29. Jo muutama kuukausi syyskuun 11 päivän 2001 terrori-iskun jälkeen Vartijassa julkaistiin libanonilaisen Sayyid ´Ali al-Aminin, islamilainen oppineen artikkeli Islam tuomitsee terrorismin tekijästä riippumatta.
SAYYID ´ALI AL-AMIN(1 ISLAM TUOMITSEE TERRORISMIN TEKIJÄSTÄ RIIPPUMATTA Näinä päivinä on puhuttu paljon terrorismista ja kyselty uskonnon ja erityisesti islamin kannasta tähän vaaralliseen ilmiöön, joka on aiheuttanut suurta vahinkoa ihmiselämälle ja jolla on ollut suuri ja paha vaikutus kansojen, valtioiden ja järjestelmien keskinäisiin suhteisiin. Siitä on muodostunut syy sodan syttymiseen valtioitten välillä ja joka voi lopulta aiheuttaa tuhoisia sotia maailmassa useilla alueilla, jollemme aseta sille aitoja ja lakeja ja määritä keinoja sen lopettamiseksi. Edelleen satojen ihmisten kuoleman kosmeettinen kaunistaminen ja joukkoitsemurha ei ole (muka) terroriteko. Tämä kulttuurinen erottelu terroriksi leimaamisessa tulee selvästi ilmi verrattaessa Oklahoman kauppakeskuksen ja New Yorkin WTC:n tapahtumia. Ensin mainitun teon tunnettua tekijää ei kuvattu terroristiseksi mutta toisen - alkuunsa vain oletettua ja tuntematonta - suorittajaa luonnehdittiin oitis terroristiksi . Samalla, kun heti toteamme, että teko oli pahantekijän työtä, tahdomme sanoa, että kaikkien näiden tekojen tekijät ovat pahantekijöitä, jotka tappoivat viattomia harjoittaen vääryyttä ja vihollisuutta.
Edelleen Irlannin protestanttien ja katolisten sota ei ole lännen mediassa uskontokuntien välistä tai uskonnollista sotaa, mutta jos sota syttyy Indonesiassa, niin jo on kysymys uskontokunnista. Media eivät kuvaa Irlannissa tapahtuvia viattomiin kohdistuvia räjäytyksiä terroriteoiksi mutta kylläkin Lähi-idässä tapahtuvia räjähdyksiä. Lisää esimerkkejä löytyy Libanonista ja Palestiinasta. Esimerkit paljastavat meille, miten teoista toiset erotellaan terroriteoiksi tekijän identiteetin eikä tekojen rumuuden ja inhottavuuden perusteella. Esimerkiksi Etelä-Libanonissa israelilaisen miehitysjoukon partioauton räjäyttäminen tienvarsipommilla on Israelin kertomana terroriteko ja israelilaisen ministerin salamurhaaminen luodilla on terrorismia, mutta kun Israel murhaa helikoptereillaan Hizballahin pääsihteerin sekä hänen (nelivuotiaan) poikansa ja vaimonsa, teko onkin Israelin sotatoimi mutta ei terrorismia. Husam al-Aminin salamurhaaminen Apache -koneilla tämän istuessa siviiliautossaan on Israelin mielestä sotatoimi eikä terrorismia. Kun Israel salamurhasi Apache -helikoptereilla palestiinalaisen Abu 'Ali Mustafan tämän toimistossa Ramallahissa, teko oli Israelin ja sen tukijoiden mielestä sotilaallinen operaatio eikä terrori-isku. Tällaisia esimerkkejä on paljon muita, kuten esimerkiksi lukuisat Israelin tekemät palestiinalaisjohtajien murhat Tunisiassa ja Libanonissa sekä muissa maissa.Israelilaisen miehitysjoukon partioauton räjäyttäminen tienvarsipommilla on Israelin kertomana terroriteko, mutta kun Israel murhaa helikoptereillaan Hizballahin pääsihteerin sekä hänen (nelivuotiaan) poikansa ja vaimonsa, teko onkin Israelin sotatoimi mutta ei terrorismia.
