I am not your negro. Kuva: Season Film Festival.

Poimintoja Season Film Festivalilta

Elokuvien ystäviä hemmotellaan Helsingissä pitkin kevättä erilaisilla elokuvafestivaaleilla. Maalis–huhtikuun taitteessa on luvassa Season Film Festival, jossa on mahdollista nähdä tulevia elokuvia ennakkoon sekä elokuvia, joita ei varsinaisessa teatterilevityksessä meillä nähdä.

Seuraavassa vinkki muutamasta kiinnostavasta tarinasta, jotka on mahdollista nähdä valkokankaalla vain festareilla.

Viidettä kertaa järjestettävä Season Film Festival pyörii Kinopalatsissa 30.3.–2.4. Festivaalin ohjelma löytyy täältä.

Mum’s wrong

Miltä aikuisten työelämä ja ison firman toimistoarki näyttää teinistä? Aika hupsulta. Se mikä on aikuiselle toimistopäivän rutiinia, näyttää teinin silmiin puuhastelulta ja turhan jauhamiselta. Neljätoistavuotias Anouk (Jeanne Jestin) suorittaa opintoihin kuuluvan työharjoitteluviikon äitinsä Cyriellen (Émilie Dequenne) työpaikalla isossa vakuutusyhtiössä.
Hän on juuri sopivasti aikuisen maailman yläpuolella, tuhahtelee ja pyörittelee silmiään. Toisaalta hän saattaa kotona kuitenkin kierähtää äidin kainaloon katsomaan televisiota. Konttorilla nuoreen suhtaudutaan alentuvasti ja – kuten työharjoittelijoille kulttuurista riippumatta ilmeisesti käy – hänet laitetaan puuhastelemaan vähän sitä sun tätä ja siivoamaan komeroita.

Mum's wrong. Kuva: Season Film Festival.

Mum’s wrong. Kuva: Season Film Festival.

Viikko konttorilla tuntuu pitkältä. Siihen ehti mahtua jonkin verran tylsyyttä, paljon aikuisten tarkkailua, nopea, söpö ihastuskin. Lisäksi Anouk näkee sivusta tilanteen, jossa puolisonsa menettänyt nainen penää vakuutusyhtiön vastuuta. Tilanne herättää nuoren omantunnon, ja Anouk alkaa selvittää tapausta.

Luvatta papereita penkoessaan hän löytää asioita, jotka eivät vaikuta aivan laillisilta ja joihin hänen äitinsä vaikuttaa sotkeutuneen. Ihana, aina luotettava mutsi saattaakin olla väärässä – Mum’s wrong. Nuoren ehdottomuudella ja vilpittömyydellä Anouk haastaa epäoikeudenmukaiselta tuntuvan aikuisten maailman. Samalla hän huomaa, ettei maailma ole aivan yksinkertainen.

Onnistunut, monitasoinen draama ei hiero teiniangstia katsojan naamaan vaan kuvaa nuorta aikuisten maailman kynnyksellä hienovaraisesti ja hykerryttävän aidosti.

Pe 31.3. klo 18.15, Kinopalatsi 10
Su 2.4. klo 16, Kinopalatsi 10

Mum’s wrong  (Maman a tort, Ranska 2016) Ohjaus ja käsikirjoitus: Marc Fitoussi. Pääosissa: Jeanne Jestin, Émilie Dequenne. Englanninkielinen tekstitys.

I Still Hide to Smoke

Fatiman ylläpitämä hamam on naisten maailma. Sinne ei ole miehillä asiaa. Miehet ovat kuitenkin läsnä, kun naiset kylpemisen lomassa kohtaavat toisensa, puhuvat avioitumisesta, erosta, iästä, seksistä, uskonnosta, politiikasta – elämästä.

Lähes kokonaan hamamin huoneisiin sijoittuvat elokuva esittelee kirjavan joukon eri-ikäisiä algerialaisia naisia ja vie heidän tarinoidensa kautta katsomaan algerialaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Räjähdykset kaduilla ovat arkea, sähköt katkeilevat, islamin tulkinnat aiheuttavat kiistaa. Naisten elämänpiiristä syntyvä kuva leviää moniaalle ja on kriittinen ja kiivas.

