Naisparin vihkimys. Kuva: Manuel F-O/iStock.com.

Pastori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan homoja

Tämän vuoden maaliskuussa Suomen laki muuttui ja tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole osannut päättää, miten laki vaikuttaa sen toimintaan. Osa papeista on epäselvän tilanteen takia tulkinnut velvollisuudekseen vihkiä kaikki sitä pyytävät rippikoulun käyneet kirkon jäsenet. Minä olen yksi näistä samaakin sukupuolta vihkineistä papeista.

Tasa-arvoinen avioliittolaki jättää uskonnollisille yhteisöille vapauden päättää omista vaatimuksistaan vihkipareille. Kirkolliskokous ei ole tehnyt päätöstä vihkimisestä suuntaan tai toiseen. Muutoksiin vaadittaisiin 3/4 määräenemmistö. Tällä hetkellä kirkkojärjestyksen mukaan jokainen rippikoulun käynyt kirkon jäsen on oikeutettu kirkolliseen vihkimiseen. Piispat ohjeistivat tästä huolimatta lakimuutoksen alla ja jälkeen pappeja olemaan vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja ja siunaamatta näiden avioliittoja.

Piispojen ohjeen mukaan parin kanssa voi viettää rukoushetkeä, mutta ei siunata eikä vihkiä. Myös sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä voidaan rukoilla avioliiton puolesta. Joillekin tämäkin on liikaa. Esimerkiksi piispa Seppo Häkkinen on todennut haastattelussa, että ei voisi itse rukoilla samaa sukupuolta olevan parin avioliiton puolesta ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta on kieltäytynyt rukoilemasta jumalanpalveluksen esirukouksessa samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta.

Käytännössä siunaamisia on ollut jo vuosia. Ne ovat olleet tuomiokapitulien tiedossa ja jostain on tehty kantelukin, joka ei ole johtanut seuraamuksiin.

Teologisesti siunaaminen ja vihkiminen ovat samanarvoisia. Vihkimisessä tapahtuu juridinen maallinen toimenpide, eli avioliiton solmiminen sekä kirkollinen siunaus. Ongelmana on ollut siunauksen teologian moninaisuus sekä se, että on hyvin vaikeaa selvittää, mikä on siunauksen ja rukoushetken ero. Siunauksesta ei jää maailmaan fyysistä jälkeä, jos ei joku ota valokuvaa papista kädet avioparin päiden päällä.

Onko tässä kyseessä siunaaminen vai rukous vai jotakin muuta? Kuva: Freeimages.com.

Onko tässä kyseessä siunaaminen vai rukous vai jotakin muuta? Kuva: Freeimages.com.

Vihkimisen tultua lailliseksi tuomiokapitulit ovat saaneet uuden päänvaivan: vihkimisestä jää todisteeksi paperi, jota voidaan käyttää vihkineen papin pelotteluun ja rankaisuun. Ensimmäisenä mahdollisena päivänä 1.3.2017 Kai Sadinmaa vihki ja siunasi julkisessa tilaisuudessa Helsingissä. Tästä tehtiin kaksi kantelua Vaasasta ja Heinolasta käsin. Puolen vuoden aikana parikymmentä muutakin pappia on toimittanut yhteensä vähintään 21 vihkimistä ja 17 siunaamista. Näistä kaksi on tullut tuomiokapitulin tietoon maistraatin toimitettua vihkipaperin seurakunnan kirkkoherranvirastoon tai keskusrekisteriin, josta ne on ilmoitettu piispalle. Kummassakin tapauksessa tuomiokapituli on käynnistänyt itse kantelua vastaavan prosessin. Toisessa, minun tapauksessani, Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli teki tapauksesta myös julkisen jo prosessin alussa.

Osa papeista on itse ilmoittanut vihkimisestä esimiehelleen tai tuomiokapituliin. Kaikki tuomiokapitulit tai esimiehet eivät kuitenkaan ole vieneet asiaa eteenpäin. Varmasti tapauksia tulee kuitenkin tuomiokapitulien käsittelyyn vielä muitakin. Sateenkaaripapit ovat sitoutuneet löytämään kaikille halukkaille vihkijän tai siunaajan. Suurin osa tapahtuu hiljaisuudessa. Parit eivät itsekään halua omalle vihkipapilleen hankaluuksia.

Tarve pyytää Jumalan siunausta avioliitolleen on kuitenkin huutava. Osa pareista on tullut todella julmasti kohdelluksi kirkon taholta jossain vaiheessa elämäänsä. Osa on kirkon työntekijöitä, jotka ovat vuosien ajan siunanneet toisten avioliittoja ja rukoilleet avioparien puolesta.

