7. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin kansalaissota muutti täysin Vartijan myönteisen kuuntelevan asenteen työläisten pyrkimyksille. Jopa yleensä viileä Ingman käytti ilmaisuja "tunnottomat murhamiehet", "kauhistuttava ruttotauti".

Veren herätyshuuto meille.

I.

Olemme eläneet hirveätä aikaa. Osa kansaamme on noussut kapinaan ja syössyt maamme verivirtoihin ja kurjuuteen. Kapinalliset eivät ole nousseet itsevaltiaita hirmuhallitsijoita vastaan, jotka olisivat kansaa näännyksiin sortaneet, vaan he ovat tarttuneet aseisiin tuhotakseen kansamme omaa oikeusjärjestystä. He ovat nousseet maan eduskuntaa vastaan, jonka Suomen kansan lähes miljoonainen valitsijajoukko on valinnut, ja tämän eduskunnan asettamaa laillista hallitusta vastaan, joka parhaansa mukaan on koettanut kansan vapautta turvata ja kansan menestymistä edistää. Laillisesti näille kuuluvan vallan väkivaltaiseksi riistämiseksi itselleen ovat kapinan johtajat aseisiin tarttuneet ja nostaneet sodan kansalaisten kesken. Ja kaiken tämän he ovat tehneet vieraan sotaväen avulla, vieraisiin aseisiin turvaten.
Pelottavaa jälkeä he ja heidän joukkonsa ovat tehneet. Ei vain siten, että tuhannet Suomen pojat ovat taistelutanterella henkensä menettäneet. Hirvittävät, epäinhimilliset julmuudet, kunniallisten kansalaisten raatelemiset, kauhistuttavat murhat, ryöväykset ovat merkinneet niitä teitä, joita kapinalliset ovat kulkeneet. Lukuisain kansan parhaitten miesten leskien ja orvoiksi tehtyjen lasten valitushuudot ja kyyneleet ovat seuranneet tunnottomien murhamiesten verisiä askeleita.
Kuinka tämä kaikki on ollut mahdollista?
Voidaan viitata siihen, että kansamme on saanut tämän kauhistuttavan ruttotaudin tartunnan muualta, Venäjältä. Siellä on tätä samaa surunäytelmää jo kuukausia näytelty; olisihan ollut kumma, ellei täällä olisi yritelty samaa, varsinkin kun kehoituksia ja avun lupauksia ei sieltäpäin ole puuttunut. Auliisti on sieltä tarjottu sekä aseita että väkeä verisen hirmuvallan pystyttämiseksi Suomessakin. Mutta on sittenkin täytynyt olla muutakin syytä kuin venäläinen tartunta siihen kammottavaan tautiin, jossa kansamme on kamppaillut.
Miekkaan tarttuneet ovat koettaneet kaunistella tekoansa. He ovat väittäneet tekonsa välttämättömäksi sentähden, että muka porvaristo asestautui työväkeä tuhoamaan. Jokainen käsittää, että tällainen puhe on tyhjä veruke. Asestautuminen porvarien keskuudessa – vähäinen sekin – ei tarkoittanut muuta kuin rauhallisuuden säilyttämistä maassa, kaikkien kansalaisten, köyhäin niinkuin rikkaittenkin laillisten oikeuksien suojaamista. Senpätähden kutsuttiinkin tähän puolustustyöhön osallisiksi kansalaisia kaikista kansankerroksista. Yhtä tyhjä veruke on väite, että eduskunta muka olisi käyttänyt valtaansa työväelle vahingoksi. Siitä ei ole voitu osottaa ainoatakaan esimerkkiä. On tässä yhteydessä myöskin puhuttu elintarvepulasta. Elintarvepula painaa raskaasti kaikkia kansamme kerroksia. Eduskunta ja laillinen hallitus ovat ponnistaneet kaikki voimansa sen lieventämiseksi. Jokaiselle täytyi olla selvää, että kapina tulisi vaikuttamaan kerrassaan tuhoisasti tämän asian järjestämisyrityksiin. Mitään muuta kuin epäjärjestystä, sekasortoa ja siitä aiheutuvaa lisättyä kärsimystä ei kapina voinut elintarvealalla saada aikaan.