I still hide to smoke. Kuva: Season Film Festival.

I still hide to smoke. Kuva: Season Film Festival.

Ei ole vain yhtä algerialaista tai islamilaista kulttuuria tai yhdenlaista naisen roolia näissä kummassakaan. On ihmisen kokoisia ja näköisiä rooleja ja on elämää, joka jättää jälkensä kaikkiin.

Hamamin päivään mahtuu naurua ja tanssia, itkua ja riitaa, avioliiton järjestäjän kanssa asioimista, kuukautisia ja lopulta myös uuden elämän syntymä. Ovella rymistelemässä ja melskaamassa käyvät miehet ovat jopa uhkaava paha, joka lopulta tunkeutuu väkivalloin naisten maailmaan.

La 1.4. klo 20.30, Kinopalatsi 10
Su 2.4. klo 16, Kinopalatsi 9

I Still Hide to Smoke (À mon âge je me cache encore pour fumer, Ranska, Kreikka, Algeria 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Rayhana. Pääosissa: Hiam Abbass, Biyouna, Nadia Kaci, Fadila Belkebla, Nassima Benchicou. Englanninkielinen tekstitys.

After Love

Kun rakkaus on jo aikoja sitten loppunut, lasketaan, kuka omistaa mitäkin ja kuka on syyllinen mihinkin. After Love on kiusallinen kuvaus siitä, kun parisuhde väljähtyy ja muuttuu lähinnä tikkuiseksi ja takkuiseksi lopun odotteluksi.
Marie (Bérénice Bejo) ja Boris (Cédric Kahn) kulkevat toistensa ohi ja väistelevät, vaikka asuvatkin yhteisessä kodissa. Jääkaapin ovi paukkuu ja astiat kolisevat, kun puolisot osuvat yhtä aikaa keittiöön. Syntyy välittömästi sanaharkkaa ja riitaa, jonka keskellä kaksi pientä tytärtä kyselee hankalia.

Omaisuutta ei ole saatu jaettua eikä kunnon eroa tehtyä, sillä Marie on varakkaasta suvusta ja Boris ei. Miten jakaa esimerkiksi yhteinen koti, jonka Marie omistaa mutta Boris on remontoinut lattiasta kattoon itse? Missä menee luovuttamattoman henkilökohtaisen kunnian raja, kun viidentoistavuoden yhteisen matkan tuloksia jaetaan?

After love. Kuva: Season Film Festival.

After love. Kuva: Season Film Festival.

Dialogi on terävää ja ranskalaisen kiihkeää. Se paljastaa hieman parin taustoja, elämänpiiriä ja ystäviä, vaikka ne jäävätkin katsojalle toisarvoisiksi. Meille esitellään nykyhetki, jota on epämiellyttävää seurata vierestä. Paine puolisoiden välillä kasvaa, ja riitelyä seuratessa alkaa aavistella, että tämä ei pääty hyvin.

Kodin seinien sisällä riehuva myrsky on päättyä katastrofiin. Sopu vaatii molempia osapuolia katsomaan itsensä ulkopuolelle, kaikki tärkeä kun ei ole mitattavissa omana kunniana tai rahana.

To 30.3, klo 20.30 Kinopalatsi 9
La 1.4, klo 16 Kinopalatsi 10

After Love  (L’économie du couple, Belgia/Ranska 2016). Ohjaus: Joachim Lafosse. Käsikirjoitus: Mazarine Pingeot, Fanny Burdino, Joachim Lafosse. Pääosissa: Bérénice Bejo, Cédric Kahn, Marthe Keller. Englanninkielinen tekstitys.

