmäinen Julma maa (Badlands, 1973) perustui tositapahtumiin nuoresta pariskunnasta, joka syyllistyi 1950-luvulla julmiin murhiin Yhdysvaltojen länsiosissa. Raflaavasta aiheesta huolimatta Malick ei esikoisohjauksellaan syyllistynyt väkivallalla mässäilyyn vaan teki hyvin lyyrillisen kuvauksen kahdesta juurettomasta nuoresta. Malick ei elokuvallaan syyllistynyt saarnaamiseen eikä pyrkinyt liikaa selittämään nuorten motiiveja. Julmaa maata seurasi Onnellisten aika (Days of Heaven, 1978). 1800-luvun lopun teollistuvaan Yhdysvaltoihin sijoittuva elokuva ammensi Vanhaa testamenttia kertoessaan tarinaa kahdesta nuoresta rakastavaisesta, jotka tekeytyivät sisaruksiksi päästäkseen töihin suurtilalliselle.
Onnellisten ajan jälkeen Malick katosi 20 vuodeksi elokuvamaailman kartalta ja palasi ilmeisesti ihailemiensa filosofien pariin. 1990-luvun lopulla Malick palasi elokuvien pariin hienolla sotaelokuvallaan Veteen piirretty viiva (The Thin Red line, 1998). Elokuva käsitteli yhdysvaltalaisten ja japanilaisten välisiä taisteluita Tyynellä valtamerellä toisen maailmansodan loppupuolella olemalla yhdysvaltalaiseksi elokuvaksi poikkeuksellisen sodan vastainen kuvatessaan sodan kauhuja ja sen vaikutusta ihmiseen. Elokuva ammensi myös vahvasti Raamatusta. Ihminen kiskaistaan paratiisista keskelle sodan kauheuksia.
Kristillinen hengellisyys on näkynyt Malickin elokuvissa aina, mutta merkittävä käänne Malickin filmografiassa oli vuonna 2011 valmistunut The Tree of Life, jossa Malick unohti kokonaan perinteisen elokuvallisen tarinankerronnan ja loi teoksellaan visuaalisen runon maailman synnystä ja ihmisen paikasta Jumalan luomakunnassa.
The Tree of Lifen jälkeen Malickin elokuvat noudattivat samaa runollista kaavaa, jossa perinteinen tarinankerronta oli kokonaan unohdettu. Malickia alettiin syyttää omiin kaavoihin sotkeutumisesta ja tekotaiteellisuudesta. Puolustajiakin on löytynyt, ja Malickin on kehuttu säilyttäneen oman äänensä maailmassa, mikä vaatii toiminnan täytteisiä nopeita leikkauksia.
A Hidden lifessa Malick palaa hieman takaisin kohti perinteisempää elokuvankerrontaa säilyttäen kuitenkin vahvana omat maneerinsa. Tosipohjainen toisen maailmansodan Itävaltaan sijoittuva elokuva kertoo tarinan Franz Jägerstätteristä (August Diehl), joka kieltäytyy liittymästä Saksan sotajoukkoihin näiden vallattua Itävallan.
Franz elää pienessä vuoristokylässä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa, ja hädän tullen toisia tuetaan. Yhdessä jaetaan peltotyöt, ilot ja surut ja osallistutaan kylän kirkon jumalanpalveluksiin. Synkän pilven kaiken autuuden ylle tuo naapurimaan Saksan aggressiivinen liikehdintä. Myös omalta kylältä löytyy fasismin puolustajia. Vihapuhe kyläläisten keskuudessa alkaa lisääntyä, ja vihollinen löydetään fasismin vastustajista.
Kun Saksa velvoittaa kaikki itävaltalaisia liittymään joukkoihinsa, on Franz tiukan valinnan edessä: palvellako uutta isänmaata vai noudattaako omia kristilliseen pasifismiin pohjaavia arvoja. Saksalaiset joukot tunkeutuvat kylään ja vaativat kyläläisiltä varoja yhteisiin sotaponnistuksiin. Pian Franz joutuu huomaamaan, että ihmisten patoutunut viha alkaa kohdistua myös häneen ja hänen perhettä kohtaan. Franzia vaaditaan osallistumaan yhteiseen taistoon fasismin puolesta. Franz ei voi tähän kuitenkaan suostua ja yrittää tehdä kaikkensa, jottei hänen tarvitsisi Saksan joukoissa taistella.
Franz yrittää puhua tuntemuksistaan kylän papille, mutta tämä kehottaa häntä kulkemaan muiden mukana. Franz yrittää saada ymmärrystä myös piispalta mutta laihoin tuloksin. Lopulta tulee se hetki, kun Franzista kannellaan saksalaisille joukoille, ja tämä joutuu oikeuteen maanpetturuudesta. Vankeudessa ollessa Franz saa vielä mahdollisuuden kääntää päänsä. Häntä yrittävät taivutella niin piispa, asianajaja kuin tuomari. Franz pitää kuitenkin päänsä vaikka kiusaus onkin suuri välttyä juomasta kuoleman maljasta. Franzille ainoa lohtu on Fani-vaimon (Valerie Pachner) kanssa käyty kirjeenvaihto.
Elokuvan juliste.
Malickin maailmassa puhtainta kristillisyyttä edustaa tavalliset työläiset tai sitten järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella olevat henkilöt. Järjestäytynyt yhteiskunta kuvataan kylmänä ja pahana voimana, joka rikkoo paratiisin puhtauden. Veteen piirretyssä viivassa sotalaiva ui käärmeen tavoin paratiisisaarelle hakemaan takaisin karanneet sotilaat. The New Worldissa (2005) eurooppalaiset tunkeutuvat ja tuhoavat Amerikan alkuperäisasukkaiden ainutlaatuisen suhteen luontoon. A Hidden Lifessa pahuus nousee taivasta lähellä olevaan vuoristokylään saksalaisten sotajoukkojen muodossa, eikä edes kirkko pysty tai halua tehdä asialle mitään; alistuu vain synkkään kohtaloonsa. Franz, maanviljelijä vailla muodollista koulutusta, edustaa rohkeasti aitoa kristillistä rakkautta eikä taivu kiusausten ja pahan paineesta.
Samalla kun A Hidden Life on kristityn miehen kärsimysnäytelmä, on se me myös meditaatio. Jörg Widmerin kaunis kuvaus luo maalauksellisia maisemia, ja kuvaa ihmisiä maasta käsin, osana luomakuntaa. Kaunis musiikki säestää visuaalista maisemaa. Franzin ja Fanin kirjeenvaihdosta kuullaan, mitä on kristitty, kun pahan voimat ottavat vallan.
Aiheeltaan elokuva kertoo myös tästä päivästä, jolloin kasvava vihapuhe ja totalitaaristen voimien ihailu ovat alkaneet jälleen nostaa päitään. Elokuva on kaunis ja surullinen kertomus hiljaisesta vastarinnasta ääretöntä pahuutta vastaan. Vastarinnasta, joka ei saanut tukea niiltä, joiden olisi tukea pitänyt antaa. Toivottavasti vastaavaa ei enää ikinä tapahtuisi.
Artikkelikuvassa Franz Jägerstätteriä esittävä August Diehl. Elokuvan ensi-ilta oli 7.2.