Tästä kaikesta herää kysymys, eikö ohjuksilla toteutettu salamurha ole terrorismia, jos luoti- ja pommi-isku ovat. Tai onko vain yksilön tai ryhmittymän harjoittama toiminta terrorismia, mutta ei se, mitä valtio tekee tappaessaan yksilöitä, tuhotessaan omaisuutta ja ajaessaan pakoon kansoja.
Kun terroriksi nimeämisessä on tällaiset kaksinaiskriteerit ja pahoja tekoja erotellaan tekijän kulttuurisen identiteetin tai maantieteellisen taustan, alueen, perusteella, kansainvälinen yhteisö ei kykene taistelemaan terrorismia vastaan eikä lopettamaan sitä.
Mielestäni vakava terrorismin vastustaminen ja poisjuurruttaminen tästä maailmasta vaatii, että perustetaan kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden johtavien oppineiden ja uskonnollisen ja maallisen lain asiantuntijoiden komitea laatimaan määritelmää terrorismista, jonka vastustaminen on kaikkien uskonnollisten lakien ja järjestelmien päämäärä. Tämä komitea perustettakoon YK:n yhteyteen ja valvontaan. Terrorismin määritelmän pohjalta määritetään keinot ja välineet, joilla rakennetaan terrorismista puhdistettu kansainvälinen yhteisö. Joka tapauksessa islamin näkemyksen mukaan terrorismi on rumaa ja inhottavaa pahantekoa tekijästä ja kohteesta riippumatta. Eikä islamin näkemyksen mukaan ole eroa viattomien tappamisen ja heidän vapautensa tai omaisuutensa riiston rumuudessa olivatpa nämä muslimeja tai eivät. Myöskään islamissa ei ole eroa sillä oliko tekijä muslimi tai ei-muslimi. Sillä tällainen teko on itsessään rumaa ja inhottavaa henkilöstä tai maailmankatsomuksesta riippumatta. Se on vääryyttä ja tyranniaa eikä siihen voi soveltaa muuta otsikkoa kuin rumuus ja se on ehdottomasti tuomittava. Koraanissa on puhetta tästä periaatteesta, mikä merkitsee vihan työntämistä syrjään annettaessa tuomioita (arvioita) ihmisistä (Suura 5:8): "Älköön se, että ihmiset vihaavat sinua, johtako sinua menettelemään heitä kohtaan epäoikeudenmukaisesti. Olkaa aina oikeudenmukaisia; niin on vanhurskaampaa". Edelleen (Suura 4:58):
"(Jumala kehottaa teitä....,) jos tuomitsette ihmisten välillä, tuomitsemaan oikeudenmukaisesti."
Jokainen terroriteko järkyttää sitä kansojen yhteistyön, rinnakkaiselon ja monikulttuurisuuden perustaa, josta Koraanin sanoo (Suura 49:13):" Kuulkaa ihmiset, me olemme luoneet teidät miehestä ja naisesta ja tehneet teistä kansoja ja heimoja, jotta te oppisitte tuntemaan toisenne".
Lisävalaistukseksi sanon, että arabian sana irhaab, jolla terrorismi käännetään arabiaksi, esiintyy Koraanissa (Suura 8:60): "Valmistakaa heitä vastaan niin vahvat voimat ja ratsujoukkojen leirit kuin pystytte, niin että voitte herättää pelon Jumalan ja itsenne vihollisissa (ja heidän lisäkseen niissä joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee.)"Sallittu ja kielletty pelote
Sana irhaab merkitsee tässä jakeessa pelon tuottamista toisessa, ja sen merkitys jakautuu kahtia sen mukaan, onko toinen vihollinen, kuten kahden valtion ollessa keskenään sodan tilassa, vai onko toinen viaton ja rauhaa rakastava vaikkakin tämä olisi vihollisvaltiossa.
