Almost Heaven. Ohjaus: Carol Salter. Kuva: Docpoint.

Docpoint 2018 – dokkareita elämästä, kuolemasta ja maailmasta ja vähän elokuvistakin

Tammi–helmikuun taitteessa Helsingissä järjestetään dokumenttielokuvien festivaali Docpoint kaikille keskimäärin maailmasta kiinnostuneille. Seuraavassa muutama ennakkotärppi dokkareista, jotka kertovat elämästä, kuolemasta, maailman tilasta ja – elokuvista.

Dokumenttien maailmaan voi sukeltaa Helsingissä 29.1.–4.2. Festarin ohjelmisto ja aikataulut löytyvät täältä.

Kuolemasta

The Departure

Miksi haluaisimme elää? Tätä kysytään Ittetsu Nemotolta. Niin moni haluaisi kuolla, tehdä itsemurhan.

Nemoto on entinen villi ja vallaton nuori japanilaisrokkari, nyt buddhalainen munkki ja tukihenkilö monille itsemurhaa suunnitteleville, syvästi masentuneille ihmisille. Hän on yhtä aikaa eräänlainen sielunhoitaja, sosiaalityöntekijä, psykologi ja hengellinen ohjaaja.

Lähtöseremonioissa Nemoto puhuu elämästä ja kuolemasta ja ohjaa osallistujia konkretisoimaan itselleen, mitä kuolema on. Meille on annettu elämänpolku, josta emme ole voineet kieltäytyä. Elämä voi tuntua siltä, että sillä ei ole merkitystä, mutta kuolemassa menetetään viimeisetkin tärkeät asiat.

The Departure. Ohjaus: Lana Wilson. Kuva: Docpoint.

The Departure. Ohjaus: Lana Wilson. Kuva: Docpoint.

Nemoton kohtaamat ihmiset kuvailevat merkityksettömyyden ja tyhjyyden kokemuksia, jotka vaikuttavat universaaleilta, ajasta ja paikasta riippumattomilta.

Nemoton elämä ei ole sidottu temppeliin vaan hän käy ihmisten kodeissa, istuu baarissa ja yrittää ehtiä olla myös kotona perheen kanssa. Nemoton puhelin soi tai piippaa jatkuvasti – aina joku haluaa kuuntelijaa ja aina Nemoto suhtautuu ihmisiin yhtä pitkämielisesti, lämmöllä ja rauhalla. Hän ei tarjoa patenttiratkaisuja, vaan kulkee rinnalla ja kuuntelee.

Levollisesti etenevä kerronta paljastaa tosiasian, että toisten murheiden jatkuva kohtaaminen ja kantaminen uuvuttaa, eikä Nemoton omille murheille ja tunteille jää tilaa eikä mahdollisuutta päästä ulos. Oma pieni lapsi on Nemotolle konkreettinen syy elää. Mutta silti, I wonder vaguely why I am living, Nemoto itsekin kysyy.

The Departure (Yhdysvallat 2017). Ohjaus: Lana Wilson. Japaninkielinen elokuva on tekstitetty englanniksi.

Almost Heaven

Kuolema on kiinalaisessa hautaustoimistossa yhtä aikaa hyvin intiimi ja omituisen etäinen. Ying Ling on nuori, vasta kotoa pois muuttanut nainen, joka työskentelee hautaustoimistossa Changshan kaupungissa, Keski-Kiinassa.

Almost Heaven on kiinnostava kurkistus aikuisuuden kynnyksellä keikkuvan Ying Lingin mieleen ja kiinalaisiin kuolemaan liittyviin tapoihin ja perinteisiin.

Almost Heaven. Ohjaus: Carol Salter. Kuva: Docpoint.

Almost Heaven. Ohjaus: Carol Salter. Kuva: Docpoint.

Nuorten kollegojensa kanssa Ying Ling harjoittelee hautaustoimistotyöntekijän ammattia: ruumiin vastaanottamiseen, siistimiseen, pesemiseen ja hautajaisseremoniaan valmistamiseen liittyy yksityiskohtaisia tapoja. Vainaja pestään ja hierotaan, hänelle lausutaan kuolevalle kuuluvia sanoja. Näitä harjoitellaan nukeilla ja kollegojen kanssa, välillä vitsaillaankin. Vanhemmat työntekijät arvioivat nuorten työtä.

