24. Kun vuonna 1980 päätoimittajaksi ryhtyi Simo Knuuttila, lehden ilme muuttui jälleen ehkä aavistuksen teoreettisempaan, nyt tiedelehden suuntaan. Vuonna 1980 lehdessä käytiin mielenkiintoinen debatti Ilkka Niiniluodon ja K. V. Laurikaisen välillä kvanttifysiikan merkityksestä modernille maailmankuvalle yleensä ja erityisesti (uskonnon)filosofialle.

MODERNI FYSIIKKA
JA JUMALAN OLEMASSAOLO

Suurella yleisöllä – mitä se onkin – on viime vuosina ollut tilaisuus perehtyä eräisiin modernin fysiikan peruskysymyksiin professori Kalervo Laurikaisen teosten johdolla. Kirjoissaan "Fysiikka ja usko" ja "Todellisuus ja elämä" tekijä on kiinnittänyt huomiota siihen, että modernissa fysiikassa on jouduttu luopumaan monista sellaisista uskomuksista, joita aikaisemmin on pidetty ns. luonnontieteellisen maailmankuvan keskeisinä rakenneosina. Teosten herättämässä julkisessa keskustelussa on herättänyt huomiota se, että modernin fysiikan perusteiden pohdintojen yhteydessä tekijä esittelee myöskin sitä, miten fysiikan maailmankuvan muutos tarjoaa uusia mahdollisuuksia kristinuskon perusajatusten ymmärtämiselle.
Vartija-lehti on saanut julkaistavakseen professori Ilkka Niiniluodon kirjeen professori Laurikaiselle. Kirjeessä arvostellaan sitä, miten modernin fysiikan periaatteet ja Jumalan olemassaolo on liitetty toisiinsa teoksessa "Todellisuus ja elämä". Kritiikin keskeiset askeleet on numeroitu (1-5), ja sen ymmärtäminen ei edellytä kirjeessä muuten esiintyvän tieteellisen sanaston tuntemista. Meillä on tilaisuus julkaista myös professori Laurikaisen vastine esitettyyn arvosteluun. Vastineessaan "Jumala ei ole piilomuuttuja" professori Laurikainen selvittää käsitystään modernin fysiikan ja kristillisen uskon suhteista sekä torjuu väärinkäsityksenä sen ajatuksen, että hän pyrkisi todistamaan jumaluuden olemassaoloa.