Koraani käytti sanaa irhaab ensin mainitussa, pelotteen tuottamisen merkityksessä. Ts. sana tarkoitti pelon herättämistä vihollisessa tarkoituksena viedä tältä uskottavalla valmistautumisella rohkeus aloittaa sodankäynti, eli niin kuin nykyään tavataan sanoa: valmistautuminen sotaan takaa rauhan. Varustautuminen tässä Koraanin ohjeessa ei merkitse askelta voimankäyttöön vihollista vastaan vaan rauhantyötä, jolla on tarkoitus estää vihollista ryhtymästä sotaan. Tämä on sopusoinnissa uskonnon tavoitteiden kanssa tämän levittäytyessä rauhanomaisesti lähetystyötään tekemällä, niin kuin Koraanissa sanotaan puhutellen uskovia Jumalan sanalla (Suura 2:208): "Kuulkaa te, jotka uskotte, käykää sisään islamiin koko sen täyteydeltä " ja (Suura 16:125) "Kutsu (ihmisiä) Herrasi tielle viisaudella ja kauniisti kehottamalla". Edelleen (Suura 29:46): "Älä kiistele kirjan kansan kanssa paitsi sillä mikä on parasta".
Tämän lisäksi ehkä käytetään sanaa irhaab jälkimmäisessä merkityksessä eli pelon synnyttämisestä viattomassa ja rauhaa rakastavassa. Tämän merkityksen mukaisen toiminnan islamilainen laki kieltää ehdottomasti pitäen sitä yhtenä suurista synneistä, jotka vievät tekijänsä helvetin tuleen ja joista seuraa maailmassa ankara rangaistus. Islamilainen laki on käyttänyt sellaisesta, joka nostaa aseen toisia pelotellakseen ilmaisuja muhaarib(2 ja mufsid fil-ardh(3 ja on katsonut, että tällainen teko on sotaa Jumalaa ja hänen profeettaansa vastaan. Koraanissa sanotaan, miten siitä rangaistaan (Suura 5:33):
"Sopiva rangaistus niille, jotka käyvät sotaa Jumalaa ja hänen lähettilästään vastaan ja pyrkivät aiheuttamaan epäjärjestystä maassa, on, että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan tai heidän kätensä ja jalkansa katkaistaan vastakkaisilta puolilta (tai heidät karkotetaan maasta. Siinä on heille häpeää tässä maailmassa, kun tuonpuoleisessa heitä odottaa kova piina)".
Al-wasaa'ilu -teoksen kirjoittaja omisti oman lukunsa otsikolle "Kuka tarttuu aseeseen ihmisten pelottelemiseksi, on muhaarib, olkoon hän islamin tai monijumalaisuuden maasta kotoisin". Lisäksi hän mainitsi joukon imaamien tätä asiaa koskevia hadiitheja.
Kirjoittaja puhuu toisessa luvussa tuomiosta tappajalle, joka surmaa ihmisen ilman, että tämä uhkaisi hänen henkeään, tai lyöjälle, joka lyö toista ilman, että tämä olisi häntä itseään lyömässä. "Jumalan, enkelien ja kaikkien ihmisten kirous tulkoon sen päälle, joka tappaa toisen ilman että tämä uhkaisi hänen henkeään, tai lyö toista, ilman, että tämä toinen olisi hänen kimppuunsa käymässä." Ja edelleen: "jos mies lyö toista miestä ruoskalla, lyö Jumala häntä tuliruoskalla".(4Islamissa opetetaan: "Jumalan, enkelien ja kaikkien ihmisten kirous tulkoon sen päälle, joka tappaa toisen ilman että tämä uhkaisi hänen henkeään, tai lyö toista, ilman, että tämä toinen olisi hänen kimppuunsa käymässä."