Työ on Ying Lingille ankeaa, tylsää ja ehkä vähän pelottavaakin. Oma lukunsa on omaisten kivikasvoisesta mykkyydestä holtittomiin tunneryöppyihin vaihtelevan surun kohtaaminen. Kuoleman parissa pyörivän arjen keskellä Ying Ling ihastuu, valmistautuu talveen ja miettii, että isän kanssa olisi hyvä viettää aikaa – vielä kun ehtii.

Almost Heaven (Iso-Britannia 2017). Ohjaus: Carol Salter. Mandariinikiinankielinen elokuva on tekstitetty englanniksi.

Elämästä

The Poetess

Viime syksynä uutisoitiin, että Saudi-Arabiassa naiset saavat alkaa ajaa itse autoa. Kuulin vitsailua uutisesta. Iltapäivälehdet tekivät listoja asioista, joita saudinaiset eivät saa tehdä.

The Poetess on hieno, jännitteinen kuvaus saudinaisten mahdollisuuksista saada äänensä kuuluviin. Runoilija Hissa Hilal osallistui vuonna 2010 supersuosittuun Million’s Poet -runokilpailuun. Kilpailussa lausutaan tuomariston edessä runoja kuin missä tahansa talenttikisassa. Hilal etenee ainoana naisena kilpailussa pitkälle, vaikka hänen kirjoittamiensa runojensa sävy muuttuu kisan edetessä jatkuvasti kantaaottavammaksi ja aiheuttaa siksi päänvaivaa tuomaristolle ja kohua mediassa. Katsomossa naiset ja miehet istuvat erillään. Tuomarit ovat miehiä. Kokonaan mustiin pukeutunut Hilal on vaikuttava noustessaan runon keinoin ekstremismiä ja rajoittamista vastaan.

The Poetess. Ohjaus: Stefanie Brockhaus ja Andreas Wolff. Kuva: Docpoint.

The Poetess. Ohjaus: Stefanie Brockhaus ja Andreas Wolff. Kuva: Docpoint.

Elokuva vie Hissa Hilalin beduiinisuvun historian kautta myös Saudi-Arabian historiaan ja sosio-kulttuuriseen perinteeseen. Naisten asemassa on kyse paljon monitasoisemmasta vapauden rajoittamisesta kuin kieltolistoista.

Rohkeasti mutta maltillisesti puhuva Hissa Hilal käy taistelua naisten puolesta niillä keinoilla, joilla voi. Taistelu ei ole vain miehiä vastaan vaan ekstremismiä, ääriajattelua ja uskonnon ja aatteiden väärinkäyttöä vastaan.

Dokumentissa kuullaan myös Hilalin aviomiestä, mutta Hissa Hilalin niqabin peittämistä kasvoista emme näe kuin silmät.

The Poetess (Saksa 2017). Ohjaus: Stefanie Brockhaus ja Andreas Wolff. Arabiankielinen elokuva on tekstitetty englanniksi.

Mr. Gay Syria

Syyria on jatkuvasti uutisissa sekavan, eskaloituvan ja jatkuvan aseellisen konfliktin vuoksi. Maasta pakenee ihmisiä jatkuvasti. Huseinilla on perhe, vaimo ja pieni poika. Hän on isä, puoliso, homo ja pakolainen.

Homomiesten elämä ei ole millään tavoin helppoa konservatiivisessa ja homovastaisessa ympäristössä. Turkkiin paennut Husein kavereineen kuitenkin yrittää.

Käsitys homojen elämästä heihin monin tavoin ennakkoluuloisesti, torjuvasti ja vihamielisesti suhtautuvan yhteiskunnan keskellä saa uuden näkökulman Mr. Gay Syria -dokumentin myötä: ”We are all survivors.” He ovat selviytyjiä monella tavalla. Kaksoiselämän eläminen esimerkiksi vanhempien suuntaan on raskata. Pakolaisina ja homovastaisessa ympäristössä he ovat sentään vielä hengissä.

