3. Vartijan tärkeimpiin kannattajiin kuului lehden alkuvuosina Oulun piispa (myöh. pitkäaikainen arkkipiispa) Gustaf Johansson, joka debytoi lehden sivuilla jo v. 1888 kuolemanrangaistusta puolustaen.
Kun tätä nykyä paljon on kuolemanrangaistuksesta puhuttu ja kirjoitettu ja enimmiten väitetty, ettei tämä rangaistus sovellu Kristinuskon henkeen ja säännöksiin, tahdon lyhykäisesti kajota tähän tärkeään kohtaan.
Mitä asian yleiseen asemaan tulee, heikkenee tätä nykyä kuolemanrangaistuksen vastustus, ja toiveet nykyisen sivistyksen voimalla saada kuolemanrangaistus tarpeettomaksi ovat ulkomailla rauenneet. Tunnolliset tieteilijätkin myöntävät, etteivät nämät toiveet ole toteentuneet ja sivistysmaissa katsotaan kuolemanrangaistus välttämättömäksi. Muutama pienempi valtio on koettanut tulla toimeen ilman tätä, mutta vapaa Amerikakin käyttää sitä säälimättä. Kuolemanrangaistuksen jyrkimmät vastustajat myöntävät tämän oikeutetuksi ja välttämättömäksi sotilas-oloissa, mutta sillä on koko vastustuksen tutkain taitettu. Ja silmin nähtävä on, kuinka sisäinen sotatila nykyisissä sivistysmaissa kasvamistaan kasvaa. Niin syrjäytetään Ranskassa maltilliset ja kokeneet valtiolliselta näyttämöltä, ja niiden siaan astuu yhä enemmin punaiset kansanvaltalaiset, jopa niitäkin, jotka ovat tahranneet kätensä kansalaisten verellä. Tämmöiset ilmiöt ovat nekin osaltansa vähän asettaneet niiden kiihkoa, jotka eivät luulleet tämän valistuneen aikakauden tarvitsevan kuolemanrangaistusta, jopa pitivät sen häpeänä sille.
Ja murha kasvaa sivistysmaissa. Vähempi osa ihmisiä kuolee luonnollista kuolemaa. Missä ei teräsase iske kuolinhaavaa, eikä myrkky kuoleta, siinä usein henkinen murha-ase tuhoja tekee. Viha, vaino, panetus ja valhe vaikuttavat mielipahaa ja murheita, joiden hivutessa useat ennen aikaansa tuonelaan astuvat. Tämän hienomman murhan uhrit ovat nykyaikana hyvin lukuisat ja tämän henkisen murhan henki yltyy yltymistään.
Suoranainen, törkeämpi murha on tämän hienomman murhan hengen lapsi. Ja tämäkin kasvaa. Europassa tapahtuu, kun Turkinmaa jätetään laskusta, vuosittain enemmän kuin 10,000 murhaa. Noin 500 kuoleman tuomiota tehdään, vaan niistä pannaan vaan noin viides osa täytäntöön, niin että Europassa noin 100 murhaajaa vuosittain mestataan. Ei ole Suomessakaan murhien luku vähentynyt, vaan päin vastoin. Laskun mukaan Uudessa Suomettaressa N:o 85 on vuosina 1865-1885 vuosittain keskimäärin 62-63 henkeä menettänyt henkensä toisen käden kautta, ja tässä laskussa eivät lapsenmurhat ole lukuun otetut, joten 32 murhaa ja tappoa tulee näinä vuosina kullekin miljonalle hengelle, kun Ruotsissa kutakin miljoonaa kohden asukkaita tulee 9 murhaa ja tappoa ja Norjassa 4. Ja näissä maissa on kuolemanrangaistus vielä todella olemassa, kun se meillä on käytännöstä kadonnut. Emmekä voi sanoa, ettei murhia mitä kauheinta laatua aina välistä meillä tapahdu. Prokuratorin 1882 vuoden säädyille annetussa kertomuksessa ilmoitetaan, että vuosina 1810-1825, jolloin kuolemanrangaistus vielä oli olemassa, yksi kuoleman tuomio tehtiin 73,000 asukasta kohti, mutta 1826-40, jolloin murhaajat lähetettiin Siperiaan, tehtiin yksi kuolemantuomio 46,000 asukasta kohti, vuosina 1841-60 yksi 49,000, 1851-60 yksi tuomio 48,000 asukasta kohti. Vuodelta 1870 uudet asetukset astuvat voimaan, jotka häiritsevät laskua. Eipä voisi juuri olla kovempaa todistusta kuolemanrangaistuksen poistamista vastaan, kuin nämät laskut, sillä määrä nousee 73,000:sta 46,000:teen, eikä paljon tästä laske, mutta muitakin syitä on tässä vaikuttamassa.
