A Serious Man (2009) on yksi Coenin veljesten parhaista elokuvista. Ota yksinkertaisuudella vastaan kaikki, mitä sinulle tapahtuu.
Muuta rehellistä ja kritiikin kestävää vastausta kärsimyksen ongelmaan ei ole, ja juuri sen ovat Coenin veljekset panneet mustan komediansa A Serious Man lähtölauseeksi. Viisauden takana on Rashi, keskiaikainen juutalainen rabbi ja Talmudin selittäjä. Hänen lauseensa – jota Coenin pojat lainaavat riittävän tarkasti, vaikkakin muistinvaraisesti – kiteyttää stoalaisesta ja varhaiskristillisestä etiikasta tutun perusajatuksen sympaattisimpaan mahdolliseen muotoon. Kaikkien inhimillisten kokemusten vastaanottamisessa olennaista ei ole kilvoitteluun perustuva miehuullisuus tai pyhyys, jotka erottavat ihmisiä toisistaan ja johtavat illuusioon. Kohtalon voimien edessä ihmisen tulee olla yksinkertainen ja paljas, koska muuta hänellä ei ole.
Coenin veljesten elokuvan avaa juutalainen legenda, joka kertoo avuliaasta hurskaasta vanhasta miehestä (zaddik), jonka apua saanut mies kutsuu kylään. Ennen zaddikin saapumista emäntä saa kuulla tulossa olevan vieraan nimen ja luulee tätä vainajahengeksi (dybbuk). Kun vieras saapuu ja käy istumaan, emäntä puukottaa häntä lopulta rintaan. Mies nousee ja lähtee verta vuotavana ulos lumipyryyn. Aika monitulkintainen teaseri, jonka päätarkoituksena on avata katsojalle ovi juutalaiseen maailmaan.
Sitten alkaa varsinainen tarina, jonka keskushenkilö on Minnesotan juutalainen Larry Gopnik, fysiikan opettaja paikallisessa yliopistossa. Hän opettaa muun muassa kutsuttua Schrödingerin paradoksia, jonka mukaan kvanttimekaniikan teoria on epätäydellinen, eikä pysty kuvaamaan todellisuutta täydellisesti. Teoriaa havainnollistaa seuraava koe: ”Suljetussa laatikossa on kissa. Laatikkoon on kytketty laitteisto, joka koostuu radioaktiivisesta ytimestä ja myrkkykaasuastiasta. Koe on järjestetty niin, että 50 prosentin todennäköisyydellä ydin hajoaa tunnin sisällä. Jos ydin hajoaa, se lähettää hiukkasen, joka käynnistää laitteiston avaten myrkkyastian, mistä syystä kissa kuolee.” Katsojalle viestitetään, että kovimpienkin tieteiden ytimessä piilee epävarmuus. Kuinka paljon epävarmempaa onkaan ihmisen elämä, joka on monin verroin epävarmempaa kuin tiede, jonka suhteelliseen varmuuteen Larry Gopnik turvautuu?
Larry joutuukin kaltevalle pinnalle. Kotona odottavat vaimo, poika, tytär ja vieraana bunkkaava ongelmapakkaus Arthur-eno sekä näiden kaikkien aiheuttama loputon sarja arkisia huolia. Kaiken kukkuraksi vaimo haluaa rituaalisen avioeron avioituakseen kolme vuotta sitten leskeksi jääneen miehen, Sy Ablemanin kanssa. Vaimo onnistuu tyhjentämään Larryn tilin ja häätämään tämän omasta kodistaan halpaan motelliin. Tästä huolimatta Larrylle moraali on edelleen kirkasta ja selvää kuin tiede. Aina tulee yrittää olla vakava mies ja toimia oikein, koska teoilla on seurauksensa. Salakavalasti lahjusta tyrkyttävä opiskelija panee lopulta Larryn moraalin koville siitä yksinkertaisesta syystä, että tekojemme lisäksi kaikilla meille tapahtuvilla asioilla on seurauksensa, joita ei voi hallita ja joista ei voi luoda laskelmaa.
