Tutkijat outojen kokemusten jäljillä

Poikkeavat, yliluonnollisiksi mielletyt kokemukset ja ilmiöt eivät ole kadonneet länsimaisesta(kaan) kulttuurista, vaikka ihmisten koulutustaso on noussut. Siksi on yllättävää, että akateeminen tutkimus on ollut sangen niukasti kiinnostunut tästä ilmiöalueesta. Yhtenä syynä on epäilemättä tieteen yleinen sitoutuminen materialistiseen maailman- ja ihmiskuvaan. Tällöin poikkeavat kokemukset on usein nähty psykiatrisina ongelmina tai poikkeavan aivotoiminnan tuotoksena.

Mielen rajoilla: arjen kummat kokemukset -teos lähestyy poikkeavia kokemuksia toisin. Sen julkilausuttuna tavoitteena on ottaa ihmisten kokemukset vakavasti. Toimitettu teos perustuu Turun yliopiston tutkimushankkeeseen. Kirjan pohjana ovat tutkijoiden saamat 224 kirjettä, joissa eri-ikäiset ja erilaista koulutustasoa edustavat miehet ja naiset (joita on niukka enemmistö) kertovat kokemuksistaan. Teoksesta tosin puuttuu kokemustyyppien taulukointi, josta lukija olisi saanut kuvan erilaisten kokemusten kirjosta ja yleisyydestä.

Mukana on joka tapauksessa poikkeavia aistikokemuksia, kuten tuntemuksia edesmenneen läheisen läsnäolosta sekä kuvauksia ruumiista irtautumisesta ja kuolemanrajakokemuksista. Harvemmin mainittuja ovat mm. automaattikirjoittaminen ja poltergeist-ilmiö. Kirjan johdannon kirjoittaneen Marja-Liisa Honkasalon mukaan kokemuksia yhdistää ihmettely samoin kuin se, että tapahtumat sattuivat ”kysymättä ja pyytämättä”.

Kirjoittajat ovat päätyneet käyttämään poikkeavista kokemuksista nimitystä kummat kokemukset. Ehkäpä innoitusta on haettu myös fantasiakirjallisuudesta, jonka yksi alalaji on suomennettuna ”uuskumma” (new weird). Itse asiassa ”kumma” ei ole hassumpi käsitteellinen valinta. Se on ytimekäs suomenkielinen termi, jolla ei ole aiempaa rasitetta, kuten esimerkiksi termillä paranormaali (voisiko poikkeava kokemus olla siten ”kummatus”?). Kumma viittaa kirjassa yleisesti arkitodellisuuden ylittäviin poikkeaviin kokemuksiin.

Kummallista? Kuva: Freeimages.com.

Kummallista? Kuva: Freeimages.com.

Kumma-termin ongelmana on, että siihen voidaan sisällyttää monenlaisia poikkeavia ilmiöitä, joille kuitenkin voi olla tieteen antama selitys. Tällöin arkitodellisuuden ylittävyyden lisäksi kriteerinä – jos halutaan keskittyä ns. yliluonnollisiin kokemuksiin – olisi voinut olla se, että kokemusta ei selitä mikään (tämän hetken) tieteellinen teoria. Tämä olisi kuitenkin tuonut kokemusten tulkintoihin luonnontieteellisen selittämisen sävyn, jota kirjoittajat ovat halunneet välttää.

Poikkitieteellisessä kirjassa kartoitetaan saadun aineiston pohjalta kummiin kokemuksiin liittyviä tunteita, aistikokemuksia ja tulkintoja. Samoin käsitellään kuolemaan liittyviä kokemuksia ja kummaa sosiaalisena ilmiönä/toimijana ja lyhyesti myös suomalaisen rajatiedon historiaa. Kirjan viimeisessä luvussa kirjailija Riitta Jalonen kertoo oman luomisprosessinsa ”kummallisuudesta”.

Tärkeä luku on Jyrki Korkeilan ja Kaarina Kosken kirjoittama esitys poikkeaviin kokemuksiin usein liittyvästä häpeäleimasta. Monet kokijat kertovat vältelleensä puhumasta kokemuksistaan leimautumisen pelossa. Useinhan oudoista kokemuksista kertovan henkilön mielenterveyttä saatetaan epäillä. Tässä onkin yksi kirjan ”missio”. Se pyrkii purkamaan – aika onnistuneesti – poikkeaviin kokemuksiin liittyviä vastakkaisuuksia.

