Jeesus ja Maria Magdalena olivat aviopari, joilla oli jälkikasvua. Näin visioi Dan Brown fiktiivisessä romaanissaan Da Vinci -koodi. Graalin malja ei ole esine, vaan tieto siitä, että jumalalliset geenit ovat säilyneet nykypäivään asti, hän jatkaa. Tarinaan liittyy myös gnostilaisia evankeliumeja ja kirkon pyrkimys salata tietoa ja vainota sen puolestapuhujia. Monet ovat ottaneet kirjan väitteet tosissaan. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Tai pikemminkin: joskus yritys tehdä tarusta totta ylittää kaikki kuvitelmat. Näin on laita 2000-luvun onnistuneimmassa tiedemaailman huijauksessa nimeltä Jeesuksen vaimon evankeliumi.
Karen L. King. Kuva: Harvardin yliopisto
Syyskuisessa Roomassa vuonna 2012 oli helle, kun istuimme Institutum Patristicum Augustianumin pienessä luentosalissa uteliaina kuuntelemaan, mitä Harvardin yliopiston professori Karen Kingillä oli kerrottavanaan. Luento oli osa neljän vuoden välein järjestettävää koptologian alan konferenssia. Ohjelmassa luki tällä kohdalla vain, että kyseessä oli uusi evankeliumilöytö.
Täsmälleen samaan aikaan, kun King piti esitelmäänsä kouralliselle alan tutkijoita, julkaistiin sensaatiomainen uutinen useassa tiedotusvälineessä. Hetkessä koko maailma tiesi, että harvardilainen professori oli saanut käsiinsä neljänneltä vuosisadalta peräisin olevan koptinkielisen papyruskatkelman, jossa mainitaan Maria ja Jeesuksen lausumat sanat ”vaimoni” ja ”hän soveltuu opetuslapsekseni”. Tämä ei tietenkään tarkoita, painotti King, että katkelma kertoisi mitään historiallisesta Jeesuksesta. Sen sijaan se osoitti, että varhaisten kristittyjen joukossa oli niitä, jotka uskoivat Marian olleen Jeesuksen puoliso. King nimitti papyruskatkelman Jeesuksen vaimon evankeliumiksi.
Esitelmä herätti sekä innostusta että vastalauseita. Osa epäili saman tien katkelman aitoutta. Tuhansia ja taas tuhansia koptinkielisiä käsikirjoituksia kahlannut puolisoni, jonka silmä on harjaantunut käsialojen analysoimiseen, piti uuden löydöksen käsialaa outona ja aivan liian kömpelönä. Myös sisällöllisesti vaikutti vähän liian sopivalta, että muutama vuosi Da Vinci -koodin jälkeen julkisuuteen putkahti yhtäkkiä varhaiskristillinen teksti, joka vahvisti tuon fiktiivisen romaanin väitettä Jeesuksen ja Marian suhteesta. Ja miten sattuvaa olikaan, että papyruksen omistaja oli päättänyt lähestyä aarteensa kanssa juuri Karen Kingiä, joka oli urallaan omistautunut tarkastelemaan varhaiskristillisiä, erityisesti niin kutsuttuja gnostilaisia tekstejä naisnäkökulmasta.
”Kyseessä on mitä todennäköisimmin väärennös”, julistin jo seuraavana päivänä suomalaisen median edustajille nuoren tutkijan uholla. Mutta en ollut näkemyksessäni yksin. Alan tutkijoiden blogeissa alkoi kuhina ja tekstin analysoiminen. Ei mennyt montaakaan päivää, kun jo ensimmäistä kertaa huomautettiin, että kaikki pienessä papyrusfragmentissa esiintyvät ilmaukset löytyvät Tuomaan evankeliumista. Sen saattoi vielä selittää sattumana, yhtä eriskummallista yksityiskohtaa lukuunottamatta. Yhdessä papyruksen sanassa oli kirjoitusvirhe. Sama kirjoitusvirhe löytyi Tuomaan evankeliumin digitaalisesta editiosta, joka on luettavissa verkossa. Kirjoitusvirhe ei esiinny alkuperäisessä käsikirjoituksessa, vaan ainoastaan tässä nettiversiossa.
