Vartija-lehden perustajien ohjelma vuodelta 1888

Lukijalle.

Se, joka edes vähänkään tuntee maamme menneitä vaiheita, tietää, että vaikuttavimpia voimia Suomen kansan historiassa on sen kirkko ja papisto ollut. Kautta vuosisatojen ovat papisto ja kansa yhdessä kantaneet päivän kuorman ja helteen, yhdessä kärsineet, yhdessä iloinneet. Sentähden vanhat, vahvat rakkauden ja luottamuksen siteet yhdistävät niitä toisiinsa. Näin ollen ei ole ihmettä, jos monet voimat, jotka tahtoisivat tätä kansaa käyttää omien pyrintöjensä saavuttamiseksi, yrittävät syrjälle sysätä tai kumminkin mitä vähimmäksi supistaa kirkon vaikutusta tähän kansaan. Ett’eivät nämä pyrinnöt vielä mainittavia voittoja ole saavuttaneet todistaa, että kansan terve järki ennen suo rakkautensa ja luottamuksensa sille, josta kokemus on osoittanut, että se oikein niitä on käyttänyt, kuin se kallistaa korvansa kuulemaan noiden suurten lupausten kauneita sanoja.

Luottaen siihen, että jokapäiväinen työ kansan joukossa kyllin todistaa, että Suomen kirkon papisto tahtoo tämän kansan todellista parasta, ovat kirkkomme miehet tuskin millään tavalla julkisesti astuneet esiin puolustamaan asemaansa ja torjumaan tyköänsä hyökkäyksiä. Julkisesti parjattuina ovat he usein ääneti ottaneet parjaukset vastaan. Monessa uusimmista kirjallisista tuotteista kansamme kielellä on itse sitä kristillistä katsantokantaa vastaan astuttu, jota papiston ensi sijassa on maassamme puolustettava, ilman että tämän kannan kurjuus kansalle on niin esitetty, kuin suotava olisi ollut; sanomalehtiä on olemassa, joiden makupalana on kirkon ja kristillisyyden ivaaminen, ja ne tekevät päivä päivältä häiritsemättä työtänsä. Ääneti oleminen tämmöisissä oloissa ei suinkaan ole viisasta, sillä, jos ”pisara itse kallioon reiän kaivaa”, niin voivat nämä uurtavat voimatkin ajan pitkään vaikuttaa enemmän kuin nyt uskommekaan. Parasta on sentähden jo aikanansa ryhtyä niiden vastustamiseen.

Kipeästi on kauan kirkollista äänenkannattajaa kaivattu. Pappeinkokouksissa, sanomalehdissä ja yksityisissä seuroissa on siitä ollut puhetta. Välistä ovat jo sanomalehdet tienneet kertoa, että semmoinen olisi tulossa, mutta toivo on aina turhaan rauennut. Kun eivät siis arvokkaammat ja kykenevämmät ole ryhtyneet tähän tehtävään, niin olemme me allekirjoittaneet päättäneet tehdä asiassa mitä voimme. Suuria emme saata luvata. Sen voimme kuitenkin sanoa, että Jumalan valtakunnan, Suomen kirkon ja samalla Suomen kansan parasta sydämmestämme tahdomme. Useasti on myöskin maassamme nähty, että kun alku kerran jossain asiassa on tehty, niin kilpailijoita kyllä pian syntyy. Jos niin nytkin tapahtuisi, olisimme varsin iloiset, kun kykenevämmille voisimme jättää asian ajamisen.

Ensin nyt sananen kannastamme. Mitä uskon asioihin tulee, on vakuutuksemme, että luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat uskonnollisen totuuden ainoan ja täydellisen lähteen raamatun pohjalla ja siitä ammennetut, ja että ne täydellisemmin ja syvällisemmin kuin minkään muun kirkkokunnan tunnustuskirjat sisältävät raamatun opin ihmisen lunastuksesta ja autuudesta. Näiden tunnustuskirjojen pohjalla tahdomme vankasti seisoa, ja vakuutuksemme on, että mitä enemmän nämä kirjat tulevat kaikille kirkon jäsenille tutuiksi ja rakkaiksi, sitä suuremmalla voimalla ja yksimielisyydellä voimme niitä hyökkäyksiä vastustaa, joita meidän aikanamme monelta haaralta sekä hengellisissä esitelmissä että sanomissa jo Suomenkin kielellä uskontoamme vastaan tehdään. Päätarkoituksemme on tästä syystä koota kirkkomme ystävät näiden tunnustuskirjain ympärille. Siinä kaikkein tulee yhtyä, niiden alle kaikkein tulee alistua. Kun kerran tällä yhteisellä pohjalla seisomme, emme epäile, että se juopa, joka tähän asti on erottanut kirkkomme miehet ja heikontanut kirkkoamme, vähitellen täyttyy, kuten jo enteet sitä todistavatkin. Taisteluun ulkonaisia vihollisia vastaan voimme ainoastaan yksimielisesti astua, jos taistelussa tahdomme toivoa voitolle pääsemistä.

Tällä perustuksella seisoen, täytyy meidän vastustaa niitä itse papistossa, jotka joko saarnoissansa tai julki syntisellä elämällänsä vastustavat kirkkomme tunnustusta, ja jotka tällä tavalla ovat tämän kirkon vaarallisimmat viholliset. Emme tosin tahdo mitään poliisin virkaa kirkossamme toimittaa, mutta missä julkinen pahennus tapahtuu, olkoon oikeutemme julkisesti sitä vastustaa, vaatimalla että se, joka paheen on tehnyt, siitä rangaistuksen kärsii, ett’ei yksityisen vikaa kirkolle häväistykseksi luettaisi. – Mitä kirkkokuriin seurakunnissa tulee, on jo kirkolliskokouksessa päätetty, että koko se luku kirkkolaissamme, joka sitä koskee, uudestaan on muodostettava. Tässäkin perin tärkeässä asiassa on tarpeellista, että julkinen keskustelu syntyy, jotta asia saataisiin onnellisesti ratkaistuksi.