Englannissa oli vuosina 1830-34 931 murhaa ja murhayritystä, 1840-44 1504 ja 1855-59 1850. Kansaa enentyi tänä aikana noin 40,5 prosenttia, mutta murha kasvoi melkein 100 prosentilla. Väkivaltaisten kuoleman kohtausten luku Englannissa ja Wales'issa oli ylipäänsä vuonna 1858 14,151, 1868 16,968 ja 1878 18,847. Murhattujen luku oli vuonna 1858 344, 1868 461 ja 1878 374, joten siis tämä on viimeisenä vuosikymmenenä laskenut, mutta itsemurhaajien luku oli 1858 1,275, 1868 1,508 ja 1878 1,764, jossa on kauhea eneneminen. Taposta syytettyjen luku oli Preussenissä vuonna 1868 44 ja 1878 105, murhasta vuonna 1868 195 ja 1878 253. Rikoksista henkeä vastaan tuomittujen luku Sachsenin kuningaskunnassa oli vuonna 1871 340, 1875 933 ja 1878 2,232 (Oettingen, Moralstatistik). Ranskassa on muiden murhien luku vähentynyt, mutta lapsenmurha on vuodesta 1831 vuoteen 1860 kasvanut kolminkertaisesti, niinkuin rikoksellisuuskin ylipäänsä on enentynyt. Parisi lähettää vuosittain enemmän kuin 26,000 lasta maalle imettäjien hoitoon, ja näistä onnettomista joutuu suuri joukko surman suuhun. Jo vuosina 1686-1758 olivat Lontoossa kuolleista 100,000 lapsesta 285 imettäjien tukahuttamia. Ja miten on asian laita nyt? Juopa astuu eteemme, johon emme nyt tahdo astua. Ei ole kummaa, jos puheet sivistyksen voimasta tehdä kuolemanrangaistus tarpeettomaksi Europassa alkaa tunnollisten asian tuntijain piirissä vaijeta. Aivan päivän selvää on, ettei muodollinen sivistys voita kasvavaa murhan henkeä. Ja omituista on, että vallankumoukset yhä edelleen panevat lipuilleen kuolemanrangaistuksen poistamisen, vaikka he itse ovat törkeimmiten tahranneet kätensä verellä. Ranskan vallankumouksessa sanottiin kuninkaan olevan viimeisen, joka mestattiin, mutta kohta sen jälkeen tuomittiin yksistään Parisissa yhtenä päivänä 1285 henkeä kuolemaan! Meillä on olemassa kuolemanrangaistus laissamme, vaikk'ei se ole käytännössä ollut moneen aikaan. Suuri taitamattomuus olisi sitä poistaa. Muut sivistyskansat eivät tohdi tähän ryhtyä, ja se käy aina selvemmäksi, että kuolemangaistus on valtioiden turvallisuudelle tarpeen. Kun nuot vuotuiset 62-63 henkeä Suomessa herkeevät tappamasta ja murhaamasta, jääpi kuolemanrangaistus itsestään! Se on Suomen kansalle häpeä, että sen keskellä niin paljon tappoja ja murhia tapahtuu, mutta se ei ole sille häpeä, että kuolemanrangaistus pysyy sen rikoslaissa, sillä tämä on oikeuden vaatima.