Lukuisissa elokuvan arvioissa Larry Gopnikia on verrattu Raamatun Jobiin, joka tunnetusta hurskaudestaan ja oikeamielisyydestään huolimatta joutuu kärsimään kaikin mahdollisin tavoin, koska Jumala sallii Saatanan mennä häntä koettelemaan. Jobin kirjan tarkoituksena on osoittaa, että Jobin kärsimykset eivät johdu salaisista synneistä, joita hän ei halua tunnustaa. Jobin vitsauksista viheliäisimpänä ovat hänen ystävänsä, jotka eivät tajua tätä, vaan kuvittelevat kärsimyksen johtuvan aina kärsijän omasta pahuudesta. Tällaisella Jobin kirjan sanoman vastaisella ajattelulla on ollut hurskaat kannattajansa halki kristikunnan historian – esimerkiksi ne, jotka kuvittelevat, että Jumala halutessaan tappaa puolison sellaisilta ihmisiltä, jotka kannattavat sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Larry on eräänlainen Job, mutta siinä missä Job saa vastauksen, Larry jää kaikesta rehtiydestään ja vakavista pyrkimyksistään huolimatta ahdistuneena kaipaamaan sellaista, aina synkkään loppuun saakka. ”Vakava mies” on siten muodollisessa mielessä elokuva Jumalan poissaolosta.
Larry Gopnik hakee apua kolmelta rabbilta. Ensimmäinen, nuori märkäkorva, kehottaa näkemään maailman toisin: Jumalan on läsnä esimerkiksi parkkipaikalla. Toinen kertoo jutun hammaslääkäristä, joka löytää potilaansa hampaista heprealaisia kirjaimia, mutta ei Larryn tuskallisesta pyynnöstä huolimatta pysty kertomaan, mitä ha-shem (Jumala) haluaa sanoa hänelle. Kolmas rabbi, kunnianarvoisa vanhus, ei edes ota Larrya vastaan. Myös Larryn apuun pyytämiä juristeja on kolme: ensimmäinen ei osaa auttaa, toinen veloittaa kohtuuttomasti ja kolmas kuolee sydänkohtaukseen kesken tapaamisen.
Coenin veljesten elokuvassa ei kuitenkaan ole onnellista loppua eikä poissaolollaan loistava Jumala ilmesty lopussa palauttamaan Larrylle sellaista elämää, jonka hän vakavana miehenä ansaitsisi. Päinvastoin: juuri selvittyään sikamaisen kalliin juristin laskusta ottamalla lopulta kelvottoman opiskelijan lahjuksen vastaan lääkäri soittaa ja kertoo, että kokeiden tulokset ovat tulleet ja että Larryn olisi heti tultava tapaamaan häntä. Niin kärsimys onkin jo siirtymässä isältä pojalle. Elokuvan lopussa kaupunkia kohti on tulossa hirmumyrsky. Larryn terminaalisen sairauden rinnalla elokuvassa katsojalle viestitetään vasta nyt ensimmäistä kertaa onnettomuudesta, joka ei johdu ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, vaan riippumattomasta, ulkopuolelta tulevasta vitsauksesta. Tämäkö se on se Jumalan sormi? Oli tai ei, ota yksinkertaisuudella vastaan kaikki, mitä sinulle tapahtuu.
Mutta kärsimyksen ongelmaan on toinenkin vastaus, jonka Coenin veljekset ovat poimineet Jefferson Airplane -yhtyeen lyriikasta:
”Kun totuus osoittautuu valheiksi ja kaikki ilo sisälläsi kuolee, etkö haluakin jonkun, jota rakastaa?”
Vanhan vitsin mukaan amerikkalaisessa perheessä isä rakastaa äitiä, äiti lapsia ja lapset koiraa. Mutta Larry Gopnikin elättämässä perheessä kukaan ei rakasta ketään. Lähimmäs jotakin rakkautta etäisesti muistuttavaa Larryn elämässä tulee alati työmatkalla olevan naapurin vaimo, aurinkoa ottava ja marijuanaa poltteleva seksipeto. Elokuvan kielenkäytössä ei tunneta yhtäältä kaunista rakastelua eikä toisaalta brutaalia panemista vaan kyseessä on eufemistisesti whoopsie-doopsie tai hanky-panky. Ihmiset eivät osaa olla intiimejä eivätkä paljaita, eivätkä he innostu mistään. Larryn vaimon ja Sy Ablemanin suhde ei näytä olevan rakkautta eikä whoopsie-doopsie -hommaa vaan jonkinlaista taistelutoveruutta; Larryn vaimon silmissä Larry on vätys eikä mies – toisin kuin Sy. Vaimo ei häikäile käydä Larryn lompakolla eikä tyhjentää tämän pankkitiliä. Kun Sy kuolee auto-onnettomuudessa, Larryn menetystään uliseva vaimo vaatii miestään järjestämään hautajaiset – ja tämähän tottelee. Vaimolle Larry on kelvottomampi kuin käyttöesine. Hän ei edes vihaa miestään, mikä voisi kertoa menetetystä rakkaudesta. Sisällöllisessä mielessä ”Vakava mies” on elokuva rakkauden poissaolosta, vaikka vaikuttaakin siltä, että rakkauden teema ei Coenin veljeksiä juuri kiinnosta.
