Puolassa on alkanut tulla julki salaisuuksia, joista ei pitänyt puhua kenellekään.
Hyvin harva internetin videopalveluihin ladattu video on aiheuttanut Puolassa vastaavanlaista kohua kuin mitä Tomasz ja Marek Sekielskin dokumentti aiheutti heti julkaisunsa jälkeen.
Katolisen kirkon sisällä tapahtuvasta lasten hyväksikäytöstä kertova Tylko nie mów nikomu (suom. Älä vain kerro kenellekään) julkaistiin YouTubessa 11.5.2019 ja parin ensimmäisen viikon jälkeen sillä oli jo yli 20 miljonaa katselukertaa.
Kaksituntinen dokumentti sisältää piilokameroilla taltioitua videomateriaalia, joissa aikuisiksi kasvaneet entiset uhrit kohtaavat heitä hyväksikäyttäneitä pappeja. Papeista useat myöntävät videolla hyväksikäytön ja pahoittelevat sitä jälkikäteen ja selittävät sitä sillä, että saatana sai heidät toimimaan niin. Elokuvassa kerrotaan myös siitä, miten hyväksikäytöstä syytettyjä ja jopa tuomittuja pappeja siirreltiin seurakunnista toisiin, joissa he pystyvät yhä jatkamaan työskentelyä lasten ja nuorten parissa.
Dokumentti päättyy yhteenvetoon, jonka mukaan puolalaissyntyinen paavi Johannes Paavali II oli tietoinen kirkon sisällä tapahtuvasta hyväksikäytöstä, mutta hänen aikakaudellaan asian annettiin olla, koska paavi pyrki pitämään kirkon lujana ja vahvana taistelussa Puolan kommunistihallintoa vastaan.
Katolisella kirkolla ja papistolla on nykypäivänä hyvin vaikutusvaltainen ja erityislaatuinen asema Puolassa, jossa yli 90% väestöstä on virallisen väestölaskennan mukaan katolilaisia. Kirkolla on ollut merkittävä rooli maan politiikassa, kun edesmenneen Johannes Paavali II:n johdolla kirkko muodosti äänekkään ja näkyvän opposition maan kommunistihallinnolle, joka lopulta romahti 1989.
Kirkon nationalistisen ja poliittisen aseman vuoksi sen arvostelu on muodostunut hyvin hankalaksi, sillä hyökkäykset kirkkoa kohtaan tulkitaan nopeasti hyökkäyksinä valtiota ja puolalaisuutta vastaan. Vain muutama päivä ennen kohudokumentin julkaisua konservatiivisen pääministeripuolue PiS:n (Prawo i Sprawiedliwość, suom. Laki ja oikeudenmukaisuus) johtaja Jarosław Kaczyński oli todennut: “Kuka tahansa, joka nousee kirkkoa vastaan haluten tuhota sen, nousee samalla Puolaa vastaan.” Hän kuvaili, että pelkkä kirkon syyttäminen pedofiliasta on “brutaali hyökkäys kirkkoa vastaan”, ja hänen mukaansa – vielä tuolloin – vakavin uhka lasten turvallisuudelle oli homojen oikeuksia puolustava sateenkaariliike.
Elokuvan ohjannut Tomasz Sekielski tiesi etukäteen varsin loistavasti, ettei yksikään Puolan kansallisista tv-kanavista tulisi kirkkokriittistä dokumenttia esittämään, minkä vuoksi hän päätyi laittamaan sen julkiseen jakoon ilman minkäänlaisia mainossopimuksia ja -tuloja. Sekielski on myöntänyt haastatteluissa, että elokuvan polarisoivan teeman vuoksi valtiollisen rahoituksen saaminen olisi ollut hyvin vaikeaa. Yhdessä veljensä kanssa hän lopulta onnistui saamaan kokoon elokuvan 100 000 euron budjetin netissä kerätyn joukkorahoituksen kautta.
Kirkon suhtautuminen elokuvaan oli alun perin varsin nihkeää, eikä kukaan kirkon johdosta suostunut elokuvaan haastateltavaksi. Kun Gdańskin piispa Głódźilta pyydettiin kommentteja seuraavana päivänä julkaisusta, hän totesi, ettei hänellä ollut aikaa katsoa “kaiken maailman kuraa mitä tulee telkkarista.” Kolme päivää myöhemmin hän pahoitteli sanojaan ja painotti, ettei hänen tarkoituksensa ollut loukata hyväksikäytön uhreja.
Puolan piispainkonferenssia johtava arkkipiispa Stanisław Gądecki sen sijaan kertoi elokuvan jälkeen olleensa “tunteellinen ja surullinen” ja välitti anteeksipyytönsä uhreille. Primaatti Wojciech Polak puolestaan kertoi olleensa näkemästään elokuvasta “syvästi liikuttunut”.
Seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys ja nimenomaan lapsiin kohdistunut, usein pitkäaikainen hyväksikäyttö katolisessa kirkossa alkoi tulla maailmanlaajuiseen tietoisuuteen vuonna 2002, kun yhdysvaltalainen sanomalehti Boston Globe julkaisi aiheesta laajan raporttisarjan. Tällöin käynnistynyt julkinen keskustelu ja tutkimus paljastivat vastaavaa hyväksikäyttöä maailmanlaajuisesti katolisen kirkon piirissä pääasiassa angloamerikkalaisissa maissa.