On lopuksi kapinahankkeen kaunistelemiseksi puhuttu siitä, että hallitus olisi käyttänyt valtaansa väärin. Sekin on paljas veruke. Laillinen hallitus käytti valtaa niiden asetusten mukaan, jotka hallituksen vallan määräävät, ja sen sopimuksen mukaisesti, jonka hallitus eduskunnan enemmistön kanssa oli tehnyt. Kaikkein vähimmän voidaan osottaa sellaista hallituksen tekoa, joka olisi ollut omansa vahingoittamaan sitä osaa kansaa, jota kapinan yllyttäjät tahtoivat nostaa laillista esivaltaa vastaan. Hallitus päinvastoin suunnitteli tärkeitä uudistuksia juuri tämän kansanaineksen hyväksi.
Syyt niihin hirvittäviin tekoihin, joita olemme olleet pakoitetut näkemään, ovat aivan toiset ja paljon syvemmällä.
Suuri osa kansaamme on kokonaan hyljännyt Jumalan. "Ei mitään Jumalaa" olivat kapinoitsijain asetoverit, eräät venäläiset anarkistit piirtäneet lippuunsa, kun he äsken Helsingissä veivät kaatuneita tovereitaan juhlasaattueessa hautaan. "Ei mitään Jumalaa", se on ollut kapinaan nyt nousseiden suomalaistenkin päätunnuslause pitkät ajat. Kansaamme on kaikilla painetun ja puhutun sanan keinoilla heidän puoleltaan koetettu istuttaa katkeraa vihaa kristinuskoa, kristinuskon julistamaa rakkauden evankeliumia ja sen julistajia vastaan. Kristillinen siveellisyys on alituisesti ollut heidän irvistelynsä ja pilkkansa alaisena:Lapsiakin he ovat koettaneet kaikilla tavoin saada irtaantumaan kristillisyyden vaikutuksesta. Siten on kasvanut kansalaisryhmiä, jotka ovat olleet ilman Jumalaa, ilman kristillisiä siveysperiaatteita, omien itsekästen ja saastaisten himojensa ja halujensa johtamia. Maallisellekin laille ja yhteiskuntajärjestykselle he ovat olleet vihamielisiä, valmiit kukistamaan kansamme isiltä perityn yhteiskunta- ja oikeusjärjestyksen, niin pian kuin ensimmäinen tilaisuus siihen tarjoutuisi.
Tämä näin halki vuosien harhaan johdettu joukko arveli nyt aikansa tulleeksi. Olivathan sen aateveljet Venäjällä saavuttaneet vallan, joka oli kestänyt kuukausimääriä. Miks'ei suomalaistenkin toverien onnistuisi tehdä samoin, varsinkin, kun apua oli luvassa! He, he johtajiksi rupesivat, houkuttelivat tai pakottivat muita yhtymään joukkoonsa, ja heidän työtään on se hirvittävä kulo, joka on polttanut ja polttaa kansaamme luita ja ytimiä myöten. Oli vain johdonmukaista heidän aikaisemman toimintansa jatkamista, kun he ensi työkseen kävivät säätämään vapautta kirkollismaksuista ja uskonnonopetuksesta, ja kun kirkot ja papit ensi sijassa joutuivat heidän häväistyksensä ja vainonsa alaisiksi.