Mr. Gay Syria. Ohjaus: Ayse Toprak. Kuva: Docpoint.

Mr. Gay Syria. Ohjaus: Ayse Toprak. Kuva: Docpoint.

Monella tasolla haastavan arjen ja jatkuvan epävarmuuden keskellä Husein osallistuu Mr. Gay Syria -kilpailuun ja puuhaa Syyrian ainoan LGBT-järjestön perustajan Mahmoudin kanssa pride-kulkuetta. Kaikki tiedostavat, että kulkue voi kohdata väkivaltaa ja tilanne voi eskaloitua millaiseksi tahansa. Mutta jotain on kuitenkin tehtävä äänen kuuluviin saamiseksi. Homoyhteisön keskinäinen solidaarisuus ja lämmin halua auttaa toisiaan liikuttaa ja luo toivoa.

Mr. Gay Syria (Turkki, Ranska, Saksa 2017). Ohjaus: Ayse Toprak. Elokuvan kielet ovat arabia, turkki, saksa ja englanti. Elokuva on tekstitetty englanniksi.

Brother Jakob

Tavanomaista nuoruutta Berliinissä elänyt Jakob vaihtaa suuren rakkautensa musiikkiin rakkaudeksi islamia kohtaan. Käännös on yhtäkkinen, eikä veli Elí enää ymmärrä Jakobia.

Brother Jakob on erittäin onnistunut ja avoin kuvaus yrityksestä ymmärtää, mitä nopeasti kääntyneelle tapahtuu, mitä hän ajattelee, miksi kaikki tapahtui ja mitä käännynnäinen ajattelee tapahtuneen seurauksista. Jakobin suhteet perheeseen ja sukuun murenevat sitä nopeammin mitä jyrkemmiksi hänen omat näkemyksensä uskontulkinnoista muuttuvat. Keskustelut tuntuvat mahdottomilta.

Brother Jakob. Ohjaus: Elí Roland Sachs. Kuva: Docpoint.

Brother Jakob. Ohjaus: Elí Roland Sachs. Kuva: Docpoint.

Jakob on kiinnostava henkilö. Hän vaikuttaa rehelliseltä ja vilpittömältä ja tyyneys on melkein pidättyväisyyttä, vaikka varsin avoimesti hän uskonnollisista ajatuksistaan puhuukin. Vaikuttaa siltä, että hän haluaa vain tulla rakastetuksi, hyväksytyksi ja ymmärretyksi.

Pohdinnoista huolimatta ilmaan jää kysymys, mikä hänen maailmankuvansa muutoksen takana on ja kuinka johdonmukainen ja kestävä muutos on. Elokuvan loppua kohden Jakob näyttää näet jatkavan eteenpäin. ”I don’t serve islam, only God”, hän sanoo.

Brother Jakob (Saksa 2016). Ohjaus: Elí Roland Sachs. Saksan- ja arabiankielinen elokuva on tekstitetty englanniksi.

Maailmasta

The Milk System

Maidon ja ihmisen yhteinen historia alkoi yli 8 000 vuotta sitten, mutta Euroopassa maidon kulutus lähti valtavaan nousuun vasta 1900-luvun puolivälissä, Kiinassa nyt. Maidon ja ihmisen yheinen historia on pitkä ja kehittynyt jatkuvasti tuhoisampaan suuntaan lehmien, ympäristön ja ekosysteemien kannalta.

The Milk System johdattaa tutustumaan maitoteollisuuteen, jonka perusosia ovat sekä useita tiloja ja tuhansia eläimiä omistavat ”liikemiehet” että pienet luomutuotantoa kehittävät, lehmänsä vihreillä alppiniityillä laiduntavat pientilalliset.

The Milk System. Ohjaus: Andreas Pichler. Kuva: Docpoint.

The Milk System. Ohjaus: Andreas Pichler. Kuva: Docpoint.

