Perusasioiden äärelle

Kaiken kattava kauneus on kiinnostava elokuva. Se ravistaa elämään tässä ja nyt.

Niin yksinkertaisia, mutta niin vaikeita ajatuksia elämän ytimestä:
– Aika ei sinua petä. Se on joka hetki lahja. Suostu siihen.
– Rakkaus ei lopu. Rakkaus on sinussa ja koko todellisuudessa. Älä torju sen kipua.
– Kuolema ei ole elämän osa, mutta se antaa kaikelle syvän merkityksen.

David Frankelin ohjaama ja Allan Loebin käsikirjoittama Kaiken kattava kauneus (Collateral Beauty, 2016) on syvästi terapeuttinen elokuva surun lamaavasta vaikutuksesta, ystävyydestä ja elämän sitkeästä voimasta. Tunnetta on paljon, melodraamankin puolelle mennään hetkittäin, mutta silti katsoja tuntee olevansa olennaisten kysymysten äärellä. Harvoinpa näitä teemoja ilman tunteita voidaan käsitellä, varsinkin jos toivotaan toisen sisimmän koskettamista.

Menestyvän newyorkilaisen mainostoimiston osakas Howard (Will Smith) on vajonnut masennukseen menetettyään kuusivuotiaan tyttärensä Olivian. Masennus ei tunnu hellittävän, työ tuntuu Howardista toissijaiselta. Sen seurauksena koko yhteen hitsautunut työporukka uhkaa menettää työpaikkansa. Millä ravistaa mies takaisin realiteettien maailmaan, pohtii työtoveri Whit (Edward Norton).

Pahalta näyttää, sillä Howard kuluttaa aikaansa pyöräilemällä vimmatusti yöllisen ja hyvin kauniin New Yorkin katuja. Hän alkaa myös istua tuntikausia koirapuistossa ja postittaa kirjeitä ajalle, rakkaudelle ja kuolemalle.

Kuoleman, rakkauden ja ajan henkilöitymät. Kuva: Warner Bros.

Kuoleman, rakkauden ja ajan henkilöitymät. Kuva: Warner Bros.

Työtoverit keksivät viimein ratkaisun: vastataan kirjeisiin, haastetaan mies takaisin todellisuuteen ja otetaan avuksi projektiin näyttelijöitä. Pannaan Howard todella kohtaamaan aika, rakkaus ja kuolema (Jacob Latimore, Keira Knightley ja Helen Mirren).

Kaikenkattava kauneus avaa kaikkien keskushenkilöiden elämää, ei vain Howardin. Yksi haaveilee omasta perheestä, toinen kantaa salaisuutta  ja kolmannen liitto on hajonnut. Jokainen heistä joutuu pohtimaan aikaa, rakkautta ja kuolemaa.

Elokuvassa käsitellään vanhempien ja lasten suhteita, avioeroa, sairautta, surua ja sen ilmaisemista sekä ihmisten yhteyttä toisiinsa. Yllätyksiäkin on tiedossa.

Elokuvan nimi, tosi ja lähes mystistä kokemusta hipova ajatus kaiken kattavasta kauneudesta nousee äidin (Naomie Harris) kokemuksesta sairaalan käytävällä. Syöpäsairasta tytärtä irrotetaan parhaillaan elämää ylläpitävistä letkuista, ja äiti odottaa yksin. Tuntematon vierustoveri kysyy, kenet hän on menettämässä. Kuultuaan vastauksen vieras jatkaa: – Älä kuitenkaan unohda kaiken kattavaa kauneutta!

Lause saa lisäsyvyyttä, kun elokuvan sururyhmässä eräs tarinansa kertoja toteaa, miten suru viimein muuttui, kipu hellitti, ja hän saattoi tuntea olevansa yhteydessä kaikkeen siihen, mitä on.
Elokuvan ote on miellyttävällä tavalla yhtä aikaa kevyt, kipeä ja tosi. Keveyteen pyrkimisen ymmärtää hyvin, sillä elokuvan kolme teemaa ovat joskus niitä raskaimpia kokemuksia – varsinkin jos ne vielä kietoutuvat yhteen.

Kirjoitit minulle kirjeen ja halusit tavata kuoleman. Hauska tutustua! Helen Mirren ja pelästynyt Will Smith. Kuva: Warner Bros.

Kirjoitit minulle kirjeen ja halusit tavata kuoleman. Hauska tutustua! Helen Mirren ja pelästynyt Will Smith.Kuva: Warner Bros.

Ja Helen Mirren kuoleman roolissa on niin vastustamattoman sympaattinen, elämää nähnyt vanha ja viisas nainen, että sitä toivoo kuvan vanhasta viikatemiehestä jo viimeinkin vajoavan unohdukseen.

 

David Frankel: Kaiken kattava kauneus. Elokuvateattereissa 28.12.

 

Artikkelikuvassa murtunut mies Howard kirjoittaa kirjeitä ajalle, rakkaudelle ja kuolemalle. Kuva: Warner Bros.


Avatar photo

Kirjoittaja

Kirjoittaja on toimittaja, jota inspiroivat kirjojen lukemattomat maailmat, drag queenit, kissat, maatyöt ja ystävät. Ihmisessä kiehtoo eniten hänen määritelmiin taipumaton salaisuutensa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.