II.

Kavaltajain yritys on lyöty maahan. Kansamme parhaat ainekset ovat nousseet taisteluun vapauden, lain ja oikeuden puolustamiseksi. He ovat poistaneet meistä sen häpeän, että olisimme vereen ja henkeen vastustamatta sallineet syntyä sellaisen hirmuvallan, tapahtua sellaisia hirmutekoja, jommoisiin kapinalliset ryhtyivät. Lain valta on palautettu ja kansamme hengittää jälleen vapaasti.
Mutta onko meidän nyt tyydyttävä tähän? Eikö se, mikä on voinut tapahtua, aseta eteemme vakavia kysymyksiä, vakavia tehtäviä?
Tarvitsemme tärkeitä uudistuksia kansamme niin sanoakseni ulkonaisen elämän alalla. Tarvitaan voimakas järjestysvalta, joka pitää rosvot ja roistot kurissa ja pakoittaa heitä kunnioittamaan muiden laillista oikeutta. Tarvitaan laajemmassakin määrässä kansamme turvaksi aseellista voimaa sisältä- tai ulkoapäin suunniteltuja tuhoavia yrityksiä vastaan. Tarvitaan uudistuksia lainsäädännön alalla, jotta lait vastaisivat sitä, mikä olevissa oloissa on oikein, jottei kirjoitetun lain nojalla koskaan voitaisi vääryyttä harjoittaa. Tarvitaan voimakasta taloudellista uudistustyötä, yritteliäisyyttä, ahkeruutta, hellittämätöntä ponnistelua, jotta kansamme, varsinkin sen vähäväkisten, elämänehdot saataisiin parannetuiksi. Tarvitaan sitkeää työtä kansansivistyksen kohottamiseksi. Tätä ja paljon muutakin tarvitaan.
Mutta se tauti, jota kansamme sairastaa, ei ole tällä kaikella vielä parannettu. Ellei muuta tehdä, on kuin koetettaisiin laittaa kiiltävä kuori mädäntyneen sydämen ympäri. Ei sellaisesta ole apua, kun raskaat koetuksen hetket tulevat. Ennen kaikkea on nyt ponnisteltava, jotta kansamme sydän saataisiin terveeksi. Ja siihen ei ole muuta kuin yksi keino, Suomen kansan sydämen taudeille on vain yksi lääke: Kristuksen evankeliumi.
Tähän sanovat vastustajamme: kristinuskohan juuri on kaiken edistyksen, varsinkin kaikkien vähäväkisten aseman parantamista tarkoittavien yritysten pahin vastustaja. Kristinusko kehoittaa, niin he sanovat, ihmisiä tyytymään siihen, mitä on, ja siten se on kaiken edistyksen jarru.
Huonosti tuntevat ne, jotka näin sanovat, kristinuskon. Ja huonosti he ovat lukeneet, mitä kansojen historia ja mitä ihmiselämä todistavat kristinuskon vaikutuksesta edistykseen.
Ei mikään tuomitse maailmassa niin sanoakseni luonnostaan vallitsevia oloja niin ankarasti kuin kristinusko. Vallitsevan inhimillisen itsekkyyden ja vääryyden tilalle kristinusko tahtoo panna jumalallisen rakkauden ja totuuden. Väkivallan ja sorron tilalle se tahtoo panna Jumalan hallituksen, Jumalan valtakunnan, joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Se ei suvaitse pienintäkään vääryyttä, petosta, heikon sortoa, vaan vaatii hellittämättömään taisteluun kaikkea tällaista vastaan. Se kutsuu kannattajiaan taisteluun näitä pimeitä valtoja vastaan lähinnä omissa sydämissään, mutta myöskin ulkopuolellaan, maailmassa. Ja sen suurena päämääränä kangastaa olotila, jossa Jumala. on kaikki kaikissä.
Tämäkö se olisi velton tyytyväisyyden ja alistuvaisuuden uskonto!
Ja kun katselemme kristinuskon kulkua kautta maailman, eikö kristinuskon voimistuminen aina ole kansoille ollut edistyksen paras kiihoitin? Tosin on edistystä usein kristinuskon nimessä vastustettu – n. s. kristinuskon, joka ei mitään kristinuskoa ole ollut, vaan kirkollisuuden vaippaan verhoutunutta itsekkyyttä. Mutta suurin piirtein katsoen on kristinusko vaikuttanut mitä voimakkaimmin edistymisen hyväksi ihmiselämän eri aloilla. Millainen tekijä edistyksen hyväksi olikaan kristinusko levitessään alussa Rooman valtakuntaan! Millaista edistyksen aikakautta – uutta aikaa! – avasikaan uskonpuhdistus! Ja millainen kiihoitin uutteraan, tunnolliseen toimintaan elämän kaikilla eri aloilla onkaan vielä tänä päivänä kristinusko jokaiselle, joka sen on sydämestään ja sydämellään omistanut – jolle se ei ole mikään tyhjä koriste tai toisellaisten pyrintöjen kaunistelun peite vaan sydämen elävä voima! Kristinuskoon ovat yhä kätkettynä ehtymättömät edistyksen voimat. Varsinkin on köyhien, halpojen, sorrettujen oltava varmat siitä, että kristinusko on lujasti heidän puolellaan kaikkea vääryyttä ja sortoa vastaan.
Miten sitten saadaan Kristuksen evankeliumi, tämä ainoa lääke ihmissydänten parantamiseksi ja uudistamiseksi, syvemmälle juurtumaan kansaamme?

Hakemisto