Suomalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen seisoo puku päällä ja hattu kourassa Kallion kirkon alttarin edessä. Ilme on vakava. Hynysen tavaramerkiksi tullut pitkä parta on lyhentynyt, samoin hiukset. Mitä on tapahtunut?
Joku vuosi sitten Vartija tarjoili lukijoilleen neliosaisen kirjoituksen uskonnosta Kotiteollisuuden sanoituksissa. Muistikuvia-kirjassaan Hynynen selittää itse sanoituksiaan eikä uskontokaan ole jäänyt sivuun.
”Kyse on sokkelitason huomioista, ei mistään norsunluutornista heitellyistä totuuksista”, Hynynen toppuuttelee kirjassaan. No, täytynee täältä norsunluutornistakin sanoa jotain.
Aloitetaanpa kysymällä, onko Hynynen postmodernisti. Hän toteaa, että sanoituksia ei kuulemma tarvitse tulkita niin kuin hän. ”Pitäkää omat tulkintanne. Ne ovat luultavasti parempia.”
Paitsi, että eivät ole.
Graniitti-kappaleen sanat on joku lesbonainen ymmärtänyt ”täysin oikein” toisin kuin päätään lavaan hakkaavat mieskuulijat. Jotkut ”perussuomalaisjuntit” ovat taas ymmärtäneet Minä olen -kappaleen mamu-vastaiseksi, mistä ”ei tietenkään ole kyse”.
Jossain on tosiaan se sokkelitaso, joka tulkitsijan täytyy ottaa huomioon. Ei siis puhdasverinen postmodernisti. Mutta miten on teologian laita?
Jouni Hynynen – hiihtäjä? Kuva: Like.
Hynynen sanoo suoraan, että Raamattu kuuluu keskeisiin kirjallisiin vaikuttimiin. Vanhassa testamentissa on Hynysen mukaan vihainen yläkerran ukko, joka yrittää pelolla pitää ihmisiä kurissa. Uuden testamentin hän kiteyttää lähimmäisenrakkauteen.
Jumalakuva hiukan huojuu: Hynynen ilmoittaa, ettei usko Jumalaan, vaan jumaluuteen. Jumaluus ja saatanallisuus ”löytyvät ihmisen pään sisältä”. Silti Hynynen tunnustaa pohtivansa, josko Jumala sittenkin olisi: ”Eikö se ole kuitenkin yksi peruskysymyksistä, joita me mietimme. Tai ainakin minä mietin.” Joka Jumalaa ja Saatanaa ei kuulemma tarvitse ottaa kielikuvia ihmeellisempänä.
Sanoisin, että näiden sokkelitasoisten huomioiden jälkeen joku voisi norsunluutornissa tutkailla asiaa tarkemmin. Onhan se kiinnostavaa, että uskonto on näin vahvasti läsnä. Näppituntumalta väittäisin, että uskonto on noussut populaarikulttuuriin muutenkin. Menee vastoin sekularisaatioteoriaa.
Hynysen tekstit eivät tietenkään mene sovinnaisesti ymmärrettyyn gospel-genreen. Eikä kirjakaan ole mitään sovinnaista uskovaiselämää. Sivuilla riittää viinaa ja naisia, mutta se taitaa olla mennyttä. Kirjan videomainoksessa Hynynen joi vettä!
Kirjastakin käy ilmi, että Hynysen elämäntilanne on muuttunut onnellisemmaksi. Kääntöpuolena on se, ettei elämä enää tarjoa aineksia synkkiin sanoituksiin. Nyt turhautumista pitää hakea yhteiskunnallisista aiheista.
”Olen varmaan Suomen ja kenties koko maailman ainoa Hummerilla ajeleva vihervassari”, Hynynen määrittelee itsensä. Hän on näköjään kotiutumassa Kallion kirkon tuntumaan ja sikäläiseen arvomaailmaan.
Arvioitu teos: Jouni Hynynen, Muistikuvia. Helsinki: Like, 2018, 284 s.
Artikkelikuvassa teoksen kansikuva.