Ollaan hippivallankumouksen ja hullun vuoden 1968 kynnyksellä. Maailma ei ole muuttunut vielä, mutta kaikki viittaa siihen, että aika suuri käänne on edessä. Larry Gopkin elää näennäisesti turvallisessa omaa kulttuuriaan vahvalla rutiinilla elävässä juutalaisyhteisössä. Suurin osa naapureista, ystävistä ja kollegoistakin on juutalaisia.
Coenin veljeksille elokuva vakavasta miehestä on – ainakin niin he ovat sanoneet – elokuva, johon he ovat saaneet inspiraation omista juuristaan. Kysymys ei kuitenkaan ole omaelämäkerrallisista juonteista, vaan yksittäisistä kokemuksista ja visuaalisista elementeistä kuten rakennuksista ja elämäntyylin piirteistä. Elokuvan johdanto vie katsojan juutalaiseen yhteisöön; päätarinassa elävä Minnesotan juutalaisuus puolestaan on kiinnostavalla tavalla kiinni juurissaan, mutta osin jo irronnut niistä. Toinen stimuloiva jännite syntyy preerian laidalla elävän juutalaisyhteisön kodikkuuden ja ajan nopeatempoisessa muutoksessa koetun irrallisuuden välille.
Elokuva sai amerikkalaisessa juutalaisyhteisössä ristiriitaisen vastaanoton. Ethan Coen on eräässä haastattelussa sanonut odottaneensa enemmän sellaista huomiota, että elokuva on hyväksi juutalaisille. Joel Coenin mukaan heidän katseensa omaan menneisyyteen on kiintymyksellinen. Vaikka elokuvan juutalaisten ja muidenkin hahmojen koomiset piirteet, riitteihin osallistumisen irrallisuus ja neuvottomuus elämän suurten kysymysten edessä ovat koko ajan läsnä, se imaisee katsojan paljon suurempaan tarinaan. Yhden elokuvaa arvioineen rabbin mielestä A Serious Man on kaikista juutalaisin elokuva, jonka hän on koskaan nähnyt: paljon kysymyksiä, ei helppoja vastauksia ja sisäinen paini siitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa.
Coenin veljesten elokuvien ihmiskuvaa on pidetty kyynisenä (sitä se ei mielestäni ole), ja ”Vakava mies” on yhdessä hulvattoman hauskan Burn after Reading -leffan kanssa sarkastisimmasta päästä. Fargo oli ensimmäinen näkemäni Coenin veljesten elokuva, ja siitä jäi mieleen lukuisten mainioiden kohtausten ohella mielikuva raskaana olevasta naispoliisista elokuvan ainoana sympaattisena tai ylipäänsä inhimillisenä hahmona. Myös ”Vakavan miehen” henkilöhahmot ovat valtaosin luotaantyöntäviä. Yhdenkään kanssa en lähtisi illalliselle, ellen sitten haluaisi ryhtyä Larry Gopnikin terapeutiksi.
Samalla Coenien elokuvissa on outoa syvällisyyttä. ”Vakavan miehen” lopussa Larry Gopnikin pojan neuvoton katse lähestyvän hirmumyrskyn edessä kertoo, että hän joutuu aikuistumaan yhtäkkiä ja ennen aikojaan selviytyäkseen elämän kurimuksesta ja voidakseen vain toivoa, että hänellä on parempi onni matkassaan kuin isällä. Jefferson Airplane on jo saarnannut hänen korvaansa kaiken, mitä hän voi tehdä: Kun totuus osoittautuu valheiksi ja kaikki ilo sisälläsi kuolee, etkö haluakin jonkun, jota rakastaa?
Lopuksi amerikkalaisesta elokuvakritiikistä lainattu varoitus: “A Serious Man on saanut luokituksen R (alle 17-vuotiaat saavat katsoa elokuvan vanhemman tai muun aikuisen saattamana). Se sisältää huumeiden käyttöä, kiroilua ja siinä rikotaan toistuvasti käskyjä kolme ja viisi sekä käskyjä seitsemästä kymmeneen.” Siinä taisi jäädä New York Timesin kriitikolta vielä joitakin rikkomuksia huomaamatta.
Kirjoitus perustuu alustukseen Oulun seurakuntien järjestämässä Pilkahdus-tapahtumassa 14.2.2015. Artikkelikuvassa on näyttelijä Michael Stuhlbarg Larry Gopnikin roolissa. Kuva lainattu tuotantoyhtiö Focus Featuresin sivuilta.