Rangaistuksen perustarkoitus ei ole pahantekijäin parantaminen tahi peljättäminen tahi yhteiskunnan suojeleminen, vaikka näilläkin tarkoituksilla on suuri arvonsa, vaan perustarkoitus on rikoksen sovitus. Jumalan mailmajärjestys on pyhä. Sen rikkominen synnyttää vastavaikutuksen, jossa oikeus kääntyy pahantekijää ja pahaa vastaan. Ja kansa on elimistö. Mitä yksi jäsen tekee ei ole piittaamatonta kansalle. Yhden rikos tuottaa osallisuuden kaikille, ellei kansa rangaistuksen kautta irroita itseänsä tästä osallisuudesta. Ja murhassa kääntyy rikos ihmisitsiötä vastaan, joka on Jumalan kuvaksi luotu. Ihminen on tavallansa Jumalan edustaja tässä luomakunnassa, ja hän on tämän hallitsiaksi asetettu. Murha iskee sentähden mitä syvimmän haavan Jumalan mailmajärjestukseen, jota valtion tulee valvoa. Se on etupäässä rikos Jumalaa vastaan, sillä juuri Jumalan kuva antaa ihmiselle mitä pyhimmän ja korkeimman arvon, mutta se polkee myös valtion aatetta ja järjestystä. Valtio on yksilöä korkeampi, mutta valtiota korkeampi on oikeus. Korkeinta väärintekoa vastaa korkein rangaistus oikeuden vastavaikutuksena. Tahallisen murhan ainoa sovitus Jumalan mailmajärjestykseen nähden on kuolemanrangaistus, sillä murha on Jumalan kuvaan luodun ihmisitsiön turmeleminen. Sovitusta tarvitsee murhaaja myöskin ijankaikkisuuden kannalta ja sen hän yksistään löytää mailman Vapahtajassa, mutta tämän sovinnon saavuttaminen uskossa ei vapauta häntä myöskin sovittamasta Jumalan mailmajärjestystä ajallisuudessa kärsimällä sen rangaistuksen, minkä tämä vaatii. Ja sentähden että rangaistuksessa on tämä ajallinen sovitus, ei tämä ole mikään paha, vaan se tahtoo Jumalan kädessä tuottaa siunausta. Mutta sovitusta ijankaikkisuuden mielessä se ei voi antaa. Sen antaa, yksin Jesus Kristus.
Kun ensimmäinen mailma vedenpaisumisessa hukkui, ja Jumala teki Noan kanssa uuden liiton, pysyy tämä voimassa koko tämän mailman toisen ajanjakson kuluessa. Ja tälle säätää Jumala muun ohessa 1 Mos. 9,6: "Se kuin ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä pitää ihmisen kautta vuodatettaman: sillä Jumala on ihmisen tehnyt kuvaksensa." Tämä sääntö ei koske ainoastaan vanhaa liittoa, sillä nyt ei tämä vielä ollut olemassa, vaan se ulettuu yli koko sen uuden mailmajärjestyksen, mikä nyt alkoi, niinkuin syy tähän käskyyn, Jumalan kuvan oleminen ihmisessä, pysyy, ja niinkuin Jumalan kaari pilvissä (v. 13) vielä pysyy tämän liiton merkkinä. Ja tämän säännön perusteella säätää Jumala kuolemanrangaistuksen vanhassa liitossa. Niin sanoo Hän 2 Mos. 21, 12: "Joka lyö ihmisen niin että hän kuolee, hänen pitää totisesti kuoleman." Joka tapaturmasta tappoi toisen, hän sai paeta vapaakaupunkiin ja oli siellä turvattu, mutta tahallinen murhaaja oli Jumalan altariltakin otettava ja kuoletettava (2 Mos. 21, 14). Ja 4 Mos. 35, 31, 33 sanoo Jumala: "Ei teidän pidä ottaman yhtäkään hintaa miehen tappajan hengen edestä, joka itse pahuudesta on kuoleman matkaan saattanut; sillä hänen pitää totisesti kuoleman." "Ja älkää saastuttako maata, jossa te asutte; sillä se, joka vereen vikapää on, hän saastuttaa maan, ja maa ei taida puhdistettaa verestä, joka siihen on vuodatettu, muutoin kuin sen veren kautta joka sen vuodattanut on." Näin voi kirousta kokoontua kansojen päälle. Kaikki yksityiset säännöt Israelin kansallisjärjestyksessä vanhassa littossa eivät enään koske meitä, mutta ne perusteet, jotka Jumala asetti oman kansansa valtioelämälle, pysyvät kaikkina aikoina voimassa valtiopiirin alalla. Niitä onkin ennen pyydetty noudattaa kristikunnan lainsäädännöissä, mutta nykyaika koettaa irtaantua näistä. Että nämät kokeet huonosti onnistuvat, sen saamme joka vuosi omin silmin nähdä.
