Päivi Räsänen. Kuva: Juha Levonen

Erään keskustelun anatomia

Suljen silmäni. Kuvittelen olevani toisella planeetalla ihan eri maailmankaikkeudessa. Kommunikaattorista luen viestiä ”Suomessa iso kohu…”. Viesti loppuu siihen laitteen tyhjentyneen akun takia.
Ei hätää, mietin itsekseni. Voin arvata tapahtumien kulun, jos kiista seuraa edellisten vuosien vallitsevaa julkisen keskustelun kaavaa. Julkinen henkilö tekee provokatiivisen ja ylilyövän kannanoton monimutkaiseen asiaan.

Siihen tulee kahdenlaisia reaktioita. Toiset vähättelevät tai välttelevät kannanottoa. He vakuuttavat, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen tai että kannanotto ei edusta valtavirtaa.

Toinen reaktiotyyppi koostuu uhkailusta, jopa tappouhkauksista, ja vähemmän vaarallisista vihan purkauksista. Nämä viimeksi mainut reaktiot eivät keskity kannanoton sisältöön vaan sen antajan vapauteen toimia julkisessa keskustelussa ylipäätään.

Päivi Räsänen. Kuva: Juha Levonen

Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä käynnisti kohun. Kuva: Juha Levonen

Suomessa on käyty harvoja suuria julkisia keskusteluja viime vuosina, jotka eivät ole noudattaneet tätä kaavaa. Sisä- ja kirkollisministeri Päivi Räsäsen heinäkuussa Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen aiheuttama kohu on vain uusin esimerkki.

Puheen reaktiot olivat vähättelyä, välttelyä ja uhkailua. Vasta-argumentteja ministerin kannattamille aborttilainsäädännön tiukennuksille ei esitetty.

Tässä kohussa Suomen evankelis-luterilainen kirkko kirkko menetti mahdollisuuden artikuloida sen virallisen kannan aborttiin. Ehkä eroamispiikki olisi jäänyt matalammaksi, jos kirkon johtajat olisivat rohkeasti ja avoimesti puolustaneet kirkon virallisia linjauksia.

Ei ole ihme, että monelle Suomessa on jäänyt käsitys, että Päivi Räsäsen linja abortissa on kirkon linja.

Moninaistuvassa Suomessa todellista konsensusta ei saavuteta uhkauksin eikä vaitioloin vaan vuoropuheluin. Suomi ei ole enää sitä aikoinaan Matti Wuoren kuvailemaa Pohjan prikaatia.

Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi sekä kunnioittaa toisten ilmaisuvapautta että käyttää omaa ilmaisunvapautta muuten kuin vähättelevän suvaitsevuuden tai aggressiivisen uhkailun merkeissä. Muuten julkinen keskustelu jää vain henkisen ja jopa fyysisen väkivallan temmellyskentäksi.

Seuraavaksi uskallan antaa oman suppean vasta-argumentin ministeri Räsäsen puheelle. Kannatan nykyistä aborttilainsäädäntöä, koska yhteiskunta ei ole vielä päässyt yksimielisyyteen siitä, milloin elämä alkaa.

Tämä yksimielisyyden puute ei johdu ministerin mainitsemasta nykypäivän hedonismista, vaan rehellisiä erimielisyyksiä on aina ollut. Jopa Raamatussa esitetään eri käsityksiä elämän alusta. Elämää ja kuolemaa koskevat kysymykset ansaitsevat jatkuvaa ja huolellista keskustelua.

Aborttioikeus on hyvin sidoksissa monien käsitykseen sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Kun katsoo, miten aborttilainsäädäntöä tiukennetaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, täytyy kysyä, pyritäänkö vain naisten ihmisarvon alentamiseen syntymättömän elämän varjolla.

Naisen valinnanvaraan kuuluu myös se, ettei naista painosteta aborttiin esimerkiksi sikiöseulonnan tulosten perusteella. Voimme kai olla samaa mieltä, että on kaikkien etujen mukaista saada aborttien määrä vähenemään valistuksen avulla?

Jason Lavery
Kirjoittaja on vieraileva tutkija Jyväskylän yliopistossa.


Jason Lavery

Kirjoittaja

Jason Lavery on Oklahoman valtionyliopiston historian professori ja Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosentti.


'Erään keskustelun anatomia' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.