Syksyä 2012 leimasi kiivas keskustelu tekstin aitoudesta. Jakautumisessa eri leireihin näkyi myös poliittinen peli. Ketään ei varmasti yllättänyt, että Vatikaani otti ensimmäisten joukossa kantaa tekstin aitoutta vastaan. Aitouden puolestapuhujat syyttivät toisella kannalla olevia siitä, että he eivät hyväksyneet tekstin sisältöä ja kiistivät aitouden sen vuoksi. Heidän mukaansa jakolinja kulki teologisesti liberaalien ja konservatiivien välillä. Ei-leiri puolestaan syytti puolustajia silmien sulkemiselta uusien, tekstianalyysin pohjalta syntyneiden argumenttien edessä. Vuodenvaihteeseen mennessä enemmistö tutkijoista oli jo kääntynyt epäilevälle kannalle. Mutta pattitilanne jatkui seuraavien todisteiden ilmaantumiseen asti.
King oli selvästi ymmärtänyt pitävänsä käsissään vuosisadan skuuppia ja valitsi siksi tiedon julkistamiselle poikkeuksellisen järjestyksen. Yleensä tutkijat esittelevät uudet teoriansa ja uudet löytönsä alansa julkaisuissa. Teoria saattaa synnyttää vastineita ja hioutua keskustelun myötä muotoon, joka saavuttaa alallaan konsensuksen. Jos media kiinnostuu uudesta tutkimustuloksesta, on eri näkökulmia edustavilla tutkijoilla ollut tasapuolisesti aikaa ja tilaisuus muotoilla argumenttejaan. Näin ei ollut Jeesuksen vaimon evankeliumissa. Tieto saavutti alan tutkijat samaan aikaan kuin kaikki muutkin.
Asiaa käsittelevä perusteellinen artikkeli julkaistiin vasta huhtikuussa 2014, siis puolitoista vuotta papyruksen julkistamisen jälkeen. Raportti papyrusmateriaalin radiohiiliajoituksesta osoitti sen olevan peräisin ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta. Musteen analysointikaan ei osoittanut merkkejä moderneista aineista. Nämä tulokset herättelivät uudelleen monien toiveita aitoudesta. Skeptikot olivat tosin alusta lähtien todenneet, että väärentäjä on voinut hyvin käyttää aitoa materiaalia. Vanhoja papyruksia on myytävänä vaikkapa Ebayssa. Ei ole myöskään vaikeaa valmistaa itse mustetta muinaisella reseptillä.
Artikkelin yhteydessä julkaistiin myös valokuvia muista koptinkielisistä käsikirjoituksista, jotka Jeesuksen vaimon evankeliumin omistaja oli saanut haltuunsa samalla kertaa kohufragmentin kanssa. Yksi niistä oli katkelma Johanneksen evankeliumista. Tälläkin kertaa tutkijat reagoivat nopeasti blogimaailmassa. Amerikkalainen Christian Askeland huomasi jo muutaman päivän sisällä, että tämä katkelma oli kopioitu sanasta sanaan rivinvaihtoja myöten netissä luettavissa olevasta käsikirjoituksesta. Ensimmäistä kertaa Karen King myönsi, että todistusaineisto alkaa osoittaa siihen suuntaan, että heidän käsissään on väärennös, mutta korosti, että asiaa ei ole vielä loppuunkäsitelty.
Christian Askeland sai tarkkasilmäisyydestään kiitosten sijaan myrskyn niskaansa otsikoituaan blogikirjoituksensa huonolla huumorilla ”Jesus had an ugly sister-in-law”. Viittaus oli rumalla käsialalla kirjoitettuun väärennettyyn Johanneksen evankeliumin katkelmaan, joka kuului samaan kokoelmaan kuin Jeesuksen vaimon evankeliumi. Mutta asia-argumenteista keskustelemisen sijaan Askeland tuomittiin otsikon perusteella seksistiseksi ja naisvihamieliseksi. Itse asia sen sijaan ei vieläkään ollut loppuunkäsitelty.
Kului taas kaksi vuotta. Eräänä kesäkuisena päivänä 2016 The Atlantic julkaisi tutkivan journalismin taidonnäytteen The Unbelievable Tale of Jesus’ Wife, jossa lähdettiin selvittelemään puuttuvaa lenkkiä. Mistä Jeesuksen vaimon evankeliumi oli putkahtanut esiin? Mitä sen omistushistoria kertoisi mahdollisesta väärentäjästä?