Yhteinen tunnustus ja sisällinen kuri – siinä elinehdot kirkollemme.

Kirkon suhteesta niihin, jotka uskon asioissa eroavat kirkostamme, on ajatuksemme se, että eriuskolaislaki on välttämättömän tarpeellinen järjestämään nykyjään sekavat olot. Sillä kannalla, jolle viime kirkolliskokous asettui, on mielestämme pysyttävä. Ell’ei semmoista eriuskolaislakia saada, joka, niinkuin siellä vaadittiin, oikeuden ja kohtuuden perustukselle on rakennettu, jääköön asian ratkaseminen siksi, jolloin paremmin tajutaan, että Suomen kirkonkin äänellä on joku merkitys asiassa, joka niin sisällisesti koskee sekä tätä kirkkoa että koko kansaa.

Mitä viimein kirkon suhteeseen valtiollisiin puolueihimme tulee, tietää kukin, että kaikki muut puolueet ovat kirkolle enemmän tai vähemmän vastenmielisiä paitsi ”vanhain” johtama kansallinen puolue. – Tässä puolueessa ovat, kuten luonnollista ja onnellisinta on, kirkkomme parhaat ystävät. Luulemme kuitenkin, ett’ei kirkon miesten tule mihinkään puolueeseen sitoutua siihen määrään, että sen johtajia ehdottomasti seuraavat, kuten puoluekuri vaatii, sillä siitä ei ole mitään takeita, ett’ei vastaisuudessa tätä saisi katkerasti katua. Kirkon miesten tulee siis mielestämme seisoa itsenäisellä kansallisella kannalla ja toimia niin, että jos käännös kerran tapahtuu nykyisissä oloissa, kirkkomme ei ulkonaisissa suhteissa joutuisi pohjukkaan, josta on vaikea päästä.

Kun täten kantamme sekä uskonnollisessa että valtiollisessa suhteessa on esitetty, lausuttakoon muutamilla sanoilla mitä aiottu aikakauslehti tulee sisältämään. Se on oleva kirkollinen lehti, yleistajuisesti esittävä niitä kysymyksiä, jotka koskevat kirkkoa, sen sisällistä elämää ja sen suhdetta valtiollisiin sekä yhteiskunnallisiin oloihin. – Tämän ohjelman mukaan ei toiselta puolelta hartautta herättävä kirjoitus ole suljettu sen sivuilta, eikä toiselta puolelta valtiollisia seikkojakaan sisältävä. Vaikk’ei lehti tieteellisiltä kirjoituksiltakaan kiellä sijaa, koetetaan sitä kuitenkin toimittaa niin, että se kaikissa kansan kerroksissa kirkon ystävien joukossa saisi lukijoita. Käytännölliset kysymykset esim. kierto- ja sunnuntai-koulujen sekä maallikkotoimen järjestämisestä seurakunnissamme, saavat siinä tärkeän sijan. Sen sivut ovat myös, miten mahdollista, avoinna kaikille sekä papeille että maallikoille, jotka kirkkoa koskevissa asioissa tahtovat lausua mielipiteensä.

Uskonnollisesta ja mahdollisuuden mukaan muustakin kirjallisuudesta aiotaan antaa arvosteluja.

Kirkollisista oloista sekä koti- että ulkomaalla annetaan tietoja. Samoin on lehti sisältävä yleiskatsahduksia sekä pakana- että sisällisen-lähetystoimen alalta.

Arvokasta apuansa lehdelle ovat luvanneet: pastori J. Bäck, kirkkoherra J. A. Cederberg, provastit Gustaf Dahlberg ja N. Järvinen, pastori W. Kaitila, assessori A. W. Lyra, sotaprovasti V. Petterson, lehtori J. Päivärinta, semin. johtaja Z. Schalien, pastori K. G. Siren, kirkkoherra Valdemar Wallin ja pastori L. Wennerström. – Apua voimme sitä paitsi toivoa piispa Johanssonilta; prof’essoreilta A. F. Granfeltilta ja H. Råberghilta sekä monelta muulta kirkon ystävältä.

Kielen puhtautta aikakauslehdessä tulee tunnettu kielentuntija, kirjailija A. Suppanen valvomaan. Ainoastaan yllämainittujen miesten apuun luottaen uskallamme ensi vuoden alusta yrittää ”Vartija”-nimisen kirkollisen kuukauslehden ulosantamista.

Siunatkoon Kirkon Herra itse yrityksemme, niin että se Hänen nimensä kunniaksi kääntyisi!

Elis Bergroth,
Vastaava toimittaja.

K, Aug. Hilden.

A. Auvinen,
Toimitussihteeri.

Lehti painetaan Porvoossa, ja ilmestyy kunkin kuun keskipaikoilla 24-sivuinen, tämän kokoinen ja muotoinen vihko. Lehteä saadaan tilata kaikissa maamme postilaitoksissa, ja on tilaushinta ilman postimaksuja 6 markkaa vuodelta. Ken tahtoo vaikuttaa Vartijan leviämiseen ja lähettää allekirjoittaneeelle 36 markkaa, saa ristisiteessä 7 kappaletta luoksensa lähetetyksi.

Werner Söderström
Kustantaja.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.