Kristinusko ei kumoa sitä oikeuden järjestystä, jonka Jumala on vahvistanut. Kristuksen valtakunta ei ole tästä mailmasta, eikä Hän sekaannu kansan valtiollisiin toimiin. Valtion tulee kristikunnassa, niinkuin ennenkin, valvoa oikeutta ja lain perustuksella liikkua. Kristinuskon Evankeliumi perustuu vasituisesti uuden liiton armoon. Näiden piirien sekoittaminen synnyttää vaan häiriötä. Kuolemanrangaistus kuuluu valtion piiriin, sentähden Uusi Testamentti ei siitä niin paljon puhu, mutta tämän rangaistuksen vahvistaa Kristus ja Apostolit, ja sen tulee kristikunnassakin voimassa pysyä. Herra sanoo Math. 5, 21, 22: "Te kuulitte, mitä sanottu oli vanhoille: ei sinun pidä tappaman; mutta jokainen, joka tappaa, hänen pitää tuomiohon vikapää oleman. Vaan minä sanon teille: että jokainen, joka tyhmästi vihastuu veljellensä, hänen pitää tuomiohon vikapää oleman; mutta jokainen, kuin sanoo veljellensä: rhaka, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo: sinä tyhmä, hänen pitää helvetin tuleen vikapää oleman." Herra sanoo 17 värsyssä: "älkäät luulko että minä tulin lakia ja profeetoita päästämään: en minä tullut päästämään, mutta täyttämään." Ja tässä vahvistaa Hän suorastaan kuoleman rangaistuksen ja sanoo, etttei Hän helpoita tätä rangaistusta, vaan koventaa sen, sillä ihmismurha tuottaa ajallisen kuoleman, mutta henkisen murhaajan, vihan ilmi tuojan, Hän rankaisee helvetin tulella. Ja kumminkin voidaan sanoa, että kristinusko muka kieltäisi kuolemanrangaistusta! Pietarille sanoo Herra sentähden Math. 26, 52: "Pistä miekkas siallensa; sillä kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekkaan hukkuvat." Niin asetetaankin Rom. 13, 4 miekka esivallan käteen. Tämä "on Jumalan palvelia sinun hyväkses. Vaan jos sinä pahaa teet, niin pelkää; sillä ei esivalta miekkaa hukkaan kanna; sillä hän on Jumalan palvelija ja kostaja sille rangaistukseksi, joka pahaa tekee." Jumala asetti esivallan palveliakseen, ja Jumalan palveliana täytyy tämän miekkaa käyttää pahantekijöitä vastaan. Jumalan nimessä ja Jumalan voimasta hän sen tekee, ja ellei hän sitä tee, jos hän miekkaa hukkaan kantaa, niin hän luopuu Jumalan palvelian velvollisuudesta. Tämä miekka ei ole koristuspuhe. Niitä ei Apostoli käytä. Tässä perusteellisessa kohdassa se aivan selvään käsittää myös kuoleman rangaistuksen. Ei esivalta ihmisvaltana siis toimita kuolemanrangaistusta, vaan Jumalan palveliana. Jumalan pyhän lain ja oikeuden valvojana on esivalta Jumalan edustajana, sentähden on esivallalla valta ja velvollisuus tuomita tahallista murhaajaa kuolemaan. Mutta ainoastaan tahalliselle murhaajalle on tämä rangaistus määrättävä. Yllä viitattuun paikkaan Roomalais epistolassa liittyy likeisesti 1 Piet. 2, 14, jossa sanotaan esivallan olevan asetetun pahantekijöille rangaistukseksi. Ja Ilm. Raam. 13, 10 sanoo Herra: "joka vankeuteen vie, se vankeuteen menee, ja joka miekalla tappaa, se miekalla tapetaan." Viimeisinä aikoina kärsimiset ja vaivat tulevat kristittyin osaksi, mutta silloinkin, sanoo Herra, on ikivanha Jumalan sääntö pysyvä voimassa; kristittyä miekalla murhaava on miekalla tapettava. Kuolemanrangaistus pysyy siis kristikunnassakin, eikä sen armo kumoa sitä oikeuden järjestystä, jonka Jumala on säätänyt olevaksi valtion alalla.