Annoin itse keväällä haastattelun maakuntalehti Ilkassa, jossa sanoin noudattavani yhteisiä pelisääntöjä. Sillä hetkellä olin todella sitä mieltä. Kevään edetessä totesin, että piispat vaativat yhteisten pelisääntöjen noudattamista vain toiselta osapuolelta.

Ensimmäinen pyyntö siunata tuli jo keväällä Seinäjoella asuvalta parilta. Se kuitenkin peruuntui, kun Lapuan tuomiokirkkoseurakunta kieltäytyi rukoilemasta jumalanpalveluksessa samaa sukupuolta olevien avioparien puolesta. Se oli liikaa monelle seudulla elävälle homoseksuaalille, joka vielä oli kirkon jäsen. Niin myös tälle pariskunnalle. He erosivat kirkosta ja sanoivat, että eivät voi tällä hetkellä pyytää tällaisen kirkon edustajaa siunaamaan, vaikka siunaus onkin heille todella tärkeää.

Naisparin vihkimys. Kuva: Manuel F-O/iStock.com.

Naisparin vihkimys. Kuva: Manuel F-O/iStock.com.

Silloin ajattelin, miltä minusta tuntuisi, jos minun avioliittoni puolesta kieltäydyttäisiin rukoilemasta. Kun tuli pyyntö toiselta paikkakunnalta vihkimiseen, en löytänyt enää sydämestäni ja omastatunnostani syytä olla kieltäytymättä. Raamatusta tai tunnustuskirjoista en ollut syytä koskaan löytänytkään, muuta kuin uskollisuus piispoille ja heidän ohjeilleen. Tunnustuskirjoissakin kuitenkin todetaan, että jos piispat vaativat evankeliumia vastaan olevia asioita, ne eivät ole sitovia.

En halua kertoa tämän enempää itse toimituksesta tai tilaisuudesta, ettei kyseessä oleva pari joudu julkisuuteen. Heille toimitus oli erittäin tärkeä, mutta eivät hekään halunneet minulle hankaluuksia.

Sanoin kuitenkin, että tässä ei ole kyse minusta tai mitä minulle tapahtuu. Kyse on sateenkaaripareista ja heidän oikeudestaan elää kristittynä, rakastaa ja sitoutua. Tietenkin se on hyvä, etteivät kirkon tuomioistuimet enää ole tavallisten homoseksuaalien seurakuntalaisten perässä. Vain homoseksuaaleihin kirkon työntekijöihin kohdistuu enää asiattomuuksia, kuten työpaikkakiusaamista ja hengellistä väkivaltaa. Ja meitä, vihkineitä pappeja, voidaan tietenkin käyttää vallan välikappaleina. Jos meitä rangaistaan tarpeeksi kovin, niin ehkä kukaan ei enää uskalla siunata sateenkaariväkeä?

Minulta on kysytty asian tultua julkisuuteen, olenko joutunut kovaan pyöritykseen. Omaksi yllätyksekseni: en. Olen saanut vain yhden asiattoman viestin ja ehkä viisi, jossa minulle on opetettu Raamattua. Mutta olen saanut kymmeniä viestejä tutuilta ja tuntemattomilta, joissa kiitetään sateenkaariväen puolustamisesta. Viestejä on tullut sekä sateenkaari-ihmisiltä itseltään, että heidän läheisiltään. Monilla on kerrottavanaan hirveitä kokemuksia kirkon ja kristittyjen taholta. Mutta monilla on myös toivoa siitä, että kirkko on todella muuttumassa. Luulen, että Etelä- Pohjanmaakin on muuttumassa.

Vielä edellisen presidentinvaalikampanjan aikana, kun ilmoittauduin Pekka Haaviston kannattajaksi Kotimaa-lehdessä, sain paljon enemmän asiattomia soittoja, sähköposteja, kirjeitä ja viestejä. Ehkä Suomi on tänään jo kulkenut eteenpäin, eivätkä ihmiset jaksa enää edes välittää kirkon edesottamuksista asian suhteen.

Ihmisten kokemuksia olen saanut olla kuuntelemassa ennenkin. Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi olin mukana juhlimassa. Monet kertoivat koskettavia tarinoita siitä, miten on seksuaalisen suuntautumisen takia tullut suljetuksi pois omasta perheestä ja suvusta. Toisaalta oli myös niitä tarinoita, joissa oma perhe on tukenut vaikkapa vanhoillisen herätysliikkeen vaikutuksesta huolimatta. Olen käynyt vapaa-ajalla ja lomalla toimittamassa oman seurakunnan ja hiippakunnan ulkopuolella. Monilla on vaikeuksia löytää turvallista pappia omalta paikkakunnalta. Vaikka hääpari tai kastettavan vauvan vanhemmat olisivatkin heteroita, läheiset voivat olla homoseksuaaleja.