ILKKA NIINILUOTO
Kvanttimekaniikan lait eivät edellytä Jumalaa

HYVÄ VELI,

Olen mielenkiinnolla tutustunut kirjaasi Todellisuus ja elämä (WSOY, 1980), jossa palaat teoksesi Fysiikkaja usko (WSOY, 1978) teemoihin. Ihailen sitä määrätietoisuutta ja rohkeutta, jolla olet käynyt tarkastelemaan moderniin fysiikkaan liittyviä filosofisia ja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä.
En voi tässä yhteydessä käsitellä teoksiisi liittyviä monia kiintoisia yksityiskohtia. En myöskään varsinaisesti ota kantaa Jumalan olemassaoloon tai materialismin pätevyyteen. Sen sijaan pyrin esittämään, miksi itse perusteesisi – se, että kvanttimekaniikan lakien tilastollinen luonne osoittaisi todellisuuteen sisältyvän "jotain irrationaalista" tai "Jumalan johdatusta" – on mielestäni virheellinen. Näin tehdessäni en kiellä tieteellisten teorioiden maailmankatsomuksellista merkitystä, enkä myöskään katso, että keskustelu "todellisuuden" luonteesta pitäisi liian "metafyysisenä" sivuuttaa filosofiassa (vrt. s. 18).
Valitat teoksessasi, että kvanttimekaniikkaan liittyvän tilastollisen kausaliteetin käsite "näyttää edelleenkin kovin vähän askarruttavan. filosofeja ja tieto-opin tutkijoita" (s. 99). Mielestäsi "filosofia näyttää jatkuvasti kapinoivan tilastollisen kausaliteetin periaatteellista merkitystä vastaan" (s. 175). Suosituksesi mukaan filosofiassa pitäisi ottaa "vakavasti tutkittavaksi se mahdollisuus, että kausaliteetti on käsitettävä tavalla joka ei ehkä vastaakaan totunnaisia ajatuskuvioita" (s. 176).
On totta, että fysiikan filosofiassa esiintyy koulukunta, joka pitää mahdollisena kvanttimekaniikan korvautumista deterministisellä 'piilomuuttujateorialla' (vrt. M. Jammer, The Philosophy of Quantum Mechanics, 1974, luku 7). Filosofina en voi kuitenkaan olla protestoimatta edellä mainittua yleisarviotasi vastaan: ajatus probabilistisesta kausaliteetista, jossa syy tuottaa vaikutuksen vain tietyllä todennäköisyydellä, on herättänyt runsaasti huomiota filosofien piirissä. Uraauurtavana teoksena tällä alueella on Hans Reichenbachin töiden ohella Acta Philosophica Fennica -sarjassa 1970 ilmestynyt Patrick Suppesin teos A Probabilistic Theory of Causality, joka perustuu Vaasan kesäyliopistossa 1966 pidettyihin luentoihin. Samaa ideaa ovat kehitelleet erilaisia todennäköisyyden tulkintoja kannattavat filosofit (mm. Karl Popper, Ron Giere ja Wesley Salmon). Marxilaisen filosofian piirissä kausaliteetin ja determinismin käsitteiden laajentamista on selvitelty Herbert Hörtzin teoksessa Marxistische Philosophie und Naturwissenschaften (1974). Itse olen käsitellyt hyväksyvästi indeterminismiin kytkeytyvää todennäköisyyden tulkintaa 'propensiteettina' – eli jonkin fysikaalisen järjestelmän tietyn suuruisena taipumuksena tuottaa tietynlaisia tuloksia kussakin yksityisessä kokeessa – artikkelissani 'Todennäköisyyden lajeista' (R. Tuomelan toimittamassa teoksessa Yhteiskuntatieteiden eksakti metodologia, 1975), sekä 'Inductive Explanation, Propensity, and Action' (J. Mannisen ja R. Tuomelan toimittamassa teoksessa Essays on Explanation and Understanding, 1976). Propensiteettitulkintaa ja probabilistista kausaliteettia on käsitelty seikkaperäisesti myös Raimo Tuomelan teoksessa Human Action and its Explanation, (1977).
Vaikka kysymys kvanttimekaniikan indeterministisyydestä onkin eräissä suhteissa filosofisesti kiistanalainen, voin yhtyä käsitykseesi, että kvanttimekaniikan ti1afunktion todennäköisyystulkinnasta seuraa eräitä todennäköisyyslakeja. Esimerkiksi jokaisella radium-atomilla on tietty todennäköisyys hajota seuraavan vuoden aikana. Tämä laki koskee yksityistapauksia, mutta sitä voidaan testata ainoastaan tilastollisesti, ts. tutkimalla hajoamisten lukumäärää riittävän suuressa radium-atomien joukossa. Tässä mielessä voin hyväksyä väitteen

(1) Kvanttimekaniikka sisältää indeterministisiä lakeja.
Väite (1) – yhdessä determinististen piilomuuttujateorioiden rakentamiseen liittyvien vaikeuksien kanssa - tekee myös seuraavan teesin uskottavaksi:

(2) Täydellisin kvanttimekaniikkaa laajentava tosi teoria on indeterministinen.
Väite (2) sanoo, että paras luonnontieteen keinoin saavutettavissa oleva teoria on indeterministinen. Vaikka tämä teesi on kiistanalainen – kuten edellä totesin – sitä voitaneen nykyisen tiedon valossa pitää paremmin perusteltuna kuin vastakkaista kantaa.
Kun hyväksymme teesin (2) keskustelun lähtökohdaksi, pääsemme argumenttisi ydinkohtaan:
"Jos tieteen peruslait ovat kaikki tilastollisia, jää jokaiseen yksityistapaukseen vaikuttamaan tämä laskelmaton tekijä, jota tieteellinen kuvailu ei ollenkaan tavoita. On ikään kuin pakko tunnustaa, että rationaalisella todellisuuden kuvailemisella on rajansa. että todellisuuteen kuuluu sellainen komponentti, joka periaatteessa on järjen keinoin tavoittamattomissa... "Todellisuus" ei ehkä olekaan sellainen, että sitä voitaisiin kuvata tyhjentävästi tieteellisin keinoin. Siinä on ehkä aina mukana irrationaalinen komponentti..." (s. 103)
(Vrt. myös ss. 94–95.)
Päätelmäsi etenee siten oletuksesta