Edellä sanotusta ilmenee, että islam pitää sellaista ihmistä, joka vaarantaa ihmisten turvallisuuden ja heidän vapautensa vaikkapa vain pelottelemalla, Jumalaa ja hänen lähettilästään taistelevana sodan työhön vyöttäytyneenä muhaaribina, jota rangaistaan ankarimmalla tavalla. Tämä sanojen muhaarib ja muhaaraba merkitys löytyy islamin lainoppineilta. Tätä tarkoittanevat täysin tai osittain myös poliitikot käyttäessään sanoja "terrorismi" ja "terroristi" (irhaab ja irhaabi), mutta tämä määrä yksimielisyyttä merkityksestä ei poista tarvetta tutkia käsitettä sellaisena, kuin sitä laajasti käytetään poliittisissa ryhmissä ja mediassa.
On välttämätöntä, että pääsemme yhtenäistettyihin merkityksiin kaikessa sodankäynnin tai terrorismin sanastossa, jotta emme tekisi virhettä terrorismin vastaisessa taistelussa tai terrorismin torjunnassa, koska menettelytavasta voi seurata toisenlaatuista terrorismia, ja silloin epäonnistumme tämän vaaran torjunnassa. Missään tapauksessa ei ole sopivaa, että harjoitamme terroria rauhaa rakastavia ihmisiä vastaan sillä verukkeella, että itse asiassa hyökätään vain niitä vastaan jotka riistävät ihmisiltä turvallisuuden ja vapauden. Tämä toiminta on silloin pahantekijän torjumista suuremmalla pahanteolla ja tyrannin torjumista kovemmalla tyrannialla. Ei ole oikein, että ajamme kansoja pakoon asuinsijoiltaan ja kotimaistaan tai hävitämme heidän kotinsa ja korttelinsa rankaistaksemme terroristia, jota emme ole pystyneet tavoittamaan. Vaikka päämäärä olisi oikea, ihmisten hengillä ja kansojen kohtaloilla ei saa pelata, sillä ihmisiin ja kansoihin kohdistettu vääryys ja sorto voi muuttua julmemmaksi terroriksi kuin se terrorismi, jota vastaan olemme taistelemassa. Vai odottaako kansainvälinen yhteisö, että kansat, jotka on ajettu kotiseudultaan asumaan hajallaan ja erossa sukulaisistaan ja joiden lapsia tapetaan ja koteja tuhotaan, kantaisivat oliivinlehtiä?1) Kirjoittaja on etelälibanonilainen shiialainen oppinut ja mujtahid, islamilaisen lain tulkitsija ja Tyyroksessa sijaitsevan Imaami Muusa as-Sadrin oppilaitoksen rehtori. 'Ali al-Amin asuu Qallawaihin kylässä, joka kuului suomalaisen rauhanturvapataljoonan toimialueeseen. Artikkeli on alunperin kirjoitettu libanonilaiselle lukijalle ja se on julkaistu ad-Diyaar -lehdessä 27.10.2001. Aiemmin Ali al-Amin on korostanut uskontojen välisen dialogin ja käytännön rinnakkaiselon kehittämistä ehdottaen muun muassa, että kouluopetuksesta alkaen ihmisiä ei erotettaisi toisistaan eri ryhmiksi ulkonnon mukaan vaan kaikki saisivat tutustua eri uskontojen opettajiin ja opetukseen.
Artikkelin on arabiasta suomentanut ja alaviitteillä varustanut Kaarlo Yrttiaho, suomalaisen rauhanturvapataljoonan arabisti ja tiedustelu-upseeri vuosina 1999–2001. Otsikot ovat toimituksen laatimia.
2) Ali al-Aminin lainaamassa jakeessa muhaarib on ”joka käy sotaa (Jumalaa ja hänen lähettilästään) vastaan”.
3) mufsid f l’ard ”joka aiheuttaa epäjärjestystä (fasaad) maassa”. Modernissa sanomalehtikielessä fasaad merkitsee useimmiten hallinnon korruptiota.
4) al-Wasaa’il, Jiim 18.