The Milk System on ennen muuta dokumentti jättimäisistä globaaleista markkinoista, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Valtavan taitavasti tehty dokumentti kykenee yhtä aikaa maalaamaan isoa kuvaa pitkästä, laajalle levittyvästä ketjusta, jonka yksi maitolasillinen saa aikaiseksi.

Maailmanlaaja ekokatastrofi johtuu osin siitä, että lehmille täytyy saada halpaa ruokaa paljon ja tehokkaasti. Sademetsiä kaadetaan peltojen tieltä. Vieraat pöpöt leviävät lannan mukana uusille alueille, kun kaikkea sontaa ei voi levittää isojen tilojen lähialueille vaan se täytyy kuljettaa muualle. Lehmien täytyy olla ”task-optimised”. Poikimistahti on tiuha, koska jos ei tule vasikkaa, ei tule pitkään maitoakaan. Sonnivasikat ovat tarpeetonta kuonaa, ja niiden syntyminen pyritäänkin saamaan jalostuksella vähenemään.

Kiinan maitomarkkinoiden räjähdettyä käsiin maitoteollisuudessa kaikesta muusta on tullut isoa ja kasvavaa paitsi tuottajien kukkaroista. Tuottajille maitotilan pyörittäminen ei ole vain ammatti vaan elämäntapa. Työ on raskasta tilan koosta riippumatta. Tulot laskevat samalla kun Arlan kaltaiset teollisuusjätit kasvavat. Moni tuottaja kärsii talousvaikeuksista ja itsemurhaluvut ovat valitettavan korkeita.

The Milk System (Das System Milch, Saksa ja Italia 2017) Ohjaus: Andreas Pichler. Elokuvassa kuullaan ainakin tanskaa, saksaa, italiaa, englantia, kiinaa, ranskaa ja wolofia. Elokuva on tekstitetty englanniksi.

Guardians of the Earth

Meillä on kiire pelastaa Maa.

Pariisin vuoden 2015 historiallista ilmastokokousta seuraava Guardians of the Earth näyttää neuvottelujen eturintaman. Kokous lomittuu näkemyksillä, huolella ja kyynelillä. Ympäristöahdistusta kokee niin katsoja kuin toimijatkin. Haastateltavien on vaikea pidätellä tunteitaan, kun erilaisten intressien kohtaaminen tuntuu jumittavan keskusteluja.

Pariisin kokouksesta on nyt muutama vuosi. Viime vuonna saimme kuulla, että jos neuvottelut olivatkin vaikeita, tuloksilla on helppo pyyhkiä lattiaa. Koko dokumentti alkaa katkelmalla Donald Trumpin puheesta, jossa hän kertoo, että typerintä mitä hän on kuullut, on väite, että suurin uhka on ilmaston lämpeneminen.

Guardians Of The Earth. Ohjaus: Filip Antoni Malinowski. Kuva: Docpoint.

Guardians Of The Earth. Ohjaus: Filip Antoni Malinowski. Kuva: Docpoint.

Pariisin kokousta seurattaessa kysytään, onko tilanteen parantaminen kansallisvaltioiden asia vai kansainvälisen yhteisön asia. Selvää taitaa olla, että yksin tähän ei pystytä, ja tekoja paremman tulevaisuuden hyväksi on tehtävä yhdessä. ”Every country has to do much more than they promised.” Kaikkien 195 maan olisi tehtävä paljon enemmän kuin mihin 2015 yhdessä sitouduttiin, mutta eri maat näkevät oman etunsa ja velvollisuutensa niin kovin eri tavoin.

Guardians of the Earth (Itävalta 2017). Ohjaus: Filip Antoni Malinowski. Englannin-, saksan- ja ranskankielinen elokuva on tekstitetty englanniksi.

Whose Streets?

Elokuussa 2014 valkoinen poliisi Darren Wilson ampui Fergusonissa hengiltä aseettoman mustan nuoren Michael Brownin. Wilson ei saanut syytettä. Tapahtuma kouraisi syvältä ihmisten oikeudentajua ja siitä alkoi mielenosoitusten, protestien ja mellakoiden vyöry.