(3) Yksityisillä tapahtumilla ei ole luonnon tieteellisesti todennettavia deterministisiä syitä
(vrt. (2)) johtopäätökseen

(4) Yksityisillä tapahtumilla on yliluonnollinen, irrationaaliseen tekijään liittyvä syy.
Tämä päätelmä on kuitenkin pätevä vain sellaisille henkilöille, jotka hyväksyvät metafyysisen determinismin periaatteen:

(5) Kaikilla tapahtumilla on luonnollinen tai yliluonnollinen syy, jonka vaikutuksesta ne tapahtuvat.
Teesi (4) ei seuraa oletuksesta (3) ilman lisäpremissiä (5). Niinpä henkilö, joka uskoo maailman olevan indeterministisen ja siten hyväksyy metafyysisen indeterminismin periaatteen:

(6) On olemassa tapahtumia, joilla ei ole determinististä syytä, ei voi päätyä tulokseen (4) oletuksen (3) nojalla. Sama toteamus pätee tietysti myös kaikista niistä, jotka etukäteen kieltäytyvät ottamasta kantaa periaatteiden (5) ja (6) välillä.
Argumenttisi, joka etenee parhaiden luonnontieteellisten teorioiden indeterministisyydestä Jumalan olemassaoloon ja johdatukseen, perustuu näin ollen siihen, että et ole itse voinut luopua deterministisestä ajatustottumuksesta. Käsitystäsi voisi kuvailla sanomalla, että sen mukaan kvanttiteoria on upotettavissa metafyysiseen deterministiseen teoriaan, jossa Jumala toimii piilomuuttujana. Tieteellisenä realistina olen itse taipuvainen ottamaan kvanttimekaniikan indeterminismin vakavasti: teesi (2) antaa mielestäni tukea periaatteelle (6).
Joissakin yhteyksissä näytät esittävän hieman lievemmän tulkinnan perusteesillesi: väitteen (4) sijasta huomautat, että Jumalan johdatuksen olemassaolo ei ole ristiriidassa kvanttimekaniikan tilastollisen kausaliteetin kanssa. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole mielestäni kovin mielenkiintoinen, sillä eihän Jumalan johdatus ole ristiriidassa myöskään deterministisen 'ankaran' kausaliteetin kanssa – yksi tapa, jolla on perinteellisesti yritetty perustella Jumalan olemassaoloa on juuri vetoaminen maailmassa ilmenevään lainomaiseen järjestykseen.

Filosofian laitoksella 10. 9. 1980,

sinun
Ilkka Niiniluoto

K. V. LAURIKAINEN
Jumala ei ole piilomuuttuja

Olen iloinen siitä, että prof. Niiniluoto on pannut paperille kriittisiä huomautuksia minun uusimman kirjani johdosta. Täsmälliset vastaväitteet selventävät asiaa parhaiten. Kun tri Knuuttila on tarjonnut minulle tilaisuuden vastineeseen "Vartijan" palstoilla, uskoisin, että tämä mielipiteiden vaihto voi poistaa väärinkäsityksiä. Sellaisista näet Niiniluodon kirjeessä on kysymys.
Lähden tarkastelemaan asiaa Niiniluodon numeroilla varustamien lauseiden pohjalta ja esitän käsitykseni niiden suhteen numerojärjestyksessä.
Väite (1) on ehdottomasti tosi, kun tarkoitetaan kvanttimekaniikkaa siinä muodossa, jossa sen nyt tunnemme. Lausuisin sen vain hieman jyrkemmässä muodossa:

(1) Kvanttimekaniikka sisältää vain "indeterministisiä" (nimittäin tilastollisia) lakeja.
Minun käsitykseni on, että myös lause (2) on tosi. On tietysti mahdotonta ennustaa ehdottoman varmasti fysiikan tulevaa kehitystä, mutta kaikki se, mitä nyt tiedämme atomi-ilmiöistä, tukee sellaista käsitystä, että atomifysiikassa ei enää koskaan tulla palaamaan deterministiseen teoriaan, joka on todettu liian ahtaaksi.
Jos hyväksymme tämän, päädymme myös Niiniluodon lauseeseen (3). Vain tilastolliset lait ovat mahdollisia, ainakin atomitasolla. Ne eivät koske yksittäistapahtumia vaan ainoastaan samanlaisten tapahtumien muodostamia kokonaisuuksia (ensemble). Jotta tilastollista lakia voitaisiin verrata havaintoihin, täytyy olla käytettävissä riittävän suuri tilasto. Yksittäistapauksen havaitseminen ei tällaista lakia todenna eikä liioin osoita vääräksi, vaikka yksittäistulos olisi lain kanssa räikeästikin ristiriidassa. Sen vuoksi yksittäistapahtumien "syiden" tieteellinen erittely ei koskaan voi olla täydellistä.
Sen sijaan en allekirjoita hyppäystä lauseesta (3) lauseeseen (4). Sikäli kuin on kysymys tieteen filosofiasta, tyydyn vain korostamaan lauseen (3) sisällystä ja sen filosofista merkitystä. Haluan tähdentää sitä, että tieteellinen maailmankuva jää tästä syystä avoimeksi. Me emme voi saada tieteellisen erittelyn avulla vastausta kaikkiin kysymyksiin.
Jos on tieteen filosofian kannalta valittava Niiniluodon lauseiden (5) ja (6) välillä, liityn siis lauseen (6) kannattajiin. Se on tärkein opetus, jonka kvanttimekaniikka voi meille antaa.
Olen pyrkinyt korostamaan tämän uuden tilanteen luonnetta käyttämällä sellaisia ilmaisuja kuin "irrationaalinen tekijä" tai "irrationaalinen aines" tai "laskematon tekijä". Monet – mm. Niiniluoto – ovat käsittäneet tämän niin, että tarkoitan tällä nimenomaan Jumalaa ja että pyrin todistamaan Jumalan olemassaolon ja kumoamaan ateismin tieteellisin perustein. Pelkkä filosofinen asioiden erittely ei kuitenkaan voi tällaisiin tuloksiin päästä. Olen pyrkinyt kirjoissani torjumaan tämän väärinkäsityksen (esim. sivuilla 220–221 kirjassani "Fysiikka ja usko" ja kirjan "Todellisuus ja elämä" viimeisessä luvussa "Uskon alue"), mutta näyttää siltä, että kaikki eivät lue näitä varoituksia vaan näkevät minun tekstissäni sellaista, mitä en ole tarkoittanut.
Materialisti ei tietenkään tunnusta minkäänlaisen "irrationaalisen aineksen" olemassaoloa. Hän hyväksyy todelliseksi vain sellaista, mikä voidaan ainakin periaatteessa hallita rationaalisin keinoin. Tosin hänen on tällöin hyväksyttävä maailmankuvaansa "sattuma", mutta tässä hän kieltäytyy näkemästä mitään periaatteellisesti merkittävää asiaa.
Agnostikko ja positivisti kieltäytyvät pohtimasta sitä, onko "todellisuudessa" (jonka he nimenomaan kirjoittavat lainausmerkkien sisään) jotain "irrationaalista". He toteavat, että järkevä ihminen ei tuollaisia kysymyksiä pohdi, koska niihin ei päästä käsiksi rationaalisin menetelmin, ja niinpä positivismi julistaa tämänluonteiset kysymykset "mielettömiksi".
En voi hyväksyä näitä kannanottoja, jotka pyrkivät vähättelemään sitä tosiasiaa, että tilastollinen kausaliteetti johtaa avoimeen maailmankuvaan. On ikäänkuin luonto tekisi kussakin yksityistapahtumassa ratkaisun sen suhteen, mikä mahdollisuus toteutuu, ja tämän ratkaisun luonnetta emme voi tieteellisesti hallita.
Tämänluonteisissa tilanteissa olemme tottuneet käyttämään käsitettä tahto. Maailman tapahtumissa on ikäänkuin vaikuttamassa tahto, joka ohjaa tapahtumia tekemällä yksityistapahtumissa ratkaisut niiden mahdollisuuksien välillä, joiden suhteen tiede voi ilmoittaa vain todennäköisyyksiä. Minusta materialisti ja positivisti eivät tunnusta tosiasioita. Todellisuuteen sisältyy jotain, jota ei tieteellisin keinoin voida hallita ja jota voidaan – totunnaisia käsitteitä käyttäen – kuvata yksityistapahtumissa ilmenevänä tahtona, joka ei ole sidottu tieteen tuntemiin lainalaisuuksiin, mutta ei myöskään ole niiden kanssa ristiriidassa.
Se että minä näen tässä Jumalan johdatuksen, perustuu kristilliseen uskoon, joka on tieteen rinnalla minun maailmankäsitykseni toinen peruskomponentti. Usko Jumalaan tulee ensisijaisesti kokonaan muuta tietä kuin filosofisen erittelyn avulla. Minua fysiikan peruskysymysten pohdinta on tosin auttanut ymmärtämään paremmin kristinuskon perustotuuksia. Se on kuitenkin vain yksi tie eikä se yksin riitä. Usko syntyy siitä, että koemme Jumalan lähestyvän juuri minua, henkilökohtaisesti. Se on Hänen armotyönsä, ei minun älyllisen etsintäni tulos.
Tieteen filosofian kannalta voi tietysti sanoa, että Jumala esiintyy tieteellisessä maailmankuvassa ikäänkuin jonkinlaisena "piilomuuttujana", jonka avulla löydetään selityksiä asioille, joita ei pystytä selittämään älyllisen erittelyn avulla. Tällainen puhe on kuitenkin minusta epäasiallista. Todellisuus on syvempi kuin mitä tieteellinen tutkimus voi meille paljastaa, se juuri on minusta lauseen (6) varsinainen filosofinen merkitys. Puheessa "piilomuuttujasta" on rikkiviisauden maku. Se ilmaisee sellaista luottamusta tieteellisen erittelyn voimaan, joka itse asiassa on harhaluuloa.

