2. Vartijan ohjelmaan kuului alkuaikoina lähes kaikkien uusien pyrkimysten vastustaminen, kuten kansakoulupakon, naisten yliopistoon pääsyoikeuden laajentamisen sekä kirjailijoiden valtionpalkinnoin tukemisen. Seuraavissa katkelmissa näyte, miten päätoimittaja kommentoi Vartijassa joidenkin edellä mainittujen hankkeiden etenemistä valtiopäivillä 1888.

Hetken tapahtumista.

Pappissääty on näiden valtiopäiväin aikana ollut ankaran moitteen alaisena, sillä se on johdonmukaisesti uskaltanut noudattaa niitä periaatteita, jotka se Jumalan sanan valossa tuntee oikeiksi, ja se on lausunut mielipiteensä, vaikka ne suoraan sotivat niitä aatteita vastaan, jotka nykyjään ylinnä uivat ajan virran pinnalla. Erittäin naisen suhteen on tämä johdonmukaisuus näyttänyt meidän liberaaleistamme ihan hirvittävältä. Pappissääty, joka, - tietäen ettei nykyjään mikään estä naisia yliopistoon pääsemästä, - ei tahtonut houkutella heitä sille tielle, on näet vanhoillaan-olijaisuuden hurjuudessa vaatinut vielä sitäkin, että haureuden syntiä kovasti rangaistaisiin. Täten se siis tahtoo estää naisia tällekin "luonnolliselle" tielle heittäytymästä, jopa se tahtoo tästä tiestä rangaistuksella estää itse miehiäkin, ihan niitäkin, joittenka luonto ei ollenkaan tämmöisiä esteitä suvaitse ja jotka tästä luonnostaan pitävät puheita semmoisia, että niiden kuuleminen sekä hävettää että herättää sääliä. Tämän kauhistavan yksipuolisuuden on mainittu sääty huippuun asti saattanut sillä, ettei se ollenkaan voi katsella avioliittoa minäkään kauppayhtiönä, jossa rahat ja tulot tarkasti lakipykäläin kautta olisivat kunkin osakkaan välillä jaetut.*) Kaiken tämän lisäksi on sääty viimein uskaltanut arvella, että kun miehen ja naisen tarkoitus ei ole sama, niin ei myöskään yhteinen opetus kouluissa ole paikallaan, sillä sen mielestä koulu niinkuin muutkin asiat on oleva tarkoituksen mukainen. Eikö tämä kaikki ole kauhistavaa! Ja nyt juuri kun kaikki maassamme oli ihan uudeksi ja onnelliseksi muuttuva, nyt astuu tämmöinen "musta seinä" esiin ja uskaltaa nojautua Jumalan maailmanjärjestykseen, niinkuin ei Amerikan ja ulkomaiden uudet järjestelmät olisi Jumalan järjestelmiä paremmat, ja niinkuin eivät kirjoittajat meidän päivälehtiimme olisi raamatun kirjoittajia paljo viisaammat! Nämä samataikamme viisaat, jotka nyt, mullistamalla olevat olot, tahtovat luoda maailman uudeksi, ovat tämmöisestä vastustuksesta niin suuttuneet, että nuo kauniit puheet suvaitsevaisuudesta ja toleransista, joita papeille saarnattiin silloin kuin heitä tahdottiin saada pyhimmästä vaakutuksestansa luopumaan, peräti ovat unohtuneet. Nyt hyökätään mitä ilkeimmin tätä pappissäätyä, tätä "mustaa seinää" vastaan. Mutta kyllä se hyökkäyksiä kestää! Sen perustus on "kallio" ja kun perustus ei horju, niin seinäkin kyllä seisoo!

*) Valitettavasti on sääty sittemmin kahden äänen enemmistöllä luopunut ensimmäisestä päätöksestään tässä asiassa. Tokko muutamissa periaatteet ovat alkaneet horjua tai kauhistaneeko Nya Pressen?

Hakemisto