Gaypride-lippu. Kuvaaja tuntematon.

Kohti samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoa – hitaasti mutta varmasti

Avioliittolaki Suomessa laajentui 1.3.2017 alkaen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, ja niin joutui kirkkokin uudenlaisen haasteen eteen. Tulisiko kirkollinen avioliitto avata samaa sukupuolta oleville pareille, joiden avioliiton Suomen valtio nyt tunnustaa? Joukko kirkolliskokousedustajia teki samana vuonna kirkolliskokoukselle edustaja-aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi. Aloite lähetettiin kirkolliskokouksen perustevaliokunnalle.

Perustevaliokunnassa enemmistö oli kirkon perinteisen avioliittokäsityksen kannalla. Toukokuussa 2018 perustevaliokunta julkaisi torjuvaan kantaan päätyneen mietintönsä aloitteesta. Aloitetta kannattaneet valiokunnan jäsenet jättivät torjuvasta kannasta eriävän mielipiteensä. Kirkollisen avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on siten torjuttu, mutta keskustelu ei ole päättynyt.

Tästä päivästä alkaen julkaisemme parin viikon ajan Vartijan nettisivulla kirjoituksia, joissa selvitetään monipuolisesti kirkon hylkäämän avaran avioliittokäsityksen perusteita. Niistä käyvät ilmi myös syyt, miksi valiokunnan enemmistö ja siten Suomen evankelis-luterilainen kirkko torjuu kirkon avioliittokäsityksen laajentamisen samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Valiokunnan mietinnön perustelut nojaavat Raamatun arvovaltaan sekä kirkon perinteeseen ja käytäntöihin. Kyseessä on ennen kaikkea kirkon käsitys kristillisestä avioliitosta, joka tosin sekin on ihanteidensa ja käytäntöjensä osalta muuttunut vuosisatojen varrella. Viime vuosisadan edetessä Suomen evankelis-luterilainen kirkko joutui antamaan periksi avioerojen räjähdysmäiselle kasvulle. Samoin se joutui hyväksymään eronneiden vihkimisen uuteen avioliittoon.

Kun koko kulttuuriseen kehitykseen liittyvissä käytännöissä – tässä tapauksessa avioliitossa – jotakin muuttuu, mennyttä ei saa palautetuksi takaisin, vaan muutoksesta tulee osa uutta aikaa. Kirkossa kukaan ei enää vaadi nousemaan taisteluun kirkollisen avioliiton purkamattomuuden puolesta, eikä kukaan vaadi, että kirkko ei saisi vihkiä yhtäkään eronnutta uuteen avioliittoon. Mitä kirkolle tapahtuu, kun vuosikymmeniä kuluu ja maistraateissa vihitään yhä enemmän samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ja kun tällaisista avioliitoista tulee luonnollinen, suuren enemmistön tuntema ja tunnustama osa suomalaista elämänmenoa?

Vastaako kirkko vielä silloin, että Raamatun eli apostoli Paavalin mukaan rakastelu samaa sukupuolta olevan kanssa ilmentää omaan ruumiinsa häpäisemistä ja Jumalan totuuden vaihtamista valheeseen, mitä Paavali kuvaa näin (Room. 1:26-27): ”Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.” Jos tästä ”raamatullisesta” kannasta halutaan pitää kiinni, on syytä huomata, että Paavalin mukaan Jumala on alun perin luonut kaikki ihmiset seksuaalisesti haluamaan vastakkaista sukupuolta, ja että samaan sukupuoleen kohdistuva seksuaalinen halu johtuu tämän luonnollisen halun vaihtamisesta luonnottomaksi.

Haluaako kirkko puolustaa tällaista kantaa sellaista tutkimusta vastaan, joka on jo kauan ymmärtänyt omaan sukupuoleen kohdistuvat seksuaalisen halun syntyvän hyvin toisenlaisella tavalla? Haluaako kirkko nyt ja vielä kymmenien vuosien kuluttua julistaa, että samaa sukupuolta olevien välisessä rakkaudessa on jokin salaperäinen saastaisuus, vaikka rakkaus kaikkine haasteineen kuuluu jokaiseen parisuhteeseen?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sitoutuu kohta kaksi vuosituhatta pysyneeseen ja muuttuneeseen kristinuskoon, ja siinä erityisesti 1500-luvulla nousseessa uudistusliikkeessä ilmi tulleisiin ajatuksiin. Jos Martin Luther tuotaisiin omasta ajastaan tänne seuraamaan luterilaisuuden sisäistä muutosta, se ei häntä miellyttäisi. Mutta sama koskee kaikkia: ajan muutos kirkossa ei ole kenenkään pysäytettävissä. Kukaan ei edusta kristinuskossa eikä luterilaisuudessa viimeistä sanaa. Reformaatiota seurasivat uskonsodat, uskonsotia valistus, valistusta edistys ja tieteiden voittokulku, mutta myös nationalismi ja sosialismi. Näitä kaikkia seurasivat maailmansodat ja siten edelleen rauhan ja ihmisyyden monimuotoisiin haasteisiin havahtuminen. Nämä suuret kehityskaaret kantavat sisällään koko joukon pienempiä kehityskulkuja.

Kirkko sätkii kehityksen mukana ja keskustelee koko ajan siitä, mikä sen julistamassa evankeliumissa on luovuttamatonta – tai paremmin ilmaistuna: mikä evankeliumissa ilmentää sitä, että Jumala on hyvä, oikeudenmukainen ja rakastava Jumala?

Suvaitsevuuden tuolla puolen on näky siitä, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Juuri siksi he kaikki ovat kristitylle myös lähimmäisiä. Eurooppalaiset kirkot ovat toisen maailmansodan jälkeen päässeet pääosin irti omahyväisen dogmatismin, nationalismin ja ksenofobian kirouksesta – hitaasti mutta varmasti. Yksi seuraavista askelista tällä tiellä on kirkollisen avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille.


Matti Myllykoski

Kirjoittaja

Matti Myllykoski (s. 1958) on johtava tietoasiantuntija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Lue lisää


'Kohti samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoa – hitaasti mutta varmasti' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.