Fergusonin rauhanomaiset marssit keräsivät valtavat määrät ihmisiä. Vastassa oli kuitenkin virkavalta raskaasti aseistautuneena. Dokumentissa nähdäänkin erilaisia kaasu- ja muiden ammusten hylsyjä, joita kaduilta löytyi yhteenottojen jälkeen. Kaikista ei oikein edes tiedä, mitä niistä on iholleen saanut: vasta suihkuun mennessä alkaa tuntua pahalta. Mielenosoitukset muuttuivat eritasoisiksi mellakoiksi.

Whose Streets? Ohjaus: Sabaag Folayan ja Damon Davis. Kuva: Docpoint.

Whose Streets? Ohjaus: Sabaag Folayan ja Damon Davis. Kuva: Docpoint.

Whose Streets? seuraa selittelemättä ja ilman kertojanääniä Fergusonin kansanliikettä. Kamera on tapahtumien keskellä, antaa tilaa protesteille, huudolle, kiukulle, vaatimuksille – ihmisille, jotka törmäävät jatkuvasti ylimitoitettuun voimankäyttöön ja kokemukseen, ettei heitä kuulla. Monen kokemus on, että heidän lapsensa voidaan ampua, mutta heitä ei edes katsota silmiin eikä yhteisölle anneta edes sitä vähintä, tilaa ja lupaa surra menetyksiään.

Kuvastossa on paljon samaa kuin dokumenteissa, joissa kerrotaan mustien kansalaisoikeustaistelusta 1950–60-luvuilla. Aikaa on kulunut ja ankaraa työtä on tehty, mutta miten paljon on muuttunut? Maailma ei ole vielä likikään valmis.

Whose Streets? (Yhdysvallat 2017). Ohjaus: Sabaag Folayan ja Damon Davis. Tekstitys englanniksi.

Elokuvista

Tigrero

Tigrero on elokuva elokuvanhistoriasta kiinnostuneelle. Vuonna 1994 valmistunut elokuva on historiaa itsessään.

Ollaan Riossa, Cobacabanassa. Siellä oltiin myös vuonna 1954, kun tuottaja Darryl F. Zanuck aikoi tehdä aikansa supertähtien John Waynen ja Ava Gardnerin kanssa elokuvan viidakkometsästäjä Tigrerosta. Ohjaaja Samuel Fuller ehti kuvata paljon materiaalia Brasiliassa, mutta siihen se sitten jäikin. Elokuvaa ei koskaan syntynyt, mutta Fullerin kuvaama materiaali jäi talteen.

Mika Kaurismäen käsissä tästä lähtökohdasta syntyi toisenlainen Tigrero, jossa Fuller matkaa ystävänsä ohjaaja Jim Jarmuschin kanssa syvälle sademetsään pitkin Amazon-jokea.

Matkalaiset metsästävät menneitä. Fuller kertoilee juttujaan ja miehet keskustelevat kaikenlaista elokuvista, elämästä, viidakosta. Parivaljakko kohtaa alkuasukasheimon, jonka elämää Fuller kuvasi 1950-luvulla. Tuolloin nauhoille taltioidut ovat 1990-luvulla aikuisia, vanhuksia tai jo kuolleet. Matkalaiset katsovat heimon kanssa vanhoja filmejä, osa näkee nyt jo kauan sitten kuolleita sukulaisiaan.

Tigrero. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Kuva: Docpoint.

Tigrero. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Kuva: Docpoint.

Tigrero tarjoaa tunnelmaltaan mainion matkan menneeseen. Fullerin ja Jarmuschin välit ovat veikeän hauskat.

Tigrero – elokuva joka ei valmistunut (Suomi, 1994). Leikkaus ja ohjaus: Mika Kaurismäki. Elokuvassa kuullaan englantia, portugalia ja karaján kieltä. Tekstitys suomeksi.


Piia Latvala

Kirjoittaja

Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja vapaa toimittaja, tarkkailija ja päiväuneksija, joka pukeutuisi mielellään supersankariviittaan.


'Docpoint 2018 – dokkareita elämästä, kuolemasta ja maailmasta ja vähän elokuvistakin' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.