I Am Not Your Negro

Mustavalkoinen filmi näyttää, kun yhdysvaltalaisilla kaduilla marssii hakeristikylttejä kantavia rasisteja. Kansalaisoikeustaistelijat puhuvat yhteiskunnasta, jossa kaikilla olisi yhtäläinen arvo ja yhtäläiset oikeudet.
I’m Not Your Negro käy läpi Yhdysvaltain mustien kansalaisoikeustaistelun vaiheita. Tehokkaasti rakennettu elokuva kutoo yhteen edesmenneen kirjailijan James Baldwinin kesken jääneen Remember This House -tekstin ja arkistokuvamateriaalia. Lukijaäänenä dokumentissa kuullaan näyttelijä Samuel L. Jackson.

I am not your negro. Kuva: Season Film Festival.

I am not your negro. Kuva: Season Film Festival.

Baldwin käsitteli teoksissaan mustien ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. Dokumentin pohjana oleva teksti perustuu Baldwinin muistoihin kansalaisoikeusaktivisteista Medgar Eversistä, Malcom X:stä ja Martin Luther Kingistä, jotka kaikki murhattiin. Baldwin itse eli ison osan elämästään Ranskassa. Hän tunnettiin toiminnastaan kansalaisoikeusliikkeessä ja dokumentissa näytetäänkin hänen vaikuttavia puheitaan.

Terävä historiadokumentti on murheellisen ajankohtainen, kun rasismista vaikuttaa tulevan jälleen hämmentävän hyväksyttyä. Vaikka arkistotallenteet vievät 1960-luvun Yhdysvaltoihin, ne pakottavat katsomaan myös lähemmäs ja muistuttavat, että työ tasapuolisten kansalaisoikeuksien saavuttamiseksi on edelleen kesken.

Pe 31.3, klo 18:45 Kinopalatsi 2
La 1.4, klo 16:30 Kinopalatsi 2

I am Not Your Negro (Yhdysvallat 2017) Ohjaus: Raoul Peck. Käsikirjoitus: James Baldwin. Ruotsinkielinen tekstitys.

Hell or High Water

Hell or High Water on surumielinen, rämisevä elokuva länkkärien ystäville. Rämäpäiset, varattomat ja jokseenkin riitaisat veljekset (Chris Pine ja Ben Foster) ryöstävät pieniä pankkeja Teksasissa. Heillä on missio: kostaa edesmenneelle äidille tehty epäoikeudenmukainen lainajärjestely. Veljekset saavat peräänsä vanhan, jupisevan seriffin (Jeff Bridges), joka leukailee työparilleen (Gil Birmingham) vähintäänkin sopimattomasti.

Veljesten ovelasti ja huolella suunniteltu kosto- ja ryöstöretki keikkuu onnistumisen ja epäonnistumisen rajamailla lähinnä holtittoman isoveljen tempoilun vuoksi. Virkavalta kuroo välimatkaa hitaasti umpeen. Takaa-ajo vetää mukaansa pikkukaupunkien pyssysankareita.

Hell or high water. Kuva: Season Film Festival.

Hell or high water. Kuva: Season Film Festival.

Kilpa-ajosta läpi hiekkaisen maiseman kehkeytyy viihdyttävä mutta surumielinen ja jotenkin toivoton tarina. Kukaan keskushenkilöistä ei tunnu näkevän itsellään selkeää tulevaisuutta. Vanhat miehet yrittävät hahmottaa paikkaansa nykymaailmassa. Nuoret miehet ovat valmiita uhraamaan oman näköalattoman tulevaisuutensa saadakseen oikeutta ja turvaa edes perheelleen, jolleivät itselleen.

To 30.3 klo 18.15, Kinopalatsi 9
Pe 31.3 klo 21, Kinopalatsi 2
Su 2.4 klo 21, Kinopalatsi 2

Hell or High Water (Yhdysvallat 2016). Ohjaus: David Mackenzie. Käsikirjoitus: Taylor Sheridan. Pääosissa: Ben Foster, Chris Pine, Jeff Bridges, Gil Birmingham. Ruotsinkielinen tekstitys.

 

Artikkelikuvassa I am not your negro.


Piia Latvala

Kirjoittaja

Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja vapaa toimittaja, tarkkailija ja päiväuneksija, joka pukeutuisi mielellään supersankariviittaan.


'Poimintoja Season Film Festivalilta' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.