Ihmisten poikkeavia kokemuksia on varottava patologisoimasta. Tämä on tärkeää jo pelkästään siksi, että kummat kokemukset ovat sangen yleisiä. On esimerkiksi väitetty, kuten Varpu Alasuutari omassa esityksessään huomauttaa, että kaikista surevista jopa 2/3 ja leskistä puolet on kokenut jotain poikkeavaa läheisen kuoleman jälkeen. Tämä puolestaan tukee Alasuutarin perinteisestä tutkimuksesta poikkeavaa tulkintaa suruprosessin etenemisestä. Miksi yhteyttä edesmenneeseen ei voitaisi pitää osana suruprosessia sen sijaan, että pyrittäisiin yhteyden pikaiseen katkaisemiseen?

Mielen rajoilla tekee kriittistä rajanvetoa suhteessa luonnontieteisiin, jotka usein etsivät suoraviivaisesti materiaalis-kausaalisia selityksille poikkeaville kokemuksille ja ilmiöille. Olen samaa mieltä teoksen kanssa siinä, että kummia kokemuksia voi ja pitää lähestyä muutenkin kuin kausaalisen selittämisen lähtökohdasta. Tärkeää on myös tulkita kokemuksia kokijan omasta näkökulmasta ja tutkia, millaisia vaikutuksia kokemuksilla on ollut henkilön elämässä.

Mutta on silti huomattava, että selittämisen ja hermeneuttisen tulkitsemisen ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Kirjan perusteella monet tutkijoille kokemuksestaan kirjoittaneet itse etsivät selityksiä kokemuksilleen – ja samalla esittävät ontologisia kannanottoja. Toisaalta teoksen kirjoittajat ovat halunneet suhtautua ihmisten kokemuksiin vakavasti ja arvostavasti. Eikö silloin olisi ollut luonnollista myös yhdessä luvussa hahmotella mahdollisia selityksiä ainakin joillekin kokemustyypeille? Vaihtoehtoisesti kirjassa olisi voinut olla luku, jossa olisi pohdittu filosofian kannalta erilaisia ontologis-metafyysisiä teorioita, joista käsin kokemuksia voi ymmärtää ja selittää.

Muitakin huomioita kirjasta voi tehdä. Useissa kohdin kirjaa viitattaessa kokemusten selitykselliseen tai ontologiseen luonteeseen käytetään epäselvää ilmaisua ”onko kokemus (kokemukset) totta”. Mutta ei kai skeptikkokaan epäile, etteikö kokemus olisi ”totta” siinä mielessä, että tietty kokijan kertoma kokemusepisodi todella tapahtui. Kysymys on siitä, viittaako kokemuksen sisältö kokijan mielen ulkopuolelle johonkin ilmeisen ei-materiaaliseen todellisuuteen. Teknisenä huomiona voi todeta, että joidenkin lukujen lähdeluettelot ovat puutteellisia.

Kirjassa nousee esille myös mielenkiintoinen kysymys, kuinka suomalainen kristillisyys eri suuntauksineen suhtautuu kummiin ilmiöihin. Tästäkin olisin mielelläni lukenut enemmän. Vaikuttaa siltä, että kirkossa ei oikein kotipaikkaa kummille kokemuksille löydy. Kiinnostava on myös sukupuolinäkökulma. Miksi naiset ovat tavallisesti yliedustettuina kumman kokijoina ja laajemmin uushenkisyyden kulttuurissa? Mutta kaikkia kiinnostavia kysymyksiä ei toki voi käsitellä yhdessä kirjassa. Mielen rajoilla on joka tapauksessa tärkeä ja monipuolinen teos, jonka soisi löytävän monenlaisia lukijoita. Se täydentää tänä syksynä kirjana julkaistua Jeena Ranckenin sosiaalipsykologian väitöskirjaa yliluonnollisista kokemuksista ja uskontotieteilijä Terhi Utriaisen teosta nykyajan uushenkisestä enkelikulttuurista.

Arvioitu teos: Mielen rajoilla: Arjen kummat kokemukset. Marja-Liisa Honkasalo & Kaarina Koski (toim.) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2017. 360 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


'Tutkijat outojen kokemusten jäljillä' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.