Kirkko onkin aina tunnustanut kuolemanrangaistuksen oikeutetuksi. Ensi aikoina, jolloin hirmuiset vainot olivat tuoreessa muistissa, ei tämä tosin ollut mielisuosion esineenä, mutta oikeaksi tunnustettu oli se silloinkin. Augsburgin tunnustus sanoo, että kristityt voivat ilman syntiä olla esivallan ja tuomarin viroissa, tehdä tuomioita keisarin ja muun oikeuden mukaan, miekalla rangaista pahantekijöitä y. m. Luterus eroittaa selvään maallisen ja hengellisen hallituksen. Jos koko mailma, sanoo hän, olisi oikeita kristityitä, ei olisi ruhtinasta, eikä miekkaa tahi oikeutta tarpeen. Ensin olisi koko mailma kristityksi tehtävä, ennenkuin ruvettaisiin heitä kristillisesti Evankeliumilla hallitsemaan. Joka tahtoo koko maakuntaa tahi maailmaa Evankeliumilla hallita on paimenen kaltainen, joka laskisi susia, jalopeuroja ja lampaita omettaan yhteen vapaasti liikkumaan ja sanoisi: olkaat nyt siivossa ja rauhallisesti yhdessä. "Niin on miekka ja väkivalta", sanoo Luterus, "Jumalan palvelus oikeuden voimassa pitämiseen, niin että pahat hillittäisiin." Kristuksen kuolema todistaa myös kuolemanrangaistuksen välttämättömyydestä. Jumalan vanhurskaus antaa ainokaisen Poikansa kuolla ristin puussa, kun tämä sovittaa mailman synnit. Niin järkähtämättöminä pysyvät Jumalan pyhän vanhurskauden säännöt. Ja Jumalan karitsa vuodattaa kyllä verensä sovintouhrina murhaajienkin sovinnoksi, mutta sillä Hän ei lakia päästä, sillä hän ei vapauta näitä alistumasta sen Jumalan säännön alle, että murhaajan täytyy kuolemallaan sovittaa Jumalan mailmajärjestystä täällä, vaikka hän Kristuksen sovintokuoleman kautta on käsittänyt rauhan. Ja kaikki murhaajat, jotka katuen ovat uskossa käsittäneet armon Kristuksessa, ovat kuolemanrangaistukseen jouduttuaan ryövärin kanssa tunnustaneet: "me tosin olemme oikein siinä, sillä me saamme meidän töidemme ansion jälkeen" (Luuk. 23, 41). Omatunto onkin aina kuolemanrangaistuksen puolella, ja kansojen tunto on aina vaatinut tahalliselle murhaajalle kuolemanrangaistusta. Tätä tuntoa voidaan saada häirityksi, mutta kun kauniit puheet jätetään ja kansalta kysytään: täytyykö isän tahi äidin murhaajan kuolla? niin se vastaa: isän ja äidin murhaajan täytyy kuolla. Jos siltä kysytään: täytyykö sen kuolla, joka tahallaan myrkyllä on tappanut omia lapsiaan tahi sukulaisiaan? niin kansa vastaa: hänen täytyy kuolla. Ja kun rangaistus aina on oikeuden palveluksessa, on se pahantekijälle siveellinen hyvä. Eikä kuolema ole korkein onnettomuus, vaan sitä korkeampi on sovittamaton rikos.