Vasta viimeisen 10 vuoden aikana vastaavanlaisia paljastuksia on alkanut tulla vyörynä myös Euroopan katolisista maista Irlannista alkaen. Aihe on jo pitkään kytenyt Puolassa pinnan alla, mutta aiemmin sen saama mediahuomio oli varsin rajoitettua ja aihe ikään kuin lakaistiin maton alle, mikä on johtunut PiS:n vahvasta poliittisesta asemasta valtamedian sisällä.
Alun perin Puolan hyväksikäyttöskandaali alkoi paljastua loppuvuodesta 2018, ja kirkko reagoi siihen silloin omilla sisäisillä tutkinnoilla, joiden lopputulokset julkaistiin maaliskuussa 2019. Raportista, johon sisältyi yli 10 000 seurakuntaa yli kolmen vuosikymmenen ajalta, paljastui, että 382 pappia oli syytetty lasten hyväksikäytöstä tammikuun 1990 ja kesäkuun 2018 välillä, ja syytökset koskivat potentiaalisesti 625 uhria. Uhreista 58,4% oli poikia ja 41,6% tyttöjä, ja yli puolet heistä oli alle 15-vuotiaita.
Näistä 382 syytöksestä 362 käsiteltiin kanonisissa kurinpitoelimissä. Tässä vaiheessa käsittelystä pudonneista 20 tapauksesta ei raportissa ollut mainintaa eikä selityksiä. 270 tapauksessa komissio sai tapauksen käsittelyn päätökseen ja 92 tapauksen kohdalla prosessi oli kesken.
Ohjaaja Tomasz Sekielski. Kuva: Wikipedia.
Vain 68 pappia, neljännes syytetyistä, pidätettiin lopulta virantoimituksesta kanonisen prosessin seurauksena. 109 pappia rankaistiin virkarajoituksin tai muilla sanktioilla, ja 31 siirrettiin pois joko toiseen seurakuntaa tai pois lasten luota. Kaikista näistä tiedossa olleista tapauksista ainoastaan 168 tapausta, alle puolet, välitettiin eteenpäin maallisiin tuomioistuimiin, joissa 135 syytettyä sai tuomion lasten hyväksikäytöstä. Raportista ei myöskään käy ilmi, tehtiinkö rikosilmoitukset poliisille kirkon vai uhrien itsensä toimesta, mutta rivien välistä voi tulkita, että useissa tapauksissa kyseessä olisi ollut jälkimmäinen.
Elokuvan vastaanotto ylitti kaikki tekijöiden odotukset, ja ohjaaja Tomasz Sekielski totesi: “Tämä elokuva on ollut kuin valtava shokki puolalaiselle yhteiskunnalle ja on onnistunut synnyttämään sosiaalista tietoisuutta aiheesta, joka on aiemmin ollut tabu Puolassa.” Elokuva on otettu vastaan pääosin positiivisesti ja tekijöiden rohkeutta nostaa asia esille on kiitelty, mutta samanaikaisesti elokuva on myös herättänyt ristiriitaisia tunteita eritoten konservatiiveissa, jotka ovat pitäneet sitä kirkon mustamaalaamisena. Erityisesti PiS-puolueessa suhtautuminen dokumenttiin on ollut varautunutta.
Elokuvan seurauksena Puolan hallitus ehdotti, että pedofiliasta asetetun vankeusrangaistuksen yläraja nostettaisiin 30 vuoteen. Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, että tämä ei ole vielä tarpeeksi. Yksi tällainen taho on ollut hyväksikäytön uhreja muun muassa omien juristiensa avulla tukeva Nie lękajcie się -järjestö (suom. Älä pelkää), joka osallistui elokuvan tekemiseen etsimällä hyväksikäytön uhreja, jotka olivat halukkaita esiintymään elokuvassa.
Elokuvan julkaisu synnytti varsinaisen yhteydenottojen tsunamin, ja pelkästään elokuvan julkaisun jälkeisenä viikkona järjestö sai yli 100 uutta hyväksikäyttötapausta käsiteltäväksi, eivätkä luvut edes kerro koko totuutta, vaan pahimmillaan nyt nähty voi olla vasta jäävuoren huippu. Järjestön mukaan kirkon tulisi nyt olla avoin ja läpinäkyvä ja antaa sisäisten tutkimusten aikana kerätty materiaali lakimiesten käyttöön, jotta paljastuisi se, millaisia rangaistuksia hyväksikäyttäjille kirkon omissa oikeuslaitoksissa lopulta annettiin.
Kaikki skandaalista tähän asti esille tullut puhuu karua kieltä sen puolesta, että lukemattomia pieniä lapsia loppuelämikseen traumatisoineet hyväksikäyttäjäpapit ovat selvinneet vastenmielisistä rikoksistaan kohtuuttoman kevyesti.
Linkki puolankieliseen elokuvaan YouTubessa.