Papit voivat kieltäytyä toimituksista paitsi homoparien myös avoparien kohdalla. Minuun on ottanut yhteyttä myös eräs 48 vuotta(!) samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa parisuhteessa ollut kristitty huolestuneena siitä, että voivatko papit kieltäytyä siunaamasta homoseksuaaleja myös hautaan, jos avioliiton siunaamisesta voi kieltäytyä. Hän oli niin monta kertaa ollut kirkossa kuulemassa, kuinka hänet tuomitaan helvettiin saarnassa, ettei hän enää vihkimisestä jaksanut haaveilla. Mutta hautaan siunaamisesta oli vielä huoli.

Teen enimmäkseen rippikoulu- ja nuorisotyötä. Nuorille koko keskustelu on kuin jostain toiselta planeetalta (jos se tuntuu siltä joskus itsellekin). Kouluissa tasa- arvoon kiinnitetään yhä enemmän huomiota myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta. Pelkään pahoin, että jos kirkko yhä sallii vähemmistöjen syrjinnän työntekijöidensä puheissa ja teoissa, se voi olla yksi syy lisää, miksi emme ole tulevaisuudessa niin tervetulleita kouluille. Olen ollut itse opettajan sijaisena kouluilla, joissa seurakunta on pitänyt aamunavauksia, joita en itse voisi hyväksyä. Minulla on ystävinä teologeja ja pappeja, jotka eivät halua viedä lapsiaan seurakunnan kerhoihin ja lasten tai nuorten toimintaan, koska ei voi luottaa siihen, mitä siellä opetetaan.

Opetuksessa voi olla toki muitakin ongelmia kuin pelkästään seksuaalivähemmistöjen asema kirkossa. Vaikka jossain seurakunnassa homoseksuaalisuudesta ei opetetakaan negatiivisesti, julkisuudessa kirkosta kokonaisuutena piirtyy hyvin tuomitseva kuva. Joillain vanhemmilla ja opettajilla vaikuttavat vanhat huonot kokemukset kirkosta.

Näistä asioista olen yrittänyt puhua piispoille ja muulle papistolle. Näihin asioihin ei juuri puututa. Vain yhdenlainen teologia nähdään virallisesti hyväksyttävänä, kun monilla seurakuntalaisilla ja suurella osalla työntekijöistä usko on toisenlaista. Kirkossa pitäisi ottaa erilaiset uskonvakaumukset paljon vakavammin ja kunnioittavammin, ja yrittää etsiä ratkaisuja yhdessä rukoillen.

Samaa sukupuolta olevien vihkimiset ja siunaamiset ovat olleet erittäin tärkeitä sekä pareille itselleen että läsnä olevalle seurakunnalle. Tilaisuudet ovat olleet keskimääräisiä häitä hengellisempiä ja hartaampia. Taivaan Isän siunaus on ollut näille ihmisille niin kaivattu ja odotettu asia. En ole pahoillani enkä huolissani, vaan iloitsen jokaisen siunatun ja vihityn parin kanssa ja puolesta.

Peter Sellers oli pääosassa elokuvassa Dr. Strangelove (1964).

Peter Sellers oli pääosassa elokuvassa Dr. Strangelove (1964).

Viittasin tämän artikkelin otsikossa vanhaan elokuvaan atomipommista. Jotkut näkevät yhä homoseksuaalit kirkossa yhtä kauhistuttavana asiana. Sitä en voi kuin ihmetellä ja todeta, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, arvokkaaksi ja ihmeelliseksi. Vihkitoimitus on ollut aivan yhtä ihana ja koskettava kuin mikä tahansa muukin vihkitoimitus. Ehkä jopa koskettavampi ja merkittävämpi, koska siihen alttarille on kuljettu niin pitkän tien kautta, sellaisten ennakkoluulon ja vihan vaiheiden, joita meidän heteroiden on vaikea kuvitellakaan. Silti on kuljettu Jumalaan turvaten ja rukoillen, luottaen siihen, että Hän siunaa, vaikka ihmiset eivät siunaisikaan.

Henna Salo

Henna Salo.

Henna Salo.