Se mitä Niiniluoto kirjeensä viimeisessä kappaleessa esittää, vastaa paremmin sitä, mitä olen tarkoittanut. En kuitenkaan voi yhtyä siihen, että kvanttimekaniikan tarjoama näkökulma ei ole erityisen mielenkiintoinen pohdittaessa uskon ja tiedon suhteita.
Ehdottoman kausaliteetin ajatus kiteytyi nykyiseen muotoonsa uuden ajan alussa, jolloin sitä opittiin – kokeellisten ja matemaattisten tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä – todella tehokkaasti soveltamaan. Sen ilmaisema luottamus luonnon täydelliseen lainalaisuuteen on ollut pohjana myös luonnontieteen yhä monipuolisemmille sovellutuksille. Se on modernin luonnontieteen ja tekniikan tärkein kulmakivi, ja siihen perustuva ajattelu kuvastuu nykyisessä tieteellisessä ajattelutavassa yleensäkin ja nykyisissä ideologioissa.
Kun ehdoton kausaliteetti nyt on korvautumassa tilastollisella kausaliteetilla – niin ainakin minä tilanteen näen –, merkitsee tämä suurinta järkytystä tieteellisessä ajattelussa sitten uuden ajan alun. Haluaisin herättää filosofeja ottamaan tämän muutoksen vakavasti – sillä tähän mennessä tieteen filosofian edustajat ovat pääasiassa koettaneet todistaa, ettei kysymyksessä oikeastaan ole mikään kovin syvällinen muutos. "Olihan Einsteinkin toista mieltä!"
Tilastollisen kausaliteetin ajatus avaa uuden näkökulman uskonnon ja tieteen välisiin suhteisiin. Tämä näkökulma ei minusta ole vailla mielenkiintoa. Monet uuden fysiikan huomattavimmat edustajat ovat tähdentäneet tätä (Heisenberg, Pauli, Jordan, Eddington, Jeans ja monet vähemmän tunnetut fyysikot).
Maailmassa vallitseva lainalaisuus on se seikka, joka luonnossa ilmeisimmin puhuu Jumalan olemassaolosta. Tämän lainalaisuuden ajatteleminen ehdottoman kausaliteetin mukaiseksi on kuitenkin johtanut kulttuuria harhateille: materialismin ja ateismin voimistumiseen ja tieteen mahdollisuuksien yliarvioimiseen, mistä joudumme ehkä kovin kalliisti maksamaan.
Jos käsitämme lainalaisuuden tilastollisen kausaliteetin mukaiseksi, voimme ymmärtää Jumalan myös immanenttisesti läsnäolevana ja vaikuttavana, tarvitsematta ollenkaan tinkiä tieteellisestä maailmankuvasta. Jumalaa ei tarvitse ajatella vain maailman ja sen järjestyksen Luojana, jonka luomisteko tapahtui joskus kauan sitten, vaan Jumala on läsnä tässä ja nyt. Hänen kädessään on kaikki, mitä tapahtuu.

Klaukkalassa, 5. 10. 1980
K. V. Laurikainen

Hakemisto