Toimittaja Ariel Sabar oli aikaa ja lehden rahoja säästelemättä kääntänyt jokaisen kiven. Karen King ei ollut suostunut kertomaan Jeesuksen vaimon omistajan nimeä, sillä tämä oli toivonut pysyvänsä nimettömänä. Toimittaja sai kuitenkin nähtäväkseen sähköpostikirjeenvaihdon Kingin ja omistajan välillä, kopion edellisen omistajan kanssa solmitusta kauppakirjasta sekä berliiniläisen professorin 1980-luvulle päivätyn kirjeen käsikirjoitusten edelliselle omistajalle. Näillä eväillä toimittaja lähti liikkeelle ja teki työn, joka harvardilaisten olisi pitänyt hoitaa itse jo aikaa sitten. Kävi ilmi, että papyrusten edelliseksi omistajaksi väitetty saksalainen mies ei todellakaan ollut keräillyt käsikirjoituksia eikä ollut edes samalla mantereella päivämääränä, jolloin ”kauppakirja” oli allekirjoitettu. Myös kirje berliiniläiseltä professorilta osoittautui väärennökseksi.
Toimittaja jatkoi jäljittämistä. Väitetyn edellisen omistajan lähipiiristä löytyi amerikkalaistunut saksalainen liikemies Walter Fritz. Lopultakin jäljet alkoivat johtaa sylttytehtaalle. Muutama viikko ennen kuin Karen King julkisti uutisen Jeesuksen vaimon evankeliumista, Fritz oli rekisteröinyt samannimisen internetosoitteen. Fritz oli monien kasvojen ja monien käänteiden mies. Hän oli opiskellut egyptologiaa ja sen myötä koptin kieltä Berliinissä 1980-90-lukujen taitteessa ja saanut jopa opiskeluaikoinaan julkaistua artikkelin arvostetussa alan aikakauslehdessä. Sitten hän oli jättänyt opintonsa äkillisesti kesken ja hävinnyt. Hän oli onnistunut puhumaan itsensä Berliinin Stasi-museon johtajaksi, mutta joutui irtisanoutumaan jo muutaman kuukauden jälkeen epäselvyyksien johdosta. Tämän jälkeen hän muutti Floridaan ja ryhtyi yrittäjäksi. Supliikkitaitojensa ansiosta Fritz menestyi, mutta entiset bisneskumppanit puhuivat hänestä vähemmän kauniin sanankääntein. Näkyvämpien liiketoimiensa ohella Fritz pyöritti menestyksekästä pornosivustoa, jossa sai seurata ryhmäorgioita Fritzin vaimon ja tuntemattomien miesten kesken. Vaimo pitää itseään selvännäkijänä ja on kirjoittanut kirjan, joka on hänen mukaansa enkelien sanelema.
Fritz antoi kierrellen ja kaarrellen toimittajalle myönteisen vastauksen kysymykseen siitä, onko hän Jeesuksen vaimon evankeliumin omistaja. Hän kiistää kuitenkin jyrkästi väärentäneensä sen. Häntä ei voi haastaa oikeuteen, sillä hän ei ole myynyt käsikirjoitusta eikä tiettävästi ansainnut sillä muutakaan taloudellista hyötyä. Ellei hän joskus päätä itse tunnustaa asiaa, ei syyllisyyttä voi pitävästi osoittaa. Myös motiivi väärennöksen tekemiselle jää spekuloinnin varaan.
Luettuaan The Atlanticin artikkelin aiheesta Karen King vihdoin myönsi tulleensa huijatuksi. Tapaus on nyt hänen osaltaan loppuunkäsitelty. Kingin myötä huijatuksi tuli koko tiedeyhteisö. Monet pätevät alan asiantuntijat uskoivat väärennökseen aitouteen, heistä sitkeimmät tähän viimeiseen niittiin asti. Sitäkin suurempi vaikutus on ollut tavallisiin ihmisiin. Monille heistä mitkä tahansa argumentit Jeesuksen vaimon evankeliumin aitoutta vastaan ovat vain samaa kirkon salajuonta totuuden kätkemiseksi, mistä Da Vinci -koodi kertoi.
Artikkelikuvassa on Jeesuksen vaimon evankeliumin papyruspala. Kuva: Wikipedia.