Kirjoitettu elokuussa 2017

Henna Salo (s.1981) on seurakuntapastori Etelä-Pohjanmaalta. Valmistunut teologian maisteriksi Joensuun yliopistosta (nyk. Itä-Suomen yliopisto) vuonna 2009 pääaineenaan kirkkohistoria. Rippikoulu- ja nuorisotyön lisäksi tuntee kutsumusta muiden muassa sateenkaarikansan, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kysymyksiin kirkossa. ”Meillä on unelma, yhteinen unelma, lopulta saamme kaiken tasata.”


Vartija

Kirjoittaja

Tällä nimimerkillä julkaistaan Vartijan printtiversiossa ilmestyneitä juttuja sekä Vartijan vain verkkoon tarkoitetut artikkelit.


'Pastori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan homoja' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 9.11.2017 @ 18.37 Matti Heiliö

    Ttärkeä puheenvuoro parien ihmisoikeuden ja tasa-arvon puolesta. Kuitenkin mielestäni itse kiistan osapuolet ovat hakoteillä. Samaa sukupuolta olevien oikeus parisuhteeseen tulee erottaa kirkollista vihkimistä koskevasta keskustelusta. Sen sijaan, että olisi aloitettu tarpeellinen keskustelu uudistuvasta humanismista, etiikasta ja ajatustapojen tarkistamisesta, kristikansa ajautui ajatusjumiin. Konservatiivinen osapuoli vetoaa yksioikoisesti uskonnon traditioon tavalla, joka vähättelee luonnonoikeuden, myötätunnon ja humaanin rationaalisuuden näkökohtia. Arkinen yhteiskuntamoraalinen pohdinta alistuu pyhistä teksteistä johdetuille päätelmille. Historiallisuuden torjuvan yksisilmäisen raamattunäkemyksen varjolla on harjoitettu julmuutta jatkaen vuosisataista kiusaamista.

    Olen naispappeuden tukija ja katson samaa sukupuolta olevien parisuhteiden ansaitsevan yhteiskunnan hyväksynnän. Kuitenkin katson, että mies-nais pariliitolla tulisi olla erityisasema kirkon järjestelmässä – ei niinkään teologisista vaan maallisista luonnonoikeudellisista syistä.

    Miehen ja naisen pariliitto on erityinen koska siihen sisältyy mahdollisuutena jälkeläisten saaminen ja siitä seuraava elämänmittaisen vastuun ja ylisukupolvisten vaikutusten ketju. Mies-mies ja nais-nais parit eivät (yleisesti katsoen) lisäänny. Adoptio- ym järjestelyt mahdollistavat toki myös näiden parien vanhemmuuden. Mies-nais suhteen biologinen luonne ja vuosituhantinen perinne ovat oikeutuksena sille, että tätä tulisi käsitellä kirkon viitekehyksessä erityistapauksena. Kuitenkin niin, että perustelu ei ole osoitteleva raamatulliseen auktoriteettiin vetoamien eikä homo/lesbo suhteen tuomitseminen, vaan hyvin maanläheinen ”viskeraalinen teologia”. Mies-nainen pari solmiessaan pariliiton ottavat erityisen suuren askeleen ja vastuun, joka saattaa merkitä lapsia, heidän kohtalonsa kymmenien vuosien päähän. Kirkollisen siunauksen, kannustuksen, esirukousten ja yhteisöllisen turvaverkon tarve on – sanoisin – sata-kertainen verrattuna samaa sukupuolta oleviin pareihin nähden, joissa kahden aikuisen sosioekonominen turva on pääasia – toki tärkeä sekin.

    Etualalle on noussut aikuisten elämyskulttuuri. Kirkon rooli, papin puheet ja vihkikaavan sanoma ovat lähinnä perinteen arvostuksesta nouseva koriste. Kirkollista vihkiseremoniaa parisuhteen juhlinnan somisteeksi haluavat äänekkäästi nekin, joille kristinusko ja kirkon jäsenyys on ilmeisen marginaalinen asia.

    Ratkaisuna voisi olla kaksi erilaista mutta tasa-arvoista käytäntöä, jotka eroaisivat ”teologisen protokollan” tasolla: Miehen ja naisen klassinen vihkikäytäntö ja rekisteröity parisuhde, jossa kirkko etsisi myös vanhakantaisen jäsenkunnan hyväksyttävissä olevaa tapaa osallistua tällaiseen seremoniaan. Rekisteröidyn parisuhteen (pariliitto?) siunaaminen olisi yhtä perusteltua kuin vaikkapa kotien siunaaminen. Teologisena ja eettisenä sisältönä vastuullisuus, uskollisuus, omistautuminen lähimmäisen huolenpitoon jne. Tasa-arvon ihanne toteutuisi näin moraalisella, kulttuurisella ja juridisella tasolla.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.