Sanotaan, että kuolemanrangaistus tekee parannuksen mahdottomaksi, kun se katkasee ihmiselämän. Mutta Jumalan laki ei koskaan riipu parannuksesta, vaan paremmin päin vastoin. Sen omatunto, joka ei heräjä kun näkee kuoleman astuvan hänen eteensä, pysyy kyllä nukuksissa. Lain perustuksella tulee parannuksen liikkua ja juuri kuoleman rangaistus on tässä Jumalan saarna murhaajalle. Ellei hän tätä kuule, ei hän kuritushuoneessa parane. Aikaa on hänellä kyllä parannukseen, sillä Jumala ei pitkiä aikoja tarvitse. Ryöväri käsitti ristin puussa armon, mutta ajallisesta kuolemasta ei Herra häntä vapauttanut. Sanotaan, ettei voida kuoleman tuomiota peruuttaa, jos joku syyttömästi tuomitaaa. Sentähden ei tuomio ole täytäntöön pantava, ellei ole selviä todistuksia. Ja useat muutkin tuomiot ovat tavallansa auttamattomat. Eihän yhteiskunta voi vankeudessa olleen kärsimyksiä saada poistetuiksi. Ja elinkautiset kuritusrangaistukset ovat ulkomailla oikeastaan pitkällinen kuolema. On sanottu, ettei 4/5 osa näihin tuomituita Saksassa elä yli 6 vuotta, ja useimmat kuolavat jo neljännellä vuodella. Ranskassa sanotaan 50 prosenttia kuolevan rangaistuslaitoksissa, kun 10 kuolee ulkopuolella siitä. Ja itsemurhia on 6-8 kertaa enemmän näissä. Mutta Suomen rangaistuslaitoksissa ei ole tila niin kova ja turmeleva.
Kuolemanrangaistuksen toimeen pano vaikuttaa raaistuttavasti tätä katselevaan suureen kansajoukkoon. Niin syvä on tämä vaikutus, että se raaka mieliala, joka on olemassa suuressa osassa tämmöistä väkijoukkoa, ei voi tätä muulla tapaa väistää, kuin raakuuden yllyttämällä. Kun ei vaikutus pääse omaantuntoon, viepi se eläimelliseen kiihkoon. Mutta missä siveellinen mieliala vallitsee, joka kuolemanrangaistuksessa tuntee pyhän oikeuden vastavaikutuksen kauheimpaan rikokseen, siinä on vaikutus toinen. Tämä pääsee tässä omaantuntoon, ja tämä mieliala tuntee, että Jumalan mailmajärjestys täten sovitetaan ajallisuuden kannalta ja osallisuus rikoksessa poistuu yhteiskunnalta. Sentähden on kuolemanrangaistus toimeen pantava hiljaisuudessa.
Esillä oleva kysymys vaikuttaa pitkälle. Kuolemanrangaistuksessa latvistuu oikeuden vastavaikutus pahaan. Tutkain tässä vastavaikutuksessa taitetaan, jos kuolemanrangaistus poistetaan, ja tämä vaikuttaisi turmelevasti kansan siveelliseen tuntoon. Ja valtion Jumalan sille antama valta latvistuu myöskin kuolemanrangaistuksessa. Jos valtio luopuu oikeudestaan tätä rangaistusta käyttää, luopuu se perusteessa korkeasta, vasituisesta oikeudesta, joka luopuminen on suuri askel alaspäin, ja jonka seuraukset ovat arvaamattoman suuret.
Paljon olisi sanottavaa asian yleisiin perusteisin ja sen yksityiskohtiin nähden, mutta olen tässä tahtonut ainoastaan viittauksia tehdä, ja nämät riittänevät Kristinuskon kannalla oleville.